lauantai 12. syyskuuta 2015

Kyytiä tiedossa

Signora on kiivennyt läpi kaikki mahdolliset tasot opiskella italiaa.
Jäljellä oli enää keskusteluryhmä.
Signora on enemmän kielioppi- ja oppikirjatyttöjä,
mutta ilmoittautui kuitenkin,
vaikka vähän haastavalta tuntuikin.
 
Onhan tämä aina se kompastuskivi Italiassakin.
Tai joskus se on jopa vuori, ei kivi.
Kun monta korvaa on valmiina signoran jutustelulle,
ottaa signoran koko vaivalla opettelema sanavarasto kintut alleen
ja livahtaa ties minne.
Eikä takaisin tule, vaikka kuinka anelisi.
Ehkä se ei ymmärrä suomea.
Se kun ei jättänyt jälkeensä edes sanoja,
jolla sitä takaisin kerjäisi.
 
Yksi kerta on nyt takana.
Kai signora siellä jotain sönkkäsi.
Vaan ei kuitenkaan ollut läheskään tyytyväinen.
Voi kun olisi niin mahtavaa jutustella ilman,
että sydän hakkaa hullun lailla
ja tuntuu muljahtelevan pois paikoiltaan.
 
Ehkä yksi syy tähän on se,
että kaikenlainen julkinen esiintyminen suomeksikin on vallan kauhistus.
Saa sydän kovaa kyytiä tuolloinkin.
 
Vähän signorasta nyt tuntuu,
että on haukannut vähän liian ison palan.
 Vaan ei luovuta kuitenkaan.
Pysyhän sydän paikoillaan.
Kyydistä huolimatta. 

4 kommenttia:

  1. Täällä samanlainen tunnilla jännittäjä. Kotona kyllä muistuu italian sanoja, mutta jostain ihmeellisestä syystä sanat ja äänikin katoaa, kun ympärillä on muita opiskelijoita. Johtuu varmaan erittäin tarkasta ja täydellistä sananvalintaa vaatineesta työstäni, kun kaikki mitä suustaan päästi piti olla aina oikeaa tietoa. Kotona rauhassa lukiessa ja kirjoittaessa kielenopiskelu tuntuu paljon helpommalta. Jopa Italiassa on stressittömämpää kuunnella ja puhua kuin tunnilla.
    Minulla on vielä pitkä matka tuohon keskusteluryhmään. Ihailen Sinua pitkäjänteisyydestäsi.
    Onnittelut Birgitalta

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Birgitta! Sinä jotenkin aina niin ihanasti osaat tsempata minua tämän kieliongelman kanssa.

    Minulla lisästressiä kaikenlaiseen julkiseen esiintymiseen tuo myös se, että lapsena änkytin jonkin verran. Vaikka nyt puhuminen sujuukin ilman suurempia takelteluja, kaihertaa varmaan pelko siitä takaraivossa ja aiheuttaa jännittämistä.

    VastaaPoista
  3. Minä taas en osannut sanoa ärrää, joka on kaikissa nimissäni!
    Birgitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena on rankkaa kaikenlaiset puheongelmat. Mieleen jäänyt elävästi, kun kerran jouduin lukemaan aineeni ääneen ja lopetettuani kaikki purskahtivat nauruun.

      Vanhemmalla pojallani oli myös ärrävika, jolle kovasti koulussa naureskeltiin. Muistan kuinka kerran poika taas itkeskeli tuosta kiusaamisesta. Mulla on tapana kehitellä kaikista asioista omia teorioitani ja sellaisia oli tähän kiusaamisasiaankin. Olen aina ajatellut, että yksi tarkoitus kiusaajalla on saada toinen jotenkin reagoimaan, ärsyyntymään, pelkäämään. Ajattelin, että jos vastakaikua ei tule, kaikki eivät välttämättä jaksa enää jatkaa. Poikani sanoi ärrän todella erikoisella tavalla. Esim itse en sitä pystynyt matkimaan. Ehdotin pojalle, että seuraavan kerran jos joku naureskelee, että sanot ärrän niin oudosti, niin ole kuin olisit siitä ylpeä ja sano vielä, että koita, osaatko itse sanoa samalla lailla. Vähän epäilin, jaksaako ekaluokkalainen tätä muistaa. Vaan niinpä poika muisti. Kaveri oli tullut taas naureskelemaan . Poikani ei ollut hermostunut ollenkaan vaan oli ylpeänä sanonut " eikö olekin makee tyyli sanoa, osaatko sä "? Kiusaaja oli kuulema alkanut tosissaan yrittämään samaa, mutta ei onnistunut. Ja siihen loppui kiusaaminen.

      Poista

Kiitos kommentistasi !