torstai 18. elokuuta 2016

Olipa kerran kananmuna

Signoran luuhatessa Italiassa on siellä aina silloin tällöin myös yksi kutsumaton vieras.
Drama queen.
Siis se signoran "sivupersoona".
Tapaus, jonka signora mielellään jättäisi Suomen kamaralle.

Vaan mukaan se aina änkeää.
Niin kuin tälläkin kertaa.

Drama queen hyppää esiin tilanteessa jos toisessa.
Usein hän pyyhältää paikalle Italian kodissa.
Kun se yhteisasuminen niin monen henkilön kanssa ei ole mikään simppeli juttu signoralle.
Ja kun huushollipitoajatuksetkin ovat täysin erilaiset, mitä signoralla.

Ensimmäisen kerran tätä dramatypy änkesi paikalle jo toisena päivänä.
Signora oli tehnyt suunnitelmat koko viikon murkinoille.
Kauppalappu oli väsätty ja pariskunta oli kaupassa.
Ostoslistassa oli mm kananmunia.
Suunnitelmissa oli jos jonkinlaista kokkailua,
johon munia menisi.

Mielitietty ilmoittaa, että kotona on hänen veljensä jostain maatilalta tuomia munia muutama.
Signora ehdottaa, että ostetaan silti.
Jospa veli on suunnitellut käyttävänsä niitä.
Ei hän koskaan kokkaa mitään, mihin menee munia, julistaa mielitietty.
Signora varmistaa kolmeen kertaan.
Sei sicuro?
Eikö ole parempi, että ostetaan niitä?

Ei, ei, turhaan ostettaisiin, ei hän ikinä käytä kananmunia, vakuuttaa mielitietty.
Munat jäävät kaupan hyllylle.

Illalla veli tulee kotiin.
Ja  mitä hän alkaakaan kokkaamaan ?
Pasta carbonaraa!

Signora istuu sohvalla mielitietyn vieressä ja jokin naksahtaa signoran päässä.
Taisi olla pinna. 
Signora aloittaa englanninkielisen vaahtoamisen " mitä mä sanoin....".
Ja toivoo samalla, että veli ei edelleenkään osaa englantia.

Turhautuneisuus yltyy niin suureksi,
että signoran on pakko marssia toiseen huoneeseen.
Mielitietty tulee perässä eikä voi ymmärtää,
miksi signora yhdestä kananmunasta noin hermostui.

Ja signora yrittää selittää,
että ei itseasiassa kyse ole siitä onnettomasta kanan tuotoksesta,
vaan paljon laajemmasta asiasta.
Siitä, että signoran on joskus niin vaikea sopeutua yhteishuusholliin,
jossa ei ole oikein mitään suunnitelmallisuutta.
Huuholliin, jossa kaikki on vähän niin kuin yhteistä.
Huusholliin, josta ei ehkä enää löydä aiemmin ostamaansa,
kun sen on joku käyttänyt.

Signora ei voi elää ilman suunnitelmia.
Italian kodin väki ei niistä välitä pätkääkään.
Tämä pätee usein myös ruokahuushollissa.
Kotiin tullaan ja aletaan siinä vaiheessa pähkäilemään,
että mitäs sitä kokkaisikaan,
mitäs kaapista löytyy?

Tämän toimivuutta ei signora ole oikein koskaan ymmärtänyt.
Jotta sieltä kaapista jotain löytyy,
on sitä täytynyt sinne joskus ostaa.
Toki väki käy kaupassa.
Mutta ilman mitään suunnitelmallisuutta.
Puhumattakaan, että asiasta keskusteltaisiin yhdessä.

Hankaluuksia tuottaa myös yksinolon tarve.
Signora pujahtaa usein kammarin puolelle.
Lueskelemaan.
Ihan vaan kun tykkää joskus olla itsekseen.
Tätä ei kukaan ymmärrä.
Ollaan huolissaan, että onko signora sairas
vai mikä nyt mättää.

Dramatypykkä oli signoran ja mielitietyn seurana niin usein
viimeisen reissun aikana, 
että signoraa jo ihmetyttää, 
että mielitietty jaksaa sellaista touhua  hermostumatta katsella.

Itse asiassa signora on tässä viime päivinä käynyt vakavaa keskustelua itsensä kanssa.
Muistutellut itselleen,
että ei pitäisi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat huonosti,
kun on kuitenkin niin paljon hyviä ja ihania juttuja.
Kuten ihana mielitietty.
Kananmunilla tai ilman.

4 kommenttia:

  1. Kadehdin suunnitelmallisuuttasi, kun itse en liiemmalti ajattele etukäteen mitä meillä syödään. Tietty kasviksia ja vihanneksia pitää aina olla sekä pakastimessa on ateriatarvikkeita. Lapsenlapsetkin meille tullessaan kysyvät mitä on ruuaksi ja seuraava kysymys on se, että mihin on tarvikkeet. Ovat tottuneet, ettei tämä mummo ota stressiä syömisestä. Toinen mummo touhottaa jo aamulla herättyään koko päivän ruokalistasta. Mä sopisin sen puoleen sinne Italian huusholliin, ja mieheni olisi varaan kiitollinen sinunlaisesta emännästä. Uskon ettei ole ihan helppoa sopeutua niin erilaiseen ilmapiiriin kuin siinä keittiössä ja taloudessa on. Varmaan niitäkin jännittää, kun se tarkka suomalainen taas saapuu. Matkailun avartavuus on tullut kohdallasi hyvin toteen. Tsemppiä ja itsehillintää
    t. Birgitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Birgitta ja kiitos mukavasta viestistäsi. Minä olen tosiaan aikamoinen listaihminen ja suunnittelija. Kotonakin suunnittelen aina viikon ruoat etukäteen.

      Inhoan silittämistä, joten nykyään mietin sunnuntaina seuraavan viikon työvaatteet ennakkoon ja silitän sen kaikki kerralla valmiiksi. Italiaan lähtiessä on tietenkin niin pakkaus- kuin vaatelistaustakin. Mukavaa syksyn odotusta!

      Poista
  2. Silittäminenkin muuttuu paljon mukavammaksi, kun samalla kuuntelet kivaa musiikkia tai teet,kuten minä teen. Kuuntelen samalla italian kielikasetteja Bravissimoa tai Italianissimoa. Se silittäminen menee siinä ihan huomaamatta.
    Voi, kun olisin oppinut työssäkäydessäni edes laittamaan vaatteet seuraavaa päivää varten valmiiksi. Joskus oli hätkähdyttävää, kun töissä näin isosta peilistä vaateyhdistelmän minkä olin aamuhorroksessani valinnut.
    terv. Birgitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä parkkeeraan itseni silittäessä aina läppärin eteen. Isä Matteo kumppaneineen Yle Areenalta on mitä mainiointa silitysseuraa.

      Poista

Kiitos kommentistasi !