lauantai 16. joulukuuta 2017

La famiglia

Usein sanotaan, että italialaiset ovat erittäin perhekeskeisiä.
Ja totta se on.
Eräässä signoran tuntemassa perheessä on kolme lasta.
Kaksi heistä ovat jo naimisissa ja nuorin ( tosin jo aikamies hänkin) asuu vielä kotosalla.
Naimisissa olevat tyttäret perheineen asuvat eri  kaupungissa, 
mitä vanhemmat.
Vaan silti joka sunnuntai he kokoontuvat vanhempien luokse syömään.
Siitä signoralla ei ole tietoa,
miten ja kuinka usein perheet tapaavat puolisojen perheitä.

Nyt ovat armeijan harmaat kutsuneet tuota nuorimmaista
useamman sadan kilometrin päähän.
Koko perhe reissaa ikävissään ainakin kaksi kertaa kuussa poikaa tapaamaan.
Tapaamiset tuskin ovat kovin pitkiä.
Signora ei ole kovin perillä Italian armeijakäytänteistä.

Jouluna perheen tärkeys Italiassa korostuu entisestään.
Miten lie tuokin perhe nyt sitten joulua viettää,
jos eivät kaikki voi olla yhdessä.

Mielitietyn jouluun,
 lähinnä jouluaattoon on kuulunut pohjois-Italiasta isän luokse matkaava poika,
mielitietyn veli sekä veljentyttö.

Joulupäivänä on tämä ydinjoukko sitten aina hajaantunut.
Veljentyttö äitinsä ja ehkä myös isovanhempien luokse.
Mielitietyn poika on myös yleensä suunnannut äitiään ja nonniaan tapaamaan.
Mielitietty on usein kutsuttu sukulaisten luokse syömään
ja veli viettää joulupäivää kumppaninsa kanssa tämän vanhempien luona.

Kun mielitietty viikko sitten piipahti Suomessa,
ei pariskunta ollut ehtinyt kuin lentokenttäbussiin,
kun mielitietty kertoi,
että hän on hiukan poissa totaltaan.
Poika joutuukin olemaan osittain jouluna töissä,
eikä näin ollen pääse isänsä luokse.
Mielitietty matkustaa tämän vuoksi pohjois-Italiaan
ja näin ei voi viettää aattoa yhdessä veljensä ja veljentyttären kanssa. 
Tämä näytti surettavat mielitiettyä erittäin paljon.
Että he neljä eivät voi olla aattona yhdessä.

Suomivisiitin toisena päivänä poika soitti isälleen
ja he kävivät pitkän keskustelun aatosta ja joulupäivästä,
lähinnä ruokailun suhteen.
Signora ei ole koskaan kuullut kenenkään suomalaisen miehen käyvän 
niin seikkaperäistä keskustelua kokkailusta,
 mitä tuon puhelun aikana kuuli.
Ruoka on äärimmäisen tärkeä elementti italialaisessa joulussa.

Vaikka isän ja pojan välillä on satoja kilometrejä,
tapaavat he silti lähes joka kuukausi.
Keskimäärin joka toinen kuukausi mielitietty ajaa pohjoiseen.
Usein on vain yksi päivä aikaa,
joten matkat mukaan lukien yhdessä oloon on aikaa ehkä lounaan verran.
Poika puolestaan matkustaa etelään vuorostaan sinä toisena kuukautena
viipyen päivän pari. 
La famiglia!
Prima di tutto !




maanantai 11. joulukuuta 2017

Pyyhetyypit

Mielitietty teki taas pikapyrähdyksen Suomeen.
Valitettavasti työt eivät anna periksi,
kuin tällaisille perjantaista maantantaihin reissuille.

Vaikka signora on kuinka yrittänyt mielitietylle suomalaisista kertoa,
aina tulee jotain yllätyksiä.
Siis mielitietylle.
 
Niin kävi tälläkin kertaa.
.
Mielitietty palasi tupakalta hyvin hämmentyneenä.
Hän oli törmännyt hississä kahteen tyyppiin,
jotka olivat verhoutuneina ainoastaan pyyhkeisiin.

Signora on kokonaan unohtanut kertoa,
että kerrostaloissa on sauna.
Ja sinne asukkaan ruukaavat mennä aika heppoisissa vetimissä.
Kuten esimerkiksi pelkissä pyyhkeissä.



maanantai 4. joulukuuta 2017

Enkeli


Enkeli hiljaa isän vierellä kulki,
 tarttui käteen,
 silmät sulki,
 syliinsä kietoi siivillään,
 kuiskasi hiljaa lähdetään.

Pidäthän enkeli hyvää huolta isästä !
Sinulla on niin kallis aarre nyt luonasi.
Ja minulla suunnaton ikävä.


 

perjantai 1. joulukuuta 2017

Isä

Mielitietty saapuu Suomeen viikon päästä aika surulliseen tilanteeseen.
Signoran isä on siirretty saattohoito-osastolle.
Tilanne on ollut paha jo pitkään ja sairaudet etenee koko ajan.
Nyt on lohduttavaa tietää,
että isällä on kivunlievitys ja lisähappi lähellä,
kun niiden tarve tulee.
Tämä kun ei ollut itsestäänselvyys tässä nykyajan sairaanhoidossa,
jossa koko ajan tähdätään muuhun kuin sairaalahoitoon. 


Pitäkää huolta rakkaistanne!
Ja kertokaa heille,
että ovat rakkaita !



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Ruuhkavuodet nro 2

Usein puhutaan elämän ruuhkavuosista,
kun lapsiperheen ja työn yhteensovittaminen on haastavaa.
Lapsia juostaan hakemassa hoidosta kilpaa kellon kanssa,
kiikutetaan harrastuksiin.
Ehkä vanhemmat siinä sivussa yrittävät itsekin roikkua jossain omassa puuhassa kiinni.
Sumplitaan, kumpi jaa sairaan muksun kanssa kotiin. 
Kumpi ehtii paremmin lapsen kanssa lääkäriin.

Vaan ruuhkavuodet eivät välttämättä olekaan historiaa siinä vaiheessa,
kun jälkikasvu elelee omillaan.
Ruuhkavuodet nro kaksi voivat iskeä päälle siinä vaiheessa,
kun omat vanhemmat ovat iäkkäitä ja sairastelevat paljon.

Kun omaishoitajana toimiva vanhempi sairastuu,
on keksittävä pikaisesti,
kuka huolehtii omaishoidettavasta.
Kun sairauksia on monia ja vanhemmat väsyneitä,
tarvitsevat he aika lailla jokaiselle lääkärireissulle jonkun mukaan.
Tueksi ja extrakorviksi.
Samoin kaikki paperisota saattaa olla iäkkäille vanhemmille liikaa.

Siinä vaiheessa kun on viikon aikana neljättä kertaa äidin kanssa lääkärissä,
alkaa olla aika uupunut olo jo aikuislapsellakin.
Onneksi on ihanat ja ymmärtävät työkaverit,
jotka ymmärtävät, että taas pitää mennä.

Toki joka ikinen poissaolotunti pitää tehdä takaisin.
Sairaan lapsen kanssa voi olla töistä pois.
Sairaan iäkkään vanhemman kanssa ei.

Kuitenkin yhteiskunnan suuntaus on se,
että entistä huonokuntoisimpia ihmisiä asuu kotona
vaikka heidän siellä pärjäämisen mahdollisuudet ovat menneet jo aika päiviä sitten ohi.
Kaikki tämä tarkoittaa sitä,
että lapsia ja muita läheisiä tarvitaan entistä enemmän.
Saisi työaikalainsäädäntöä vähän päivittää tähän nykypäivään sopivaksi. 

Tätä ruuhkavuosien kakkoskierros on ehkä myös astetta rankempi,
mitä ykkönen.
Pienten lasten kanssa ei silti ole aina kyse sairauksista.
Iäkkäiden vanhempien kanssa ei tuskailla harrastuksista vaan kyse on aina jostain ikävästä asiasta.
Valitettavasti ne ikävät asiat kalvatat mieltä myös öisin.

Tätä se elämän kiertokulku on.
Vanhemmat huolehtivat lapsistaan
ja sitten joskus aikuiset lapset vanhemmistaan.
Niistä niin rakkaista !




tiistai 14. marraskuuta 2017

Kuuliaista kiukuttaa

Signora on aika kuuliainen matkaaja.
Pitää aina kiltisti kiinni käsimatkatavaroiden koosta.
Niinpä signoralla on kaksi erikokoista vedettävää käsimatkatavaralaukkua.
Toinen vähän reilumpi, joka kelpaa Finnairille
ja toinen pienempi, mm Norwegianin ohjeiden mukaan.
Yleensä yksi laukku menee myös aina ruumaan.
 
Tällä kertaa oli pitkästä aikaa lento Norwegianilla.
Käsitavaralaukkuna oli kannettava iso kangaskassi (mitattu),
yksi laukku ruumaan sekä pikkuriikkinen käsilaukku.
Norwegianilla kun näkyi olevan määriteltynä myös tuon " pikkutavaran" koko.
 
Eli signora oli kiltisti maksanut ruumalaukusta mennen tullen.
Hesan päässä lähtöportilla boordauksen alkaessa alkaa myös aikamoinen sähellys.
Ihimisillä on useita laukkuja,
joita sitten tägätään siinä portilla ruumaan.
Ja tietenkin maksutta.
Ruumapaikasta maksanutta kiukuttaa oma kuuliaisuus.
Tuntuu epäreilulta,
että osa joutuu laukuista maksamaan, osa ei.
 
Boordaus kestää tästä syystä ikuisuuden.
Myös koneeseen sisään tulee aikamoinen laukkumäärä.
Ei todellakaan mikään 1 kpl /henkilö.
Laukkujen kootkin ovat huimia.
Arvatkaa löytyykö kaikille kunnolla paikat ?
No ei!

Rooman päässä lähtiessä on vielä suurempi kaaos.
Ja ollaan vielä enemmän myöhässä.
Esimerkiksi signoran viereen tulee istumaan nainen,
jolla on aivan liian suuri vedettävä laukku.
Tämän lisäksi aivan hervoton olalla kannettava laukku.
Käsilaukku, se pieni henkilökohtainen tavara on samaa kokoa,
mitä signoran ainokainen käsitavaralaukku.
Koneessa on aikamoinen sähellys,
kun ihmiset ryntäilevät edes taikaisin, etsien laukuilleen paikkaa.
Pariin kolmeen kertaan kuulutetaan,
että pitäisi kiirehtiä, kun ollaan jo niin myöhässä.

Tuon reissun jälkeen ei signora enää yhtään ihmettele,
miksi Finnair alkaa tehdä vapaahtoisia punnituksia.
Joka lennolle ymmärtääkseni tehdään laskelmat koneen painosta joidenkin keskiarvojen mukaan.
Jos laskelmat tehdään sen mukaan, että jokaisella matkustajalla on 8 kg/10 kg käsitavaraa
ja sitä onkin kaksin tai kolmin verroin suurimmalla osalla,
onhan tällä varmaan jokin vaikutus johonkin. 
Ja kai silläkin on merkitystä miten paino jakautuu matkustamon ja ruuman välillä ?

Uudistuksilla on hyvät ja huonot puolet.
On kätevää,
kun lähtöselvityksen voi tehdä itse,
netissä tai kentällä automaatilla.
Vaan näin ei kukaan tsekkaa laukkujen painoja eikä määriä.

Signora muistaa,
kuinka joskus aikoinaan tiskillä lähtöselvitystä tehtäessä punnittiin ja mitattiin myös käsitavarat.
Käsimatkatavara sujautettiin telineeseen.
Vähän piti puristella, että mahtui.
 
 
 
 
 
 
 



lauantai 4. marraskuuta 2017

Normi vai helmi ?

Varmaan olette kaikki huomanneet,
signora höpöttelee täällä usein mielitietystä.
Ja hyvin usein juuri Suomi-Italia -akselin kulttuuri- ym. erojen suhteen.

Ei signora mielitietystä täällä salaa juoruile.
Usein signora yrittää mielitietylle kertoa,
mitä on kirjoittanut.
Toki vivahteet tuossa vaihtuu,
kun eri kieltä pitää yrittää sönköttää.
Vaan kyllä varmaan ajatus aina mielitietylle selviää.

Mielitietty kuulee myös,
jos on tullut häntä koskevia kommentteja.
Kun signora viimeisimmän sairaanhoitajakirjoituksen kommenteista mielitietylle kertoi,
meni hän lähes hämilleen.

"Ma non ho fatto niente speciale.
Ho soltanto preso cura del mio amore"
 
Mielitietty ei omasta mielestään tehnyt mitään erikoista,
huolehti vaan rakkaastaan.

Signora ei oikein tiedä,
onko tämä tosiaan tyypillinen italialaisen miehen tapa toimia kumppanin sairastuessa ?
Eli että peruu työt ja pyhittää päivät hoivaamiselle ?
Vai onko signoran kohdalle sattunut todellinen helmi, kuten eräs Facebookin puolella kirjoitti ?
 
Onhan signora tässä yhteisten vuosien varrella huomannut,
että mielitietty aina ajattelee ensin signoraa,
mutta se huolen, huolenpidon ja hoivan määrä,
mitä signora yhteisinä päivinä sai,
ylitti kyllä kaiken entisen. 
signora on vieläkin vähän hämmentynyt,
toki positiivisella tavalla.
Ja edelleen vähän räkä poskella,
kun tauti ei meinaa lähteä sitten millään.