perjantai 25. syyskuuta 2015

Triste

Tänään oli jotenkin surullinen päivä.
Signora aloitti aamunsa kotisohvalla kyynelehtien.
Tuntui niin pahalta.
Aamuteleviossa näytettiin erään pakolaisbussillisen saapuminen.
Autosta purkautui pelokkaan näköisiä äitejä pienet kääröt sylissään.
Pieniä lapsia kapusi bussista ulos selvästi peloissaan.
 
He olivat saaneet hiukan liian julman vastaanoton.
Vastaanoton heille järjesti joukko suomalaisia soihtuineen,
Ku klux Klan -pukuineen ja raketteineen.
 
Signoraa mietitytti, miltä tuo hyökkäys tuntui.
Varsinkin noista pienokaisista.
Kun takana on ehkä ties minkälaisia hyökkäyksiä,
kranaattien pauketta.
Tuliko heille pelko, että sama jatkuu täälläkin ?
Tuskin he ymmärsivät, että kyseessä oli vain ilotulitusraketit.
 
Signora tietää, että maahan pyrkii jos jonkinlaista väkeä.
Ehkä mukana on niitä kaikkien parjaamia elintasopakolaisia.
Vaan onko oikein, että yhden joukon takia sanotaan myös todella apua tarvitseville,
että turha tänne tulla ?
Leveän elämän perässä ?
 
Kesällä Italiassa ollessa signora näki  lähes päivittäin televisiosta,
kuinka rannikkovartiosto kantoi merestä pelastettuja
vauvoja ja pieniä lapsia.
 
Äitinä signora voi vannoa,
 että tuskin kukaan vanhempi riskeeraisi lastensa elämää tuollaisella matkalla
 pelkästään hyvän elintason vuoksi.
Jokainen vanhempi voi kysyä tätä itseltään.
Tuskin kenellekään on enää epäselvää,
kuinka järkyttävän vaarallisia nuo venematkat ovat.
 
Voi, kun se jonnekin kadonnut inmimillisyys löytyisi.
Nyt netti on täynnä mitä karmeimpia juttuja.
Vapaaehtoistyötekijät ovat saaneet uuden nimen,
Suvakit.
Uhkailuja satelee.
Polttopulloja heitellään.
 
Surullista.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !