torstai 16. lokakuuta 2014

Mistä tunnet sä ystävän ?

Signora on todennut olevansa aika haasteellinen toipilas.
Noin niin kuin ystävien kannalta.
Liekö stressi ja huoli tulevasta vienyt signoran ärsytyskynnyksen totaalisesti alas tai sitten puolikkaan kilpirauhasen puuttuminen on jo alkanut tehdä oikkujaan.
Joka tapauksessa signora ärsyyntyy sekunnissa ja muutenkin on vähän mieli maassa.
 
Ja tuo edellisen päivityksen aihe on ollut kyllä yltäkylläisesti edustettuna.
Signora on jo lopettanut laskemisen, kuinka  monta "andrá tutto bene" viestiä on Italian ystäviltä tullut.
Hyväähän he tarkoittavat, mutta kun heillä ei edelleenkään ole sitä kristallipalloa.
 
L'italiano sentään ottanut opikseen ja vaihtanut andare -verbin sperare -verbiksi.
Asiasta käytiin aika tiivis keskustelu signoran edellisellä Italian reissulla.
 
Aikamoista harmistusta on aiheuttanut myös eräs suomalainen ystävä.
Signora ei ole saanut toipilasaikana kertakaan minkäänlaista yhteydenottoa.
Tietenkään ystävyys ei ole mikään velvollisuus.
Ei ole velvollisuutta pitää yhteyttä.
Ei ole pakko auttaa toisen tarvitessa apua.
 
Mutta signoralle nuo asiat ovat itsestäänselvyyksiä tärkeiden ihmisten kohdalla.
Kun tietää, että heillä on vaikeaa, sitä haluaa olla lähellä, tukea.
Jos tietää, että he tarvitsevat apua, sitä mielellään auttaa.
Ja jos ei muuhun olen mahdollisuutta, niin ainakin lyhyt viesti " ajattelen sinua"
Ilman mitään velvollisuuden tunnetta.
 
Signoralla on nyt takanaan kolmas operaatio 9 kk:n sisällä.
Kaksi ensimmäistä olivat todella kinkkisiä toipua.
Kaikki kantaminen ja nostelu oli kielletty useamman viikon.
Jo pelkkä kotiovi oli niin raskas, että ilman apua ei signora olisi päässyt edes pihalle ilman ystävän apua.
Ja kyllä sitä apua saikin.
Vaikka ystävien elämä olisi ollut kuinka hektistä pienine lapsineen, olivat valmiita käyttämään signoraa kaupassa tai kävelyllä, vaikka sitten lasten jalkapallonharkkojen aikaan he olivat valmiina ajamaan toiselle puolelle kaupunkia ystävää auttamaan.
Paitsi tuo yksi.
 
Samoin nyt reilu viikko sitten olleen operaation jälkeen on tullut viestejä, tarvitsenko kyytiä kaupaan, haluanko seuraa jne.
Ystävät ovat poikenneet morjestamassa.
Paitsi tuo yksi ystävä on pysytellyt täysin poissa.
 
Sama juttu oli kahden edellisten toipumisten kanssa.
Tällöin signora yritti pistää viestiä, pyytää ystävää kylään.
Huonolla menestyksellä.
Sama hiljaisuus jatkuu nytkin.
Eikä signora usko, että kyse on siitä, ettei olisi aikaa.
Ystävä ei ole  töissä.
lapset ovat aikuisia.
Signora on ollut Facebookissa lähes päivittäin samaan aikaan kun ystävä näyttää olevan onlinessa.
Silti kertaakaan ei ystävä ole lähestynyt edes pienellä viestillä.
Viestin lähettäminen vie pari minuuttia.
Ja kuitenkin hän on tiennyt, että jälleen kerran leikkaus on takana.
Signora ei oikein voi nähdä mitään muuta syytä tähän, kuin että tämä ystävä ei välitä.
 
Signora ei ole voinut estää pahoittamasta mieltään.
Pakosti on tullut mieleen ajatus, että ilmeisesti tunne lämpimästä ja tärkeästä ystävyysuhteesta ei ole ollut molemminpuoleinen.
Eikä signora enää jaksa eikä halua olla se aloitteentekijä joka hän on usein tässä tapauksessa ollut.
 
Kyse ole siitä, että ystävät olisivat signoralle tärkeitä vain huonoina hetkinä.
Ei todellakaan.
Signoralle ystävät ovat aina olleet yksi elämän aarteista.
Mutta jotta tuo toimisi, olisi tuon on oltava molemminpuoleista.
 
Ehkä signoran on myönnettävä, että tässä tapauksessa ei niin ole.
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !