tiistai 6. tammikuuta 2015

Kahden maan loukussa

" Mitä suunnitelmia teillä on "?
" Muutatko sä nyt sitten Italiaan "?
 
Monenlaisilla kysymyksillä on signoraa pommiteltu sen jälkeen, kun hän oli paljastanut, että nyt taitaa olla ns. toinen jalka Italiassa.
Osa on ollut ehkä hiukan hämmentynytkin tästä uudesta tilanteesta.
Ja on ollut varmaan sitä vielä enemmän kuullessaan signoran vastauksen.
 
Tässä vaiheessa muutto ei ole ajankohtainen.
Onko totaalimuutto ajankohtainen koskaan, sen näyttää aika.
Signora, joka on aina ollut suunnitelmahullu, on päättänyt kerrankin elää päivän kerrallaan.
Helppoa se ei ole ollut.
Pessimistisenä signora kun on aina tehnyt lähes kaikille asioille suunnitelman lisäksi ainakin yhden varasuunnitelman.
Mieluummin kaksi, tai useamman, riippuen ihan siitä, mitä eri variaatioita asia voi tuoda tullessaan.
 
Katsotaan, miten tämä täysin uusi ajatusmalli signoralle istuu.
Toistaiseksi voisi antaa arvosanan tyydyttävä +.
 
Nuorempana kaukosuhde olisi varmaan ollut huomattavasti haastavampi ja myös vaikeampi juttu.
Mutta nyt, kun kummallakin on ikää jo hiukan liikaakin on tilanne ihan toinen.
Kohtahan sitä ollaan eläkkeellä ja sittenhän sitä voi luuhata mielin määrin kummassa maassa tahansa.
 
Toki sitä olisi ihanaa olla nokatusten ihan koko ajan,
Tai edes samassa maassa.
Mutta tällä hetkellä on niin monia ihan käytännön asioita, joiden vuoksi on parempi potea ikävää ja pitää majapaikkaa kahdessa eri maassa.
 
Signora ei haluaisi lähteä Italiaan ilman töitä.
Ja tässä iässä onnettomalla terveydellä, joka aiheuttaa monia rajoituksia, olisi työttömyyden riivamassa Italiassa aika mahdotonta mitään löytää.
Ja mitä sitä sitten tekisi kaiket päivät?
Toinen puolisko tekee töitä aika lailla 7 päivää viikossa eikä kotona näkyisi paljoa ennen ilta kymmentä.
 
Toki sitä voisi tehdä jotain vapaaehtoistyötä.
Mutta kun sitä rahaakin pitäisi jostain saada.
Ei tuntuisi mielekkäältä olla toisen elätettävänä ilman sentin hyrrää.
Ja aina ruinaamassa rahaa, kun jotain tarvitsisi. 
"Amore, eikö sinunkin mielestäsi minun olisi taas jo aika käydä kampaajalla ?"
" Amore, ripsivärini on loppu"
"Tesoro, brillini ovat auttamatta liian heikot. Tarvitsin uudet"
Lista, varsinkin meidän naisten, on todella pitkä.
Ei kuulosta kovin houkuttelevalta.
 
Myös huono terveystilanne pitää signoran täällä kotimaassa.
Signoralla on parin kroonisen vaivan lisäksi kirjava joukko kaikenlaista muuta kremppaa.
Ja takuuvarmaa on, että leikkauksiakin on tulossa.
Eräs ystävä totesi tämän perustelun kuullessaan, että onhan sitä Italiassakin lääkäreitä.
Onhan siellä, mutta kyseessä on sen verran isot ja hankalat asiat, että signora mieluummin menee leikeltäväksi ihan omalla kielellä.
Varsinkin kun tietää, että leikkauksesta toipuminenkaan ei ole mikään lähihuutojuttu.
 
Eikä se signoran kielitaitokaan ole hääppöinen.
Lähes kymmenen vuotta italiaa treenanneena signora on tajunnut, että kyse ei ole enää oppimisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että vieraiden kanssa signora "jäätyy", totaalisesti.
Ei ymmärrä eikä myöskään saa edes sanottua sitä, että ei ymmärrä.
Kirjallisesti signora pärjää italian kanssa ihan hyvin.
Samoin ystävien.
Mutta kaupan täti onkin sitten jo ihan eri juttu.
Tai postisetä.
Poliisista puhumattakaan.
Tarjoilijoiden selostukset ravintoloissa jäävät aina signoralle pimentoon.
Ei auta muu, kuin luottaa siihen, että se toinen puolisko tietää, mitä signora haluaa.
Ja uskokaa pois, signora on näitä kaikki kohtaamisia yrittänyt treenata.
Naama punaisena ja nolona kun ei ymmärrä.
Kielitaitoa on, mutta se jumiutuu jonnekin aivojen lokeroihin tietyissä tilanteissa.
 
Toki on sitten vielä  käytännön pikkujuttuja, joiden vuoksi kokoaikainen asuminen Italiassa ei tällä hetkellä hirveästi houkuttele.
Ne olisivat periaatteessa hoidettavia juttuja, tosin ei kovin simppeleitä.
Signora on tottunut oman kodin omaan rauhaan.
Italian kotia jakaa signoran mielitietyn lisäksi muutama sukulainen.
Vaikka lukaali on iso ja useammassa kerroksessa, on silti osa tiloista, mm keittiö ja olohuone yhteisessä käytössä.
Talosta toki löytyy myös toinen keittiö sekä myös olohuone, mutta ne eivät ole olleet vuosiin enää käytössä.
Italialaiset kun ovat tunnetusti sukurakkaita.
Tätä harmoniaa olisi paha mennä rikkomaan, ketään loukkaamatta.
 
Jotta signora talossa voisi kuvitella asuvansa, olisi sinne myös hommattava kunnon lämmitys.
Pellettien tuoma lämpö kun ei piisaa kuin sen hetken, kun masiina on päällä ja eihän niitä yötä myöten pidetä hurisemassa.
Ja kun se kaminakaan ei ole edes makuuhuoneessa, vaan siinä yhteiskäytössä olevassa olohuoneessa.
Niin että yöt talvisaikaan ovat aika arktisia kokemuksia.
Voisi sanoa, että erittäin virkistäviä.
Vai mitä sanotte kahdeksan asteisesta makuuhuoneesta ? :-)
 
Tämän yhteisen ajan aikana on la coppia finlandese-italiano onnistunut tapaamaan aika lailla parin kuukauden välein.
Reilun kolmen viikon päästä on signoran tarkoitus Italiaan viikoksi lennähtää, palelemaan :-)
Helmikuun alku kun taitaa olla aika vilpoista Italian kodissa.
Onneksi joulupukki toi ihmesukat arktisiin olosuhteisiin.

 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Mukavia uutisia! Varmasti uuden suhteen kuviot selviävät ajan kanssa, ilman turhaa stressaamista!
    Meillä on nyt tammikuun alussa bongattu ensimmäinen esikko ja mantelipuun kukka, vähän säät ja luonto sekaisin. Vuosi on alkanut kymmenasteisilla aurinkoisilla päivillä, joten helmikuun alussa kevät voi olla pitkälläkin. Tai sitten talvi iskee kunnolla vasta silloin helmikuussa, kuka tietää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Iivika! Pahoittelen, että tämä mun vastaus on tulee näin jälkijunassa. Mulle pitäisi tulla sähköpostiin viesti, kun joku on kommentoinut mutta nyt sitä ei jostain syystä ole tullut ja en ole käynyt täällä blogin puolella sitten tuon viimeisimmän päivitykseni. Tästä syystä tämä vastauksenikin on näin viipynyt.

      Ehkä varaan aurinkolasit reissuun mukaan :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi !