Karmea herätys ?

Signora ei osaa laulaa.

Ei sitten yhtään.

Signoran lurittelut kuulostaa lähinnä harakan rääkymiseltä.  

Vaan kun on niin kauhian innamorata,

niin sitä höpsähtää tekemään kaikenlaista.

Kuten esimerkiksi laulamaan syntymäpäiväonnittelut.

Paljon onnea vaan….

ja vielä italiaksi. 

Mielitietyllä on nähkääs tänään syntymäpäivä.

Herra on nyt jo lähempänä kuuttakymppiä kuin viittä. 

Aivan livenä ei signora kuitenkaan hirvennyt ”lauluaan” Italiaan singota.

Kolme otosta piti tehdä,

ennen kuin tulos oli sellainen,

jonka hirvesi lähettää.

Kaksi ensimmäistä vihloi signoran omiin korviinkin niin pahasti. 

Ajatelkaa nyt, mikä karmea herätys olisi kuulla ihka ensimmäisenä sitä järkyttävää raakkumista.

Sillä toki mielitietty nyt heti viestin auki klikkaa,

kun näkee, että amore se siellä jotain lähettelee.

Kait ne miehet niin tekee,

tekeehän ?

 

 

Liian pullea

Signora lentelee Italiaan mieluummin suorilla lennoilla,

kun haahuilee eri lentokentillä vaihtoa odotellen.

Tämä rajaa vaihtoehdot aika pieniin.

Harvemmin on tullut Norwegianin siivelle hypättyä.

Syy on ollut yksinkertaisesti siinä, 

että norjalaisen aikataulut eivät vaan ole koskaan kunnolla sopineet signoran lomiin.

Samoin norjalaisella ei näytä olevan viikonloppuisin suoria lentoja Roomaan.

Usein on lisäksi vielä löytynyt  edullinen lento Finskiltä toivotuille päiville,

joten valinta on usein kallistunut suomalaiseen.

Nyt signora päätti kuitenkin kokeilla norjalaista.

Seuraava kyyti on jo buukattuna,

sekä meno että paluu tiistaina.

Tiedä sitten, onko kovin halpa,

kun matkalaukkuineen hinta kipusi 180 euroon.

Kun signora oli varauksen naputellut,

kurkkasi hän norjalaisen matkaveskamääräyksiä.

Ja totesi, että hupsista vaan, käsitavaralaukku on auttamatta liian iso.

Signora kurkkasi myös, saako käsilaukkua ottaa koneeseen.

No saahan sinne "pienen henkilökohtaisen tavaran" mukaan ottaa.

Oli oikein mitatkin kerrottu.

Auttamatta aivan liian vähän centtejä signoran jokaista käsilaukkua ajatellen.

Seuraavaksi signora katsasti bussien aikatauluja.

Ja totesi,että norskipa se lähteen liitoon sellaiseen aikaan,

jotta singoran on raahauduttava junalla kentälle.

Busseja ei mene, jollei sitten halua aamuvarhaisella lähteä

kentälle useammaksi tunniksi kentälle istuskelemaan.

Eli junalla matkaan siis.

Signora näki jo mielessään,

kuinka hän huonojen kinttujen jatkeena huojuu

ja yrittää raahata kapsäkkejään ensin kotikaupungissa junaan,

sitten Tikkurilassa vaihto.

Bussissa sentään ystävällinen kuljettajasetä heivaa laukut auton kyytiin.

Iso matkalaukku on ehdottomasti pois pelistä.

Se liian iso käsitavaralaukku on taas liian pieni ruumalaukuksi.

Tavaraa kun kuitenkin taas kertyy.

Signora päättää ostaa uuden keskikokoisen laukun.

Ja todistelee itselleen,

että ei hän ole aikoihin laukkua ostanut, 

joten ihan hyvin nyt passasi.

Sitä paitsi yksi tiiviisti käytetty laukku vetelee jo viimeisiään.

Eli nyt kotona odottaa uusi laukku innokkaana reissua.

Vaan entäs se käsitavaralaukku?

Koska se juna-akrobatia on nyt edessä,

signora päätti, että jokin olalla kannettava kankainen on helpompi.

No arvatkaa, onko signoralla sellaisia?

No ei ole.

Tai siis ei ollut,

nyt on.

Ai niin, sitten vielä se "pieni henkilökohtainen tavara" -laukku.

Kaikki signoran omistavat ovat tosiaan liian pulleita norjalaiselle.

klick, klick vaan ja signora löysi itsensä Zalandon sivuilta.

Eikä mennyt kauaakaan,

kun pienen käsiveskan tilaus singahti bittitaivaalle.

Niin, että eipä siitä matkasta Norwegianin seurassa nyt niin hirveän halpa tullutkaan.

Vaan voiko naisella olla koskaan liikaa laukkuja?

Ei ole muuten signoran laukut huuhollin ainoita pulleita.

Italian täti näet totesi, 

että ei ole  signoran  bella figurat enää kohdillaan.

Ulko-ovi oli unohtunut auki,

ja eikös naapurin täti pöllähtänyt sisään.

Heti come stai -höpinöiden jälkeen täti toteaa,

"Mutta sinähän olet vähän....."

Kädet näyttää levenemisen merkkejä.

Juu, kiitos vaan tuumaa signora.

Kyllä hän itsekin tietää,
 että on ahteri vähän levinnyt.

Mihin tässä enää mitään vaakoja tarvitsee,

kun bella figura -täti kertoo,

missä mennään.

 

Suosikkimies

Murteet!

Tuo signoran painajainen Italiassa.

Joskus tuntuu siltä, että harva italialainen puhuu sitä "italiaa",

 mitä signora on epätoivoisesti treenannut.

 

Kesälomareissulla bussiin Salernosta Minoriin kyytiin tuli kaksi vanhaa herraa.

Signora kuulosteli herrojen keskustelua.

Ei pongannut yhtään tuttua sanaa.

Jossain vaiheessa mielitietty totesi,

että hän ei ymmärrä yhtään mitään,

mitä papparaiset höpöttävät.

Lohduttavaa.

 

Vaan on eräs asia, johon signora on ihastunut.

Kyse on lienee lähinnä tietyn pohjois-Italiassa olevan alueen aksentista,

ei niinkään murteesta.

Mielititetyn edustaman yrityksen päämajahan on pohjois-Italiassa.

Autossa mielitietty puhuu kännykkään kaiuttimen kautta.

Useinhan signora hyppää autoon mukaan.
 

Useamman kerran päivässä mielitietty haastelee erään nuoren herran kanssa,

jonka työpöytä löytyy juuri tuolta päämajasta.

Ja mikä ihana laulava aksentti tällä herralla onkaan.

Siis signora on aivan lumoutunut aina, kun tämän äänen kuulee.

Signora onkin antanut tälle herralle nimen

l'uomo favorito mio.

Mielitiettyä tämä suosikkiherranimitys naurattaa.

 

 

Kotiin palattuaan signora huomasi,

että Teemalta on alkanut signoran loman aikana ihana italialainen sarja,

Isältä tyttärelle.

Toki signora on sitä tällä viikolla tuijotellut.

Ja huomannut,

että siinähän osa näyttelijöistä tuota ihanaa aksenttia lauleskelee.

Kun signora sitä tarpeeksi kuuntelee,

pian tarttuu livertely myös signoran puheeseen.



Ne tavat

Signora on täällä usein höpissyt Italiassa törmäämistään ruokaan liittyvistä tavoista.

Tai siis lähinnä oman lähipiirinsä tavoista.

Mielitietty on alkanut pikkuhiljaa lipsumaan suomalaiseen rennompaan suuntaan.

Vaan veljensä on edelleen vanhan kansan mies.

Pitää napakasti kiinni totutusta ja siitä ei lipsuta.

Kuten, kuuluuko signoran kokkausten kanssa syödä leipää vai ei.

Aamiainen on kuppi kahvia, jos sitäkään.

Vapaapäivinä ehkä keksi.

Illallinen vasta klo 20 jälkeen.

Koska Italiankodin nuori signorina on aika lailla elellyt isänsä hoivissa,

on tämä oppinut nämä samat tavat.

Vaan usein on signora huomannut, ettei tämä ole ihan simppeliä signorinalle.

Tekisi mieli tehdä toisin.

Vaan kun ei ole tapana.

Signora ei Italiassa aina kellon mukaan syö.

Kerran kokkaili klo 19 maissa.

Nälkä kun kaiherteli vatsassa.

Italialainen nuori neiti katseli suomalaisen kokkauksia vähän haikeana ja totesi,

että hänelläkin on nälkä.

Vaan kun signora keitoksiaan tarjosi,

vastaus oli tiukka ei.

Ei vielä.

Ei tähän aikaan.

Aamiaista nuori signorina ei syö,

kuten ei isänsäkään.

Korkeintaan joskus nappaa jonkun keksin.

Signoran aamupala koostuu leivästä, juustosta, kinkusta, tomaatista, jogurtista.

Aina silloin tällöin on myös signorina paikalla,

kun signora aamupalaansa puputtaa.

Signorina on aina kieltäynyt, kun signora on kysynyt,

onko hänelläkin nälkä.

Ja kuitenkin aivan ilmiselvästi on näyttänyt aivan muulta.

Tällä kertaa signora esitti asian toisin.

"Haluatko kokeilla suomalaista aamupalaa ?"

Signorina tarttui tähän kokeiluhaasteeseen mielellään.

Söi leivän jos toisenkin sekä jogurtin.

Aivan ilmiselvästi kaipasi jotain syötävää.

Itseasiassa signoralla oli lähes joka aamu aamupalaseuraa.

Signorasta tuntui oikeastaan vähän kurjalta,

kun tajusi, että nuori neito jättää aamupalat väliin,

vaikka ilmiselvästi kaipaa jotain syötävää.

Vaan kun ei ole tapana.

Ja näin ollen ei myöskään kotoa löydy koskaan mitään tarvikkeita.

Hotellin aamupala oli vallan mainio.

Löytyi monelaisia hedelmiä, jogurtteja, muroja, sämpylöitä, kinkkua, juustoja.

Sekä tietenkin makeita herkkuja, italialaiseen makuun.

Croisantteja niin suklaa- kuin kermatäytteellä, kakkuja, keksejä.

Signora tietenkin kasasi kaikkea suolaista ja hedelmiä,

mielitietty croisantteja.

Eräs aamu paikalle tuli perhe, jossa oli n. pari vuotias lapsukainen.

Äiti kaivoi laukustaan maitopullon,

sujautti sitten pari keksiä, ravisteli pulloa ja antoi sitten tyttöselle.

Tyttö maiskutteli maitoaan kovaan ääneen.

Pullon tyhjennettyä isä haki suklaisen croisantin

ja pilkkoi sen lapselleen.

Signoran olisi tehnyt mieli kiljua,

että miksi syötätte lapselle pelkkää makeaa!

Pöydät olivat täynnä ihania hedelmiä.

Ei signora enää ihmettele,
 miksi hänen aamiaisensa on italialaisille niin suuri kummastus.

Jos pienestä jotain oppii,

niin ei kait sitä sitten oikein muuta osaa ajatellakaan.



Mielitietty

Signora muistaa lukeneensa jostain tarinan vanhasta pariskunnasta,

joka ei ollut elämänsä aikana pahemmin toiveistaan keskustellut.

Nainen oli mm. syönyt aina leivästä päällyspuolen,

kun jostain syystä luuli, että mies tykkää pohjasta.

Ja mies puolestaan luuli, että päällyspuoli on naisen suosikki.

Itseasiassa kumpikin olisi kuitenkin tykännyt syödä leivästä juuri vastakkaisen puolen.

 

Signora on päättänyt,

että mielitietyn kanssa keskustellaan.

Että kummankin toiveet tulevat selviksi.

 

Loma-ajan kerrotaan usein olevan suhteen koetinkivi.

Signoralla ja mielitietyllä yhteisiä kokonaisia päiviä on hyvin harvakseltaan.

Tällä kertaa signora ehdotti,

että jos päivittäin jutusteltaisiin siitä, miten päivä oli mennyt.

Mitää hyvää ja mitä huonoa,

niin lomailun kuin parisuhteenkin tiimoilta.

 

Tästä simppelistä jutusta tulikin vallan mainio juttu.

Esimerkiksi kun signoralla alkoi pari kertaa jokin asia keittämään,

hän pitikin sillä hetkellä suunsa supussa ja päätti avautua asiasta vasta illalla.

Siinä kävikin sitten niin,

että sen sijaan, jotta signora olisi kiukuspäissään päivällä tykittänyt

" Miksi sä aina....",

juttu kääntyikin

" Musta olisi kiva jos...."

 

Ja toden totta se pitää paikkansa,

negatiivisistä asioista on parempi puhua, kun tilanne on rauhoittunut.

 

Ei sillä, että noita negatiivisiä asioita olisi paljoa ollut.

Mielitiettykin on niin leppoinen tyyppi,

että hänellä taisi olla yksi juttu.

 

Ja hyvistä tilanteista pariskunta jutteli tyyliin

" Musta oli kiva kun..."

 

Voi hitsit sentään, kun tätä ei oltu tehty aiemmin.

Kumpikin kuuli toisesta asioita, joita ei ollut tajunnut.

Simppeleitä juttuja, jotka kuitenkin toista ilahduttaa kovasti.

 

Viikon päätteeksi signora kysäisi mielitietyltä,

mikä oli ollut viikon paras juttu.

Mielitietyn vastaus oli kyllä aika sykähdyttävä.

" Se kun näin, kuinka onnellinen olit,

kun pääsit rannalle ja mereen".

 

Näin sanoi mielitietty,

joka auringossa ja kuumuudessa voi aina huonosti,

hakeutuu aina varjoon, jos vaan sellainen on tarjolla.

 

Vaan sellainen se mielitietty on.

Tuntuu ajattelevan aina signoran parasta.

On usein vähän huolissaan signorasta.

Että signora varmasti nukkuu tarpeeksi,

ei väsytä itseään liikaa,

syö varmasti tarpeeksi,

ei vaan vilustu.

 

Vilustuminenhan on italialaisten kansallissairaus.

Se vaanii kaikkialla, mm hotellien ilmastointilaitteissa.

Uskokaa pois, tästä keskusteltiin lomaviikon aikana joka ilta.

Kerran signoralla oli Italiassa ollessa nuhaa ja illan aikana pärskytteli muutaman kerran.

Nukkumaan mennessä mielitietty peitteli signoran lähes suuhun saakka,

ettei signora saa kylmää.

Yöllä jossain vaiheessa signora heräsi siihen,

että mielitietty asetteli taas peittoa signoran päälle.

 

Ja kun signora syystä tai toisesta voi huonosti,

kyselee mielitietty hyvin tiuhaan,

joko signora voi jo paremmin.

 

On se sitten aika ihana.

Se mielitietty.

 



Tankovoimistelua Amalfin tyyliin

Bussilla köröttely Amalfin rannikolla oli aika hurjaa puuhaa.

Kapeat tiet luikertelivat pitkin vuoren rinteitä.

Parempi on olla kurkkimatta akkunasta ulos.

Voi alkaa pian huimaamaan sieltä näkyvä pudotus.

 

Kadut olivat niin kapeita, että ohitukset olivat hankalia.

Siellä täällä oli liikenteenohjaajia radiopuhelimineen

pysäyttelemässä liikennettä.

Yhden kerran signoraa kuljettava bussi seisoi peräti 10 minuuttia kohdassa,

jossa ohittaminen onnistuisi.

Vastaan oli jossain kaukana tulossa toinen bussi.

 

Joka paikkaan näitä ohjaajia ei riittänyt.

Ajoittain bussit peruuttelivat taaksepäin,

jotta ohitukset onnistuivat.

Matkan kestosta ei ollut mitään takeita.

 

Bussit olivat täynnä.

Useinkaan ei ollut tilaa istua.

Aina ei ollut tilaa edes seisoa.
Kunhan nyt jonkun tangossa pystyi kiinni roikkumaan.

Ihmisiä on pakkaanut bussin käytävälle kuka mitenkin päin.

Miten vaan vei vähiten tilaa.

Siinä oli kuulkaa pylly vasten pyllyä pum pum -fiilistä

kun satunnaisen matkailijan pehva siellä helteisessä

 ilman ilmastointia olevassa bussin tärinässä kiinni kiehnäsi.

 

Hankalinta oli eräällä naisella.

Hän pääsi juuri nousemaan bussiin,

mutta juuttui aivan kuskin viereen.

Roikkui osittain katossa oleessa putkessa.

Pehva pitkällä.

Oli pakko harrastaa vähän voimistelua,

jotta kuskille jäi tilaa pyörittää rattia.

Nainen kyllä yritti epätoivoisesta huudella,

että tiivistäkää,

kuski ei voi ajaa.

Vaan mihkäs sitä siinä tiivisti,

kun immeisiä oli kolmessa rivissä koko käytävän edestä.

Tältä reissulta mielitietty ja signora palasivat suosiolla paatilla.

 



Loma Luciferin seurassa

2 viikkoa Lucifer-helleaallon seurassa on takana.

Varmaan ensimmäisen kerran elämässään signora oli viime yönä tyytyväinen,

kun kone laskeutui viileään Helsinkiin.

40 asteen lisäksi myös ilman kosteuspitoituus oli Italiassa valtaisa.

 

Ensimmäisen viikon signora luuhasi Italian kodissa mielitietyn vielä pakertaessa töitä.

Koti oli kuin sauna.

 

Toisella viikolla pariskunta suuntasi Amalfin rannikolle.

Majapaikka oli Minorissa Campanian alueella.

Vallan hurmaava paikka.

Hotelli Settebellon edessä oli bussipysäkki,

josta pääsi näppärästi reissun päälle Positanoon ja Amalfiin.

 

 

Piti pariskunnan käväistä myös Vietrissä keramiikkaa töllistelemässä

vaan mielitietty simahti bussissa ja pariskunta körötteli sitten vahingossa

Salernon kaupunkiin saakka.

 

Päivät kuluivat aika lailla samalla kaavalla.

Aamupalan jälkeen lietsuun,

iltapäivästä hotellille vilvoittelusuihkun kautta päivätirsoille.

Illalla uudestaan liikkeelle.

 

Viimeisenä reissupäivänä pariskunta päätti jäädä Minorin helmoihin.

Aamukävelyllä rannassa signora ilmeisesti  loi sen verran haikeita katseita meren suuntaan,

kun mielitietty lopulta ehdotti,

josko pariskunta lähtisi rantsuun.

Mielitietty ei oikein kesta kuumuutta ja rannalla loikoilu on kauhistus.

Vaan sinne sitä pariskunta sitten päätyi.

Ja jestas sentään, kun signorasta olikin ihanaa lillutella siellä viileässä vedessä auringon paahtaessa.

Signora olikin jo ihan unohtanut kuinka mahtavaa se oli.

Aika mahtava päätös reissulle.