tiistai 16. helmikuuta 2016

Äkkilähtö

Signora höpötteli edellisessä postauksessaan,
jotta reissussa ei tapahtunut sen kummempia.
 
Ou no, eihän se nyt noin mene.
Signora ja ja reissu ilman kommelluksia eivät mahdu samaan lauseeseen.
 
Oli kuulkaa lähellä,
että signora yleensä selvisi kotiin sunnitellusti.
Herrasväki nukkui pommiin lähtöaamuna!
Illalla signora tarkisti moneen kertaan, että kännyn hälytys on päällä.
Klo 4.30.
Oli se.
Kellon kuva nökötti näytöllä.
Yön aikana signora heräili useampaan otteeseen, kuten aina.
Oli kuitenkin päättänyt, ettei kelloa tsekkaile.
Se kun jostain syystä hankaloittaa jo muutenkin haasteellista
uudelleen nukahtamista.
 
Jossain vaiheessa,
olisiko ollut herääminen nro 4 signora kuitenkin päätti kurkata,
mitä kello on.
5.30!
Maledezione!!!!
 
Signora tönii vieressä kuorsaavaa mielitiettyä hysteerisenä.
"Amore, siamo in ritardo !
Non c'la faccio!!!"
Signora nökötti varmaan useamman minuutin sängyn reunalla
lähes hysteerisenä hokien, ettei ehdi.
 
Mielitietty yritti parhaansa mukaan hiukan rauhoitella tilannetta.
Signora päätti passittaa herran aamupalan tekoon.
Säästyisi vähän aikaa.
Siinä signora sitten ripsivärin sutimisen ohella huuteli voileivän teko-ohjeita keittiöön.
Siis miten vaikeaa voi yhden voileivän teko olla ?
Juustoa ja kinkkua.
Kyllä se näköjään voi.
Vaan ihan hyvä siitä tuli.
 
Viimeiset kinkunrippeet suupielissä signora sitten kapusi autoon lähes ajoissa.
Vaan oliko tilanne sillä ohi.
Ou nou numero 2.
Ei todellakaan.
 
Jossain vaiheessa Rooman tienoilla kävi selväksi,
että edessä onkin vähemmän leppoisaa ajanviettoa autossa istuen.
Paikallaan olevassa autossa.
Puolessa tunnissa oli tapahtunut etenemistä ehkä 10 metrin verran.
Uutiset kertoivat 6 auton kolarista.
Ei toivoakaan, että kentälle ehtisi ajoissa.
Tuskaisen 30 minuutin jälkeen auto oli edennyt kohtaan,
josta pystyi poikkeamaan sivutielle.
Mielitietty päätti kurvaista sinne.
Sitäkin kautta kentälle pääsisi.
Matka tosin olisi pidempi, mutta siinä tapauksessa tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
 
Taisi olla mielitiettykin vähän hermostunut,
kun jossain vaiheessa tajusi, että oli ajanut harhaan.
Ei muuta kuin täyskäännös takaisin ja oikealle tien pätkälle.
 
Loppujen lopuksi signora ehti kentälle ajoissa.
Tosin vähän liian hätäinen lähtö oli.
Yleensä kun pariskunta on kentällä ajoissa,
jotta aikaa vielä turinoida ja fiilistellä.
 
Nyt ei voinut muuta, kuin nopeat ciaot ja signora turvatarkastukseen.
Itkuhan siinä sitten tuli.
Kun ei se lähtö ole koskaan helppoa, saati sitten tällainen äkkilähtö.
 
Tämmöistä se aina joskus on.
Vähän kurjaa.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !