perjantai 22. syyskuuta 2017

Kun mikään ei kelpaa

Nyt on sen verran painavaa asiaa sydämellä,
että päätin kirjoittaa ihan omana itsenäni.
Signoran kepeä höpöttely ei oikein sovi aiheeseen.
 
Olen viime aikoina seurannut aika tiiviisti
 eri avustus- vapaahtois- ja hyväntekeväisyysjärjestöjen someviestintää
 ja heidän saamiaan kommentteja.
 
SOS-lapsikylä
Amnesty
Kirkon ulkomaanapu
SPR
 
Jestas sentään, mitä kommentteja sieltä löytyy.
Mikään ei ole hyvä !
 
Kun Suomeen otetaan vastaan turvapaikanhakijoita,
ollaan sitä mieltä,
että ihmisiä pitäisi auttaa heidän omissa maissaan.
 
Kun rahaa kerätään ulkomailla tapahtuvaan avustustyöhön
( esim SPR:n nälkäpäivä),
purnataan, miksei auteta suomalaisia.
 
Kun varoja kerätään tiettyyn kohteeseen Suomessa,
löytyy kritisoijia,
joiden mielestä suomalainen kohde on täysin väärä.
 
Tai rahaa sitten kuitenkin pitäisi kerätä ulkomaille.
Eilen näet luin kommentin aiheeseen,
jossa kerättiin rahaa suomalaisten lasten hyväksi,
että mitenkäs romanian lapset!
 
Jos nyt kuitenkin on onnistuttu löytämään kohde,
joka ei provosoi ketään,
alkaa todella negatiivinen kirjoittelu siitä,
kuinka kaikki rahat päätyy johtajien taskuihin.
 
Jokin aika sitten luin eräästä avustusjärjestöstä,
joka hoitaa palkkakustannukset erilaisesta myynnistä tulevista tuloista.
Lahjoituksia ei näihin käytetä.
 
Vähänkään laajempi avustus- ja vapaaehtoistyö on sen verran vaativaa hommaa,
että ei sitä myöskään pelkästään vapaahtoisvoimin voi pyörittää.
Palkattua henkilökuntaa on pakko olla.
Samoin kyllähän se avun toimittaminen esim ulkomaillekin jotain maksaa.
 
Olin muutama vuosi sitten erään vertaistukiyhdistyksen toiminnassa mukana.
Hoidin kirjanpidon ja toiminnan organisoinnin.
Olin yhteyshenkilönä.
Vaikka toiminta oli hyvin pientä,
vei se silti useamman tunnin viikossa.
 
On aika vaikea uskoa,
että minkään ison järjestön kirjanpito hoituisi niin,
että joku vapaahtoinen sen iltapuhteenaan kotinurkissaan tekisi.
Tai että toinen vapaaehtoinen hoitaisi kaikenlaisen yhteydenpidon.
Puhumattakaan toiminnan järjestämisestä.
Avun järjestäminen jonnekin Afrikan perälle vaatii varmaankin aika lailla työtä.
Sitä ei tehdä harrastuksena.
 
Useissa kommenteissa on kirjoitettu,
kuinka kyseinen järjestö ei saa mitään aikaan.
Vaikka en ole edes tietoisesti tietoa etsinyt,
vähän väliä törmään asiaan liittyviin artikkeleihin.
Viimeksi Punaisen ristin ylläpitämiin kenttäsairaaloihin.
 
Mielestäni on itsestään selvää,
että kaikki tällainen vaatii kokopäiväistä henkilökuntaa.
Vapaaehtoisia täysipäiväiseen vapaaehtoistyöhön tuksin kovin paljoa varmaan löytyy.
joten palkattua henkilökuntaa on pakko olla.
Samoin tekijöiden pitää olla sitoutuneita hoitamaan jokainen yksittäinen projekti loppuun.
Vapaaehtoisvoimin tämä ei onnistu.
 
Ja kaiken lisäksi kohta pitää järjestöjen varmaan palkata somevastaavia
käymään läpi ja vastaamaan kaikkiin absurdeihin väitteisiin,
joita koko ajan tulee.
 
Amnestyä on moitittu siitä,
että se kerää nimiä adressiin ihmisoikeusrikkomuksia vastaan.
"Miksei kerätä nimiä suomalaisten hyväksi"!
 
Siis minkä asian hyväksi??
Suomessa en joudu pidetyksi ja kidutetuksi,
jos sanot Niinistöstä jotain negatiivistä,
jos satut olemaan savolainen.
tai olet homoseksuaali.
Uskonnosta riippumattakaan.
Suomessa ei ole systemaattisia entisiä puhdistuksia.
 
Ja se nimen kirjoittaminen ei edes maksa mitään.
Miksi siis siitäkin pitää purnata.
Jos joku ei halua kirjoittaa,
antaa olla kirjoittamatta.
Mutta tarvitseeko sitä koko järjestön toimintaa sen vuoksi mollata ?
 
Ja se rahan luovuttaminen.
Kenenkään ei ole sitä pakko tehdä.
Tai jos on sitä mieltä,
että antaisi, jos tietäisi,
että menee oikeaan kohteeseen,
mikä estää antamasta rahaa todellakin suoraan jollekin apua tarvitsevalle.
Ja annetaan näille järjestöille työrauha.
 
 
 
 


perjantai 15. syyskuuta 2017

Kello kahdeksan draamaa

Mielitietty ei ole aamuihminen.
Herra itse määrittelee asian niin,
että herääminen on hänelle traumaattista.
Pariin ekaan tuntiin ei saa kuulema oikein mitään otetta mihinkään.
Olo on kuin väärällä planeetalla.
Signoran Italiassa ollessa aamut ovat tosiaan hiljaisen puoleisia.
Mielitietty harvoin pukahtaa yhtään mitään.
Korkeintaan huikkaa tsaut lähtiessään.

Tänä aamuna signora sai kunnon todisteen aamujen traumaattisuudesta.
Signoralla on syntymäpäivä.
Mielitietty oli päättänyt tehdä signoralle onnitteluvideon!
Aamu kahdeksalta!
Mielitietyllä on aamuisin kolme herätystä,
klo 7.30, 7.45 ja klo 8.

Jos pystytte kuvittelemaan nuo traumaattiset aamut,
voitte varmaan myös kuvitella,
minkälainen tuo video oli,
joka oli tehty heti ylösnousun jälkeen.

Signora ei ole koskaan nähnyt mielitiettyä niin totisena.
Lähes apaattisena.
Jos ei olisi kuullut, mitä herra sanoo,
eikä tiennyt, mistä on kyse,
olisi videon voinut hyvin olla kuvattuna tilanteessa,
jossa kidnapattu on aseella pakotettu tekemään jonkinlaisen videon.
Videon, jossa kidnapattu kertoo, mitä nappaajat haluavat,
ja mikä karmea kohtalo häntä odottaa,
jos vaatimuksiin ei suostuta.

Video oli yllättävän pitkä.
Sanat vaan eivät meinanneet ilmeisesti oikein meinanneet tulla mieleen.
Sanojen hapuilujen välillä signora pelkäsi,
että mielitietty nukahtaa kesken kaiken ja kupsahtaa kumoon.
Kaikesta paistoi läpi,
kuinka tuskallista on tuohon aikaan aamusta saada jotain aikaiseksi.

Signora oli vallan otettu tästä.
Sillä hän jos kuka tietää,
mitä ponnisteluja tuo videon teko oli vaatinut.

Nyt saman päivän iltana oli mielitietty jo paremmin hereillä.
Ja samalla planeetalla.
Mielitiettyä jopa nauratti,
 kun hän yhdessä signoran kanssa videon teon tuskaa muisteli. 
Ei kait tästä voi muuta johtopäätöstä vetää,
kuin että kai se Ilmeisesti edelleenkin pikkasen signorasta tykkää.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Turhake

Mielitietty ei ole mikään Italian oma Marko Paajanen.
Mielitietylle koti on paikka missä nukutaan ja syödään.
Ei muuta.
Basta.

Sisustus on mielitietylle turhake.
Aluksi signora vähän nikotteli tätä vastaan.
Koitti joskus hommata Italian kotiin jotain kivaa.
Jotain nättiä.
Ehkä myös jotain suomalaista.

Jossain vaiheessa signora totesi sen olevan täysin turhaa.
Jos hän jotain kotiin hommasi,
ei hän sitä seuraavalla kerralla löytänyt ollenkaan.
Tai löysi enemmän ja vähemman kaltoinkohdeltuna.
 Signora päätti unohtaa koko homman.

Vaan nyt hänellä on jotain tosi suomalaista.
Jotain, jota (ehkä) ei kukaan voi rikkoa tai kolhia.
Ei ehkä Marko Paanaselta saisi pointseja,
vaan mikä voisikaan olla suomalaisempaa kuin tämä:



Työkamut kävivät visiitillä Urho Kekkosen arkistossa.
Signora ei mukaan päässyt.
Vaan ihanat työkamut toivat tuliaisia.
Tämä ilmanraikastin matkaa ensi kuussa Italiaan.


tiistai 5. syyskuuta 2017

Oo siellä jossain mun

"Joko sä kohta muutat Italiaan ?"
Tähän kysymykseen signora tässä eräs päivä taas törmäsi.

Signora on varmaan vähän outo,
kun on ihan onnellinen asioiden nykytilaan.
Toki olisi ihana yhdessä elellä,
mutta signora on tässä vanhoilla päivillään oppinut,
että onnellinen voi olla myös erillään.
Sitä voi olla niin huikean onnellinen ihan vaan ajatuksesta,
että toinen on olemassa.

Silloin tällöin signora myös tavaa rivien välistä epäilystä siitä,
voiko kaukosuhde toimia.
Signora myöntää,
että joskus iskee epäilys  hänelle itselleenkin.
Vaikka kaikki onkin hyvin.

" Odotanko turhaan sua sittenkin?
 Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin.
 Välimatka piinaa ja painaa mua.
 Kuka päättää ketkä saa onnistua.
 Oo siellä jossain mun"

PMMP:n biisi on kova sana nykyään.
Kyynel tirahtaa, kun sen kuulee.

Epäilys katoaa kuitenkin aina hyvin äkkiä.
Kyllä signoralla suurimmaksi osaksi on ihan levollinen olo parisuhteen tiimoilta.
Yksi syy on varmaan se,
että signoralla on mielitietyllä on niin pitkä yhteinen historia.
Ennen kahden maan loukkuun sukeltamista kun edelsi pitkä ystävyysjakso.
Signora oppi tuntemaan mielitietyn niin hyvin,
että siinä vaiheessa kun romantiikka astui peliin,
ei ollut enää mitään arvailua,
minkälainen toinen oikein on.

Vaan signora tunnustaa,
että häneltä meni todella pitkään
 ennen kuin hän uskalsi tähän uuteen ystävään luottaa.
Kun kaikki italialaiset miehethän ovat huijareita eikös niin ?
Taisi siinä muutama vuosi hurahtaa,
ennen kuin suomalainen uskoi, 
että italialainen voi olla ihan luotettava tyyppi. 

Toki on ikävä.
Vaan sitäkin voi potea onnellisena.
Onnellisena,
että toinen on siellä jossain.
Onnellisena,
että pian taas nähdään.