La vita normale

Joskus sitä haluaa yrittää elää ihan "normaalia"elämää,

kivusta huolimatta.

Kuten mennä puolustusvoimien kesäkiertueen konserttiin.

Olla siellä,

kuten muutkin "normaalit" ihmiset.

Jorata, jos siltä tuntuu.

Läpsytellä käsiä biisien tahtiin.

Suuria eivät olleet signoran haaveet konserttipaikalle mennessä. 

Etukäteen signoraa vähän jännäsi,

mistä löytää tarvittaessa istumapaikan.

Polvet eivät kestä yhtäjaksoista seisomista.

Nurmikko oli ehdottomasti pois laskuista.

Signora ei sieltä ylös pääsisi.

Siellä signora sitten yritti istuskella milloin tiilikasojen,

milloin kapeiden kukka-aitauksien reunoilla.

Eipä semmoinen taiteilu tehnyt käsillekään hyvää,
kun ei niitä rentoina voinut pitää.

Jälleen kerran signora tajusi,

kuinka äärimmäisen tärkeää on pystyä pitämään kädet rennosti.

Muuten hermokipu iskee.

Paras asento oli istua ja seistä kädet puuskassa.

Ei saanut armeijan poijaat sitten yhtä ainokaista aplodia signoralta.

Se käsien läiskintä kun vaan teki niin kipeää.

Jossain vaiheessa siellä iski sitten taas kateus.

Signora kadehti ihmisiä

jotka siellä jammailivat onnellisena,

taputtivat kätensä rakoille niin biisien aikana kuin niiden välilläkin.

Tai loikoilivat rentoina vilteillään.

Juttuja, jotka ovat monelle täysin itsestään selvyyksiä.


Muistaakaahan nauttia kaikesta ihanasta,
mitä pystytte tekemään !

Sanotaan,

että parasta kipulääkettä on tehdä jotain mielekästä.

Vaan entä jos siellä sitten taas korostuukin kaikki se,

mikä on kiellettyä ja kotiin viemisinä on kipu ja harmitus ?
Ehkä kuitenkin sitä plussan puolelle jää.

Onneksi signoran seurana oli ystävä,

joka ymmärsi missä mennään.

Ja ennen kaikkea miten pitää mennä. 

Ja ystäviä on aina ihana tavata,

vaikka kutsumattomaksi seuralaiseksi tulisikin kipu.
Kiitos Mari !

Kapinallisen haaste

Monille kroonista kovaa kipua sairastaville tuo tällä hetkellä lisähuolta ja murhetta
 pelko siitä, saako kohtaa enää toimintakykyä ylläpitäviä kipulääkkeitä.
Ja nyt kyse ei ole mistään vähäpätöisestä asiasta.
Joka vuosi kroonista voimakasta ja jatkuvaa kipua sairastavia
 päätyy siihen kaikkein äärimmäiseen ratkaisuun,
kun kivun kanssa ei enää jaksa elää.

Kipukapina on psykologi ja kipukroonikko Sirpa Tahkon perustama ryhmä.
Sirpa on tehnyt aivan valtavan määrän työtä kipukoonikoiden hyväksi.
Nyt viimeisin on alla oleva vetoomus, joka on lähtenyt lehdistölle ja muulle medialle.
Jaetaan se nyt täälläkin.
Toivottavasti tätä kautta saavuttaa edes yhden lääkärin tai muun kipukroonikoiden kanssa työskentelevän.

Samalla lähtee haaste signoran ja mielitietyn ystäville.
Jaattehan  tätä tekstiä mahdollisimman paljon.
Kiitos !


Kelan kirje lääkäreille nosti taas opioidit kohuotsikoihin

Olemme saaneet lukea mediasta, että Kela antaa palautetta oksikodonia tai fentanyyliä määränneille lääkäreille ja hammaslääkäreille. Yhdysvaltojen opioidikriisin pelotevaikutuksella siitä on sitten saatu näkyviä otsikoita. Ja seurauksena on, että asiaan hatarasti perehtyneet leimaavat taas kipukroonikoita lääkkeiden väärinkäyttäjiksi.

Kipukapina kysyi palautekirjeestä Kelalta. Tällaisia kohdennettuja lääkemääräyspalautteita Kela antaa vuosittain. Tarkoitus on edistää rationaalista lääkehoitoa, joka ”perustuu yksilön terveydentilan edellyttämään tarpeeseen ja on vaikuttavaa, turvallista, laadukasta ja yhdenvertaista.”

Tämän vuoden aiheeksi Kela on valinnut vahvojen opioidien käytön avohoidossa. Lääkäreille lähetetyssä kirjeessä valintaa perustellaan Yhdysvalloissa ilmenneellä opioidikriisillä ja Suomessa vuodesta 2017 merkittävästi kasvaneella sairausvakuutuksesta korvattavaa oksikodonia ostaneiden määrällä.

Kelan kirjeen liitteenä on professori Eija Kalson laatima artikkeli oksikodonin ja fentanyylin käytöstä avohoidossa. Siinä opioidien käytön lisääntymisen taustatekijöitä kuvattaessa kirjoitetaan pitkästi Yhdysvaltojen tilanteesta ja referoidaan sikäläisiä tutkimuksia.

Suomen tilanteesta Kalso kuitenkin toteaa, ettei Euroopassa ole Yhdysvaltojen kaltaista tilannetta ja että Suomessa avohoidossa määrättyjen opioidien kokonaiskulutus on vuodesta 2012 lähtien ollut laskussa. Oksikodonin ja fentanyylin kulutukset ovat kuitenkin kasvaneet.

Kalso selvästikin pyrkii rajaamaan opioidien käytön kovan akuutin kivun ja syövästä aiheutuvan kivun hoitoon: ”Muun pitkäaikaisen kivun hoidossa ei ole pystytty osoittamaan, että kipupotilaat saisivat opioideista enemmän hyötyä kuin haittaa.”

Artikkelissa luetellaan sitten laajasti opioidien haittavaikutuksia ja annetaan ”kuusi vinkkiä ongelmien välttämiseksi” vahvojen opioidien pitkäaikaisessa käytössä. Yksi ”vinkeistä” on, ettei vahvoja opioideja suositella ”minkään pitkäaikaisen kivun hoitoon”.
Yhden poikkeuksen artikkeli tekee: ”Pienelle osalla pitkäaikaisesta kivusta kärsiviä potilaita pitkäaikainenkin vahva opioidilääkitys voi olla perusteltu valinta.”

Kipukapina on ymmärtänyt, että Kelan kirje on laadittu Kalson aloitteesta. Ja valitettavasti kirje noudattaa Kalson nurinkurista logiikkaa. Aihe on kirjeen mukaan valittu Yhdysvaltojen tilanteen takia, mutta Suomessa ei ole mitään vastaavaa. 
Eivätkä suomalaiset lääkärit määrää lääkkeitä Yhdysvaltoihin.

Kipukapina kertoi Kelan tutkimuspäällikkö Leena Saastamoiselle, miten palautekirje saattaa vaikuttaa lääkäreiden harkintakykyyn. Monelta kipupotilaalta on jo lopetettu toimivat, pitkään kokeillut ja säädetyt kipulääkeyhdistelmät. ”Tämä ei suinkaan ole ollut palautekirjeen tarkoituksena”, sanoo kirjettä laatinut Saastamoinen.

Kipukapina toivoo (taas kerran), että Yhdysvaltojen tilanteen taivastelu ja Suomen asioiden siihen sekoittaminen lopetettaisiin. Toive lienee tosin turha niin kauan kuin muutama näkyvästi julkisuudessa esiintyvä lääkäri voi vapaasti korvata logiikan propagandalla.

Kipukapinakin haluaa, että opioidien käyttöä arvioidaan osana rationaalista lääkehoitoa; sitä yksilön terveydentilan edellyttämään tarpeeseen perustuvaa, vaikuttavaa, turvallista, taloudellista, laadukasta ja yhdenvertaista. Olisipa kaikki hoito Suomessa sellaista! 
Kelan kanssa Kipukapina pyrkii keskustelemaan jatkossakin.

300 000 suomalaista kärsii vaikeista tai invalidisoivista kivuista. Tuhannet jäävät ilman asianmukaista hoitoa tai heiltä viedään lääkkeet perusteetta, lainvastaisesti. Sadat kipupotilaat ovat kokeneet nöyryytystä ja mitätöintiä kipupoliklinikoilla. Olisiko jo aika saada näkyviin kipupotilaiden raadollinen arki ja lähteä korjaamaan sitä?

Teksti psykologi ja kipukroonikko Sirpa Tahko
Kipukapina

Kuva on Kipukapinan logo

Torinon mummot

Mielitietty väittää,

ettei ole ronkeli sen suhteen,

mitä lautaselleen kasaa.

Signoran mielestä pikkasen on.

Tai ehkä parempi sana olisi ennakkoluuloinen.

Signorasta on välillä kokkailu tylsää,

kun tuntuu,

että hän aina niitä samoja murkinoita pyörittelee.

Aina silloin tällöin hän heittää ilmoille idean jostain uudesta.

Usein on vastaanotto

"Non mi piace" .

Vastaus on sama,

vaikkei vastaaja ei olisi koskaan kyseistä sapuskaa maistanutkaan.

Yleensä ei-vaihde iskee päälle jonkin yksittäisen raaka-aineen kohdalla.

Turhaan signora yrittää inistä,

että eikös se kokonaismakuelämys ratkaise?

Eikös joku ei niin hyvä voikin maistua ihan passelilta jonkin toisen raaka-aineen seurassa?

No, ei kuulema.

Yksi päivä signora vahtasi töllöstä Jamie Oliverin ruokaseikkailuja Italiassa.

Jaksossa engelsmanni reissasi mm Torinoon.

Jaska kertoi Torinon olevan vähän niinkuin risoton kotikaupunki.

Kaupungista löytyikin vanhoja mummeleita,

jotka kukin kokkasivat jotain risottobravuuriaan.

Eräs nonna pyöräytti mustaa risottoa.
Siinä taisi olla ainakin seepia-mustekalaa.

Toisen mummun kauha hämmensi risottoa,
jossa oli gorgonzolaa ja päärynää.

Signora on jostain lukenut,
jotta italialaiset eivät tykkää sekoittaa hedelmiä ruokiin.
Ehkä tämäkin, kuten myös moni muu " rajoite",
on aluekohtaista.

Jokatapauksessa Torinon nonna tiputteli antaumuksella päärynän paloja risoton sekaan.
Signoran näppejä alkoi syyhyttämään.
Tuotapa voisikin kokeilla.

Vaan miten "myydä" tuo päärynäosio mielitietylle.
Mielitietty kun ei ole mikään hedelmäfani millään tavoin.
Ainoa frutta, jota signora on nähnyt mielitietyn joskus popsivan,
taitaa olla nektariini,
oman pihan puusta.

Signora funtsaili,
jotta jos hän ihan kylmiltään päärynäviritelmää ehdottaa,
tulee todennäköisesti ehdoton ei.
Tai ainakin epäileväinen ei.
Todennäköisesti menisi sarjaan "signoran oudot pöperöt".

Gorgonzola ei tuottaisi mitään ongelmaa.
Kuuluu mielitietyn suosikkeihin.

Sitten signora keksi markkinoida risottoa tuolla Torinon mummelilla.
Mielitietty ei muuten ollut koskaan kuullutkaan Jamie Oliverista !
Siis signora on luullut tyypin olevan kuuluisa maassa kuin maassa.
Toisaalta, Italia on hyvin sisäänpäin lämpiävä maa.
Italialaiset eivät paljoa ajatuksiaan uhraa muun maan eläville.

Joka tapauksessa päärynärisoton markkinointi
alkoi kertomuksella engelsmannin matkasta Torinoon.
Sitä seurasi Torinon mummeleiden esittely.

Ensin musta risotto ja sitten tuo päärynäversio.
Signora oli kuunnellut korvat höröllään kyseistä jaksoa.
Päärynärisotto oli kuulema ennen vanhaan hyvin tyypillinen sapuska
 riisinpoimijoiden keskuudessa.

Kaiken tämän alustuksen jälkeen signora iski.
"Che dici, se lo proviamo ?"
Mitäs tykkäät, jos tuota joskus kokeiltaisiin ?

Mielitietty totesi,
että ei oikein välitä päärynästä,
mutta kokeillaan vaan.

Varmuuden vuoksi signora päätti väsätä risottoa ensin yksikseen.
Ja totesi, että saakin jäädä siihen kertaan.
Signora ei tykännyt sitten yhtään !

Joskus näinkin päin.

Kuun vaihde

Aina näin kuun vaiheessa se vähintään iskee.

Kiukku ja katkeruus!

Katkeruus aina vaan jatkuvaa jäätävää kipua kohtaan.

1.10.2017 alkoi ensimmäinen sairasloman pätkä hermokipujen vuoksi.

Joka kuun vaihde iskee ajatus;
Aika kuluu,

ei vieläkään ohi.

Todennäköisesti kipu on jo kroonistunut.

Jatkuva, krooninen kipu ei ole vain epämukava tunne.

Sillä on todella suuret vaikutukset.

Se vie yöunet.

Se pistää toimeentulon täysin uusiksi.

 Ystäviä katoaa elämästä.
Liekö syynä se, ettei jaksa pitää yhtetyttä samaan malliin kuin ennen.
Ehkä he ovat kyllästyneet siihen,
että niin usein on joutunut sanomaan ei ehdotuksiin.
Tai että itse ei jaksa soitella ja pitää yhteyttä.
Mutta kun elämä on nyt kivun ehdoilla elämistä.

Huonoina päivinä kipu laamaannuttaa kotiin,

kun yksikertaisesti pelkkä pukeutuminen on kivuliasta,

puhumattakaan siitä,

että saisi ulos lähdettyä.

Tai uloslähtö muuten vaan tuntuu niin ylivoimaiselta.

Sitä vaan katselee ikkunasta ulos vähän kateellisena,
mm siitä kuinka ihmiset pystyvät kantamaan kauppakasseja.
Kaikesta sitä pitääkin kade olla !

Huonoina päivinä ihan itkettää,
kun potkii roskia sohvan alle piiloon,
pois silmistä, pois näkyvistä.
Tekisi mieli imuroida,
mutta kun kipu ei anna myöten.

Huonoina päivinä sitä yksinkertaisesti vaan on katkera kipua,

 tätä uutta elämänkumppania kohtaa.
Sitä kokeilee ties kuinka monetta kertaa,
josko elimistö nyt kestäisi kipulaastaria.

Se aiheuttaa suurta epävarmuutta koko tulevaisuudesta.
Tätäkö on koko loppuelämä?
Koska tulee puhelu työmaalta,
että työpaikkaa ei enää ole odottamassa?

Entä mitä sitten, kun näin käy?
Kun eläkkeellekään ei pääse,
niin sitä on roikuttava työttömänä työnhakijana.

Ehkä käytävä tekemässä epäonnistuneita kokeiluja tarjotuissa työpaikoissa.
Ja joka ikinen kerta,
kun "status" muuttuu", menee kaikki vähäisetkin tulot hetkeksi jäihin,
kunnes tilanne on taas uudestaan käsitelty.
Eikä tuleva päätös ole välttämättä edes myönteinen.

Juuri tämä, taloudellinen epävarmuus tulevaisuudesta on kuluttavaa.
Ja aivan varmaan kaikki stressi ja huoli vaikuttaa myös kipuihin.
Onhan ihminen kokonaisuus.
Puhumattakaan siitä,
mitä unettomat yöt tekevät ihmisen kropalle.

Onneksi kaikki päivät eivät ole huonoja.

Ja  onneksi on ystäviä,
jotka ovat jaksaneet raihnaisen rinnalla.
Ilman heidän tsemppausta olisi ollut paljon vaikeampaa.

Puhumattakaan siitä, miten olisi saanut arjen pyörimään ilman heidän apuaan.

Onneksi on lähellä ihania ihmisiä,
jotka tarjoutuvat avuksi kauppareissulle.

Jotka kylässä käydessään tarttuvat pesurättiin
ja putsaavat jogurttijämät paikat,
jotka ovat raihnaiselle ulottumattomissa.

Jotka kahvittelun jälkeen tarjoutuvat tiskaamaan.

Tai tulevat siivoamaan äidin putkiremontin jälkeistä kaaosta.

Jotka tarttuvat imuriin ja ajavat villakoirat muille maille.

Jotka jaksavat kysellä kuulumisia ja tsempata,
vaikka puhelut ovat usein itkunsekaista sönkötystä.
Tai muistavat viestein kysellä,
miten menee,
ovat hengessä mukana,
vaikka itsekin taistelevat kipujen kanssa.
Missä sitä olisikaan ilman kaikkia näitä ihania ihmisiä ?

Tai  missä sitä olisi ilman  mielitiettyä ?
Välimatkasta huolimatta on mielitietty tukenut ja tsempannut.
Puhumattakaan siitä tuesta,
 jota signora on saanut yhdessä vietettyinä päivinä.

Näiden vuoden ja 8 kk:n aikana,
mitä tämä kipu on kumppanina ollut,
on mielitietty kyllä ottanut aivan kaikessa signoran tilanteen huomioon.
Siis aivan kaikessa.
Yhdessä ollessa mielitietty tuntuu tarkkailevan signoraa joskus vähän liikaakin.

Kuten saattaa ollaa huolissaan siitä,
että signora nukkuu huonossa asennossa.
Ettei vaan kipu pahene.

Tai siitä, että signoralla ei ole tarpeeksi vaatetta päällä.
Onko niskassa nyt varmaan tarpeeksi lämmintä vaatetta,
kun tuulee ?

Mielitietty tarkistaa,
onko auton istuin varmasti signoran niskalle sopivassa asennossa.

Mielitietty tuntuu koko ajan kyselevän mahdollisia hoitokeinoja ja vinkkejä myös Italiasta,
asiakkailta, kolleegoilta, sukulaisilta ja ystäviltä.

Tätä "tarkkailua" signoran hyvinvoinnista on mielitietty tehnyt aina,
mutta nyt sairastumisen myötä se on saanut uusia muotoja.

Voitte varmaan arvata, mikä oli vastaus,
kun signora viimeisenä päivänä Italiassa kysyi,
mikä oli ollut parasta yhteisessä viikossa.
"Se, että kahden vaikean reissun jälkeen lopultakin pystyit olemaan
levollinen, rauhallinen ja onnellinen
ja että kipuja oli vähemmän ja sait nukuttuakin paremmin" .

Signora vuosien aikana saanut monenlaista kommettia mielitietystä.
Kaikki eivät ole olleet kovin mukavia.
Osa kommentoijista on kyseenalaistanut mielitietyn ja hänen motiivit täysin.

Toki italialaisista on tietty strereotypiamalli,
vaan tähän malliin ei signora saa kyllä mielitiettyä survottua sitten millään.

Samasta signora on keskustellut myös erään italialaisen naispuolisen ystävän kanssa.
Hän ja mielitietty ovat olleet parhaita ystäviä lähes 30 vuotta.
Eli hän  tuntee mielitietyn todella läpikotaisin.

Jo ennen kuin signoran ja mielitietyn elämään putkahti romantiikkavaihde,
kommentoi tämä italialainen ystävä kerran mielitiettyä seuraavasti:
" Hän on kyllä sympaattisin, luotettavin ja ystävällisin ihminen,
jonka tunnen". 

Totta joka sana.

liian laiska casalinga

Joskus, kauan kauan sitten

ennen kuin signora kahden maan loukkuun putosi,

lueskeli hän italialaisista kotirouvista ja heidän siivoustavoistaan.

Tuolloin signora tuumasi,

että ovat kyllä aikamoisia desperate housewifeja.

Lattialuuttu heiluu joka päivä.

Eikä pelkästään kotirouvat, casalingat.

Sinipiikojen serkut jyräävät huushollissa kuin huushollissa usein päivittäin.

Signora tuolloin tuumasi,

jotta ihan hullun hommaa.

Siis jynssätä lattioita joka päivä.

Ei ikinä!

Mai ! 

 Kuva

Nyt kun Italian arki on tullut vuosien mittaan tutuksi,

on tuo hulluus kaukana. 

Puhdasta järkevyyttä, nimensä mukaisesti.

Siis arvatkaa,

minkälaista on pestä lattiat vain pari kertaa viikossa

( kuten signora laiskana tekee)

huushollissa, jossa tepastellaan kengät jalassa ?

Varsinkin sadekeleillä ?

Kun luuttua on muutaman kerran lattialla pyöräyttänyt

ja sitten sujauttaa sen  pesuämpäriin,

ei paljoa toista kertaa luuttua siellä tarvitse uittaa.

Vesi on yhdestä kerrasta lähes mustaa.

Laiskan signoran on pitänyt kehitellä oma metodi.

Ennen ämpäriin tyrkkäämistä signora huuhtelee luutun pesualtaassa.

Sitten vasta sukellus pesuaineveteen.

Aikamoista puljaamista.

Ehkä signoran pitänee siirtyä ahkerien casalingojen kastiin

ja tarttua luutunvarteen tiuhemmin.

Huomattavasti helpompaa tosin olisi yksinkertaisesti riisua kengät sisääntullessa.

Vaan se tuntuu olevan äääääärimmäisen vaikeaa italialaiselle.

Tapa, jota Suomi-kodissa kenkäpoliisi  signora tarkoin valvoo.

Suomessa tuo onnistuu pienen patistelun ja muistuttamisen kera.

Italiassa ei signora ole tätä edes yrittänyt.

Viime aikoina on tosin lattioiden pesunakki kolahtanut usein myös mielitietylle.
Signora hommaa kun pystyy tekemään särkyjen antaessa myöten.
Ne kun ovat pomona signoran elämässä lähes joka alueella.

Eikä ole mielitiettyä tarvinnut hommaan maanitella.
Sana vaan signoralta,
jotta homma ei nyt oikein onnistuisi,
niin herra on jo pesuämpäriä täyttämässä.
Sama koskee tiskaamista.
Eikä aina tarvitse edes sitä sanaakaan,
kun mielitietty ilmoittaa,
jotta signoran on parempi levätä,
hän hoitaa hommat.

Pessimistin muistelmat, osa 6

Pessimistiksi voi päätyä,

jos elämässä usein sattuu kaikkea kommelluksia.

Onneksi kaikki eivät ole sieltä kurjemmasta päästä.

Jotkut saattavat jopa naurattaa,

ainakin näin jälkeenpäin.

Kuten eräs hammaslääkärireissu.

Oli vuosikatsastuksen aika.

Signora makasi tutkimuspöydällä

ja lääkäri tonki signoran suukalustoa,

kun palohälytin pärähti soimaan.

Ei auttanut muu,

kuin kaikki välittömästi pihalle.

Siinä viidennestä kerroksesta rappusia alas kinkaten

signora vielä pumpulitupot poskessa yritti jotain  sönköttää vieressä harppovalle lääkärille:

Siis mitenkäs se tarkastus ?

Hammaslääkäri ilmoittaa,

jotta kyllä hän periaatteessa oli juuri ehtinyt kaikki tsekata,

ei huolta, ei reikiä.

 

Laitonta shoppailua

Mielitietty tuskailee edelleen sähköisen laskutuksen kanssa.

Sehän tuli Italiassa voimaan vuoden alussa 

vaan takkuilee edelleen.

Heinäkuussa pompahtaa uusi uudistus saapasmaassa,

sähköinen kuitti.

Mikäli signora on oikein jummartanut,

merkkaa tämä sitä, että jokaikisen jotain myyntitoimintaa harjoittavan

on uusittava kassalaitteensa.

Jatkossa myynnistä menee tieto suoraan veroviranomaisille.

Tämä tietenkin edellyttää sitä,

jotta kassatädit/sedät ostokset naputtelevat kassaan.

Italiassa törmää vähän väliä tilanteeseen,

jossa ostoksia ei lyödä kassaan

ja näin ollen ei tipu asiakkaalle kuittiakaan.

Tämä on asia, joka periaatteessa voi tulla asiakkaalle kalliiksi.

Jos viranomaiset ( ilmeisesti jonkin sortin polliisit) 

tapaavat kaupasta ulos tulevan asiakkaan ilman kuittia,

voi siitä napsahtaa sakko niin asiakkaalle kuin myyjällekin.

Mielitietty oli sitä mieltä, että ehkä turisteilla ei tätä sakkovaaraa ole.

Vaan mistäs näitä tietää.

Signora yrittää välttää tätä laitonta shoppailua.

Signora on täällä aiemminkin kertonut eräästä kiinalaisesta kaupasta,

jossa harjoitetaan kahden systeemin myyntiä.

Sama aiemmin todettu systeemi toistui jälleen kerran.

Kun signoralla oli 1-2 ostosta,

lyötiin ne suosiolla kassaan.

kuittikin irtosi.

 

Vaan heti kun signoralla oli myyntitiskillä isompi keko tavaraa,

alkoi kiinalaistäti naputella taskulaskinta.

Kerran on signora antanut tämän operaation mennä loppuun saakka,

hämmentynyt kun oli.

Maksoi kiltisti tädin pyytämän summan

tietämättä ollenkaan,

oliko se oikea. 

 

Vaan sittemmin on signora varautunut pyytämään kuitin.

Niin piti tehdä nytkin.

Mistäs sitä muuten edes tietää,

mitä summia täti laskimeensa naputteli.

Sama taskulaskinoperaatio toteutuu myös sikäläisten kohdalla.

Eli kyse ei ole mistään "huijataan turistia" -operaatiosta.

Signora on tehnyt asiasta luotettavia havaintoja.