torstai 18. helmikuuta 2016

Päälaellaan

Sitä sanotaan, että ei sitä vanhana enää uusia tapoja voi oppia.
Tiedoksi vaan, että ei sitten päde italialaisiin.
Ei ainkaan signoran mielitiettyyn.
 
Muistattehan, kun signora kerran täällä marisi siitä,
että mielitietyn on niiiin vaikea tehdä mitään suunnitelmia ajoissa.
Entisessä elämässään esimerkiksi lomareissut mielitietty päätti paria päivää ennen lähtöä.
Aikaisemmin ei voinut.
Kun eihän sitä sitä mitä sitä voi tapahtua.
Olisi ollut liian stessavaa buukata lentoja sen aikaisempaa.
Lopulliset päivätkin lyötiin lukkoon aivan viimehetkellä.
Kohteesta puhumattakaan.
 
Ennen viime viikon reissua signora oli varoitellut mielitiettyä,
jotta pitäisi varmaan pikkasen puhua kesästä.
Signora kun tiesi, että kohta olisi työmaalla taas se aika,
jolloin loma-aikoja rukataan kasaan.
Ja mielitietyn lomailumahdollisuudet kun ovat niin olemattomat,
että pelivaraa ei paljoa ole.
Joten parasta olla valmiina, kun lomia signoran työpaikalla jaetaan.
 
Signora oli ajatellut, että jos nyt jonkin ajanjakson saisi yhdessä lyötyä lukkoon,
minkä sisällä sitten ehkä pariskunta voisi muutaman päivän yhdessä lomailla.
Ei muuta.
Ei missään tapauksessa mitään tarkempia suunnitelmia signora tässä vaiheessa edes haaveillut.
Olisi varmaan ihan liikaa mielitietylle.
 
Jos vaan niistä päivistä voisi sopia.
Signora oli myös varautunut selittämään,
kuinka loma-ajasta pitää tosiaan päättää näin ajoissa.
Signora kyllä tietää, että on vähän troppo presto,
 mutta kun nyt vaan tilanne on tämä. 
 
Vaan mitä tekee mielitietty ?
Ei sanaakaan, että eihän hän nyt vielä voi tietää.
Sen sijaan kalenterista pikainen tsekkaus sopivalle viikolle.
Ja sitten :
"Che vorresti fare amore ?"
 
Signora on aivan ällistynyt.
Siis että ihan suunnitelmiakin voisi jo nyt tehdä?
lähes puoli vuotta etukäteen?
Missä on se "päätökset kaksi päivää ennen lomaa -herra"?
 
"Che dici di Cinque terre ?"
Kun signora siinä hämmentyneenä mutisee,
että ei hän nyt vielä ole mitään ehtinyt ajatella,
ehdottaa mielitietty tuota upeaa paikkaa.
Tottahan toki signoralle upealta näyttävä Cinque terre kelpaa.
 
 
Itseasiassa signoralla passaa ihan mikä kohde tahansa.
Seura se on se tärkein juttu.
 
Kun signora oli nyökytytellyt Cinque terran puolesta,
alkoi armoton tenttaaminen.
 
"Koska voit kysyä sitä viikkoa vapaaksi?"
"Muista nyt sitten heti puhua työkavereillesi tästä viikosta".
"Koska saat tietää, voitko saada tuolloin vapaata ?".
 
Jossain vaiheessa mielitietty nauraen totesi:
"Tämähän on nyt ihan päälaellaan koko juttu.
Aiemmin sinä aina hoputit lomista, mutta nyt se olen minä "
 
Signora oli juuri miettinyt samaa.
Onnellisena.
Tuohan vaikuttaa nyt uhkaavasti siltä,
 että mielitietty haluaa enemmän kuin mielellään signoran kanssa reissaamaan.
 
Vaan nyt on tilanne sellainen,
että pitää varmaan tehdä myös il progetto B.
Signora luki juuri uutisen, jonka mukaan Cinque Terren turistimäärää
aiotaan rajoittaa !

Mitenköhän mielitietyltä onnistuu varasuunnitelmien teko ?
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !