torstai 2. kesäkuuta 2016

Lomalle tupakin ( ja cappuccinon) voimin

Signoralla on kiihkeä ja kiinteä suhde kahviin.
Jos signora aamuisin ei ensimmäisen tunnin aikana sumppikuppia eteensä saa,
ei signora ole mitään mukavaa seuraa.
Korvissa lähes suhisee, kun kahvinhimo kolkuttelee.
Niinpä ensi töikseen, kun on ylös ampaissut,
signora pistää maksikokoisen Moka-keittimen porisemaan.

Päiväsaikaan mitä muikeampaa murkinaa on signoraa kitusiinsa ängennyt,
siitä suurempi on kahvin tarve.
Vaan Italiassa tässä iskeekin sitten pikkuruinen ongelma.
Tiedättehän, että lounaan jälkeen ei enää cappucciona ole soveliasta naukkailla.
Mielitietty ei asiasta (enää) mitään sanoisi.
Taitaa olla tottunut siihen, että suomalaiselta voi odottaa mitä tahansa.
Vaan entäs kaikki muut?
Tarjoilijoita myöten?
On niin tylsää puolustella iltapäivän cappuccinokuppeja.
Niinpä signora on kuuliaisena tyytynyt caffe macciatoon,
espressoon maitotilkalla.
 
Vaan eipä sitä kahviakaan tuossa ole tilkkaa enempää.
Siis ihan onneton kahvinliraus.
Eihän siitä parista ruokalusikallisesta tule kuin kiukkuiseksi,
kotona kun sumppia menee mukeittain.

Bolognan reissulla oli mahtava lounas.
Siis aivan perfetto.
Tästä seurasi tietenkin se,
että kahvinhimo nousi ihan huimiin lukemiin.
Signoran eteen tuotiin varmaan pikkuriikkisin espressokuppi,
mitä hän on koskaan nähnyt.
Vai onko ne kaikki samankokoisia?
Tämä näytti todella pieneltä.
Ehkä järkyttävä kahvinhimo sumensi signoran arviointikyvyn.

Signora yritti tiristellä kupin kanssa mahdollisimman pitkään.
Mutta ei auttanut.
Yhdella kietaisulla oli kuppi tyhjä.
Signora tunsi pienoista ärtymystä.
Ja haaveili kymmenestä muusta kupposesta.

Kun kotimatkan ensimmäinen tauko oli edessä
ja mielitietty ilmoitti, että mennään kahville,
signora kainosti kysyi,
josko mielitietty kehtaisi tilata cappuccinon signoralleen.
Iltapäivällä!!!

Kahvinhimo oli niin valtava,
 että signora oli valmis vaikka minkälaisen pällistelyn ja ihmettelyn kohteeksi.
Kunhan vaan saa kahvia!
Paljon!
Signora tarjoitui vaikka heiluttamaan passiaan ja hihkumaan,
että "sono finlandese".
Jos mielitietyn olisi näin helpompi tuo omituinen tilaus tehdä.
Kaikille kävisi selväksi, että omituiselle suomalaiselle cappuccino on menossa.

Signora sai kuitenkin cappuccinokuppinsa nenänsä  alle ilman sen kummempia temppuja.
Baaritiski oli täynnä pikkukuppi kourassa seisovia italialaisia.
Signora hivuttautui oman kuppinsa kanssa tiskin päätyyn.
Vähän noin niin kuin nolona piiloon.

Signora ei ollut ehtinyt, kuin sekoittaa sokerit tuohon ihanuuteen,
kun mielitietty oli jo oman kääpiökuppinsa tyhjäksi kietaissut.

Tässä onkin tämä cappuccino-espresso -haaste.
Signora haluisi nautiskella omansa rauhassa,
nautiskellen.
Ihan vaikka jopa istuen.
Vaan eihän se passaa.
Seisten vaan nopeasti sumpit kurkusta alas.
Sen kummempia makustelematta.

Tosin hiukan signora saa armon aikaa,
sillä mielitietyn kupposta seuraa aina tupakkitauko.

Vaan pian sekin jää pois.
Mielitietty näet ilmoitti,
että yhteisen loman jälkeen käryyttely loppuu.
Signora on tietenkin enemmän kuin iloinen,
jos mielitietty tästä paheesta luopuu.
Vaan hiukan mietityttää tuo ajoitus.

Siis miten niin yhteisen loman jälkeen?
Meinkaako mielitietty, että yhteinen loma on sen verran rankka,
että ilman sauhuja ei siitä selviä?
 
Omituista.
Signorahan on aina itse tyyneys,
ilman draaman häivää.
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !