lauantai 6. kesäkuuta 2015

Il calcio

Kohtalo on sitten joskus aika veitikka.
Huumorintajua piisaa.
Kuten siinà, ettà lykkàà yhteen tàysin jalkapalloa vierastavan suomalaisen
 ja tàysin calciohullun italialaisen.
 
Il calcio ei ole italialaiselle pelkàstààn peli.
Ei ainakaan signoran mielitietylle.
Potkupallon merkitys on jossain signoran ymmàrryksen saavuttamattomissa.
Joskus ehkà myòs sietokyvyn ulkopuolellakin.
 
Signora ei ole edes laskenut,
 kuinka monelta kanavalta Italian kodissa tv jalkapalloa ulos pukkaa.
Mutta sità on varmaan 24/7.
 
Ei ole iltaa, jonka jossain vaiheessa ei sohvan nurkasta kuuluisi
joko tuskan parahduksia
 tai bravo, bello -kiljahduksia.
Siinà jàà signora kakkoseksi, kun on tàrkeà peli kyseessà.

Pelkkà telkusta tuijottelu ei riità.
Palloa pitàà kàydà potkimassa myòs aivan personalmente.
Joka perjatai-ilta.

Eilen signora oli huutosakissa, kun 9 nuorta sàllià
ja yksi vàhàn vanhempi pallon peràssà juoksi.
Se vanhempi oli sognoran sàlli.

Mahtoi kohtalo taas hekotella, pohti signora,
kun siellà pimeàssà  klo 22.30 verkon takana istua nòkòtti ja seurasi,
 kuinka se oma "Pirlo" siellà palloa potki.
Menomatkalla autossa hòrpàttiin energiajuomaa.
Alkaa jo ikà painaa mielitiettyà.

Tànààn lounaalla mielitietty pyòritteli pastaa haarukassaan,
selvitteli kurkkuaan ja sitten làhes hermostuneena totesi:
"Tesoro, stasera sarebbe la partita più importante dell'anno.
Il grande finale Juventus - Barcelona".

Siinà italialainen istui anova ilme kasvoillaan kuin tuomiota odottamassa.
Tuskin mitkààn signoran kiellot olisivat pelin katsomista estànyt,
mutta olihan se ihan hellyyttàvàà, ettà noin niin kuin muodollisesti kysyttiin,
passaako illan suurta pelià katsoa.



Jos sità nyt voi pelin katsomiseksi sanoa.
Se on kyllà enemmànkin pelin elàmistà.
Tààllà on kuulkaa ihan hurja meno pààllà, kun kaksi veljestà pelià tsiikaa.
Vai!
Eccolo!
Tira!

Mekkala kuuluu varmaan pelipaikalle Berliiniin saakka.

Jotta vallan suurilta jàrkytyksiltà selvittàisiin, signora toivoo,
 ettà palloa paremmin potkii Juventus.


2 kommenttia:

  1. No niin, nyt kai vielä kyyneleet valuvat vuolaasti ja liput roikkuvat puolitangossa, kun Juventus hävisi. Suuri tapaus oli Saksassakin tuo Berliinissä pidetty loppuottelu. Jalkapallo on kuulemma elämän tärkein sivuasia. Parasta sinunkin olisi ruveta tifoso di calcioksi Juventukselle, vai olisiko parempi fanittaa Inter Milanoa. Vahvistaa ystävyyttä ihmeesti. Parempi olisi tietenkin jos siihen olisi kasvanut potkkutytöstä asti kuten minun pojantyttäreni. Eilen oli poikani nuorimman tyttärensä ristiäiset, ja isot sisaret (3 ja 5 v.) iloitsivat kotimatkalla juhlalokaalista, että saavat lauantai-iltana valvoa ja katsoa isän kanssa tuota jalkapallo-ottelua. Ilonkiljahdusksia ja tunteenilmaisuja löytyy alati tyyneltä ja hillityltä liittokansleri Merkeliltäkin aina ja vain jalkapaloareenan katsomossa. Kuuluu olevan hyvin perillä jalkapallosta. Oikeaa jalkapallofania minusta ei enää saa, mutta EM ja WM-otteluita seuraan, eikä noista FIFAN sotkuista voi jäädä tietämättömäksi lainkaan. Otan osaa mielitiettysi suruun, nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, parhaat pisteet saisin, jos heiluttaisin Cagliarin lippua :-) Tunnustan, ettà eilen oli mielenkiintoisempaa seurata nàità futishulluja sohvalla pomppimassa, kuin itse pelià :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi !