perjantai 11. syyskuuta 2015

Vertaistukea

Kyllähän signora tiesi, että tämä on edessä.
Vääjäämättä.
Elämä vain on sellaista.
Ei sen kanssa paljoa neuvotella.
 
Ja kyllähän signora tämän jutun kanssa on ihan sinut.
Tai sanotaanko alistunut.
Vaan kun sen näki mustaa valkoisella,
kyllä se pikkasen hätkähdytti.
Tähänkö sitä ollaan tultu?
Jo nyt?
 
Onneksi viikon päästä on lohdutuspippalot.
Paljon vertaistukea tarjolla.
 
Ja proseccoa.
 
 


2 kommenttia:

  1. Sydämelliset onnittelut. 50 v kyllä kirpaisee, mutta siitä selviää nopeammin , kun suhtautuu omaan itseensä rennosti hyväntahtoisella huumorilla. 60 v ei sitten enää tee lainkaan kipeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina!

      Ei minua vanheneminen sinällään yhtään haittaa. En koe ahdistusta aamuisin peiliin katsoessani, vaikka naamasta alkaakin ikä näkymään :-)

      Lähinnä tämä ikä on pistänyt miettimään omaa elämää ja sitä, miten sitä elää. Iskee vähän sellainen elämän ahneus.

      Omien vanhempien vanheneminen ja iän tuomien ikävien puolien todistaminen pistää miettimään, että ei sitä itselläänkään ole enää kovin "aktiivista" elämää loputtomasti jäljellä. Isäni sairastaa monien fyysisten sairauksien lisäksi muistisairautta, joka vaikuttaa todella rajusti vanhempieni elämään.

      Samoin tämä oma vanheneminen tuo vääjäämättä surumielisyyttä siitä, että omatkin vanhemmat vanhenee. Varsinkin isäni kohdalla usein kuin tavataan, livahtaa päähäni ajatus, että toivottavasti ei ollut viimeinen kerta.

      Tulipas tästä nyt surumielinen vastaus. Joskus sitä vaan pohtii näitä vähemmän iloisiakin juttuja.

      Poista

Kiitos kommentistasi !