keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Ruuhkavuodet nro 2

Usein puhutaan elämän ruuhkavuosista,
kun lapsiperheen ja työn yhteensovittaminen on haastavaa.
Lapsia juostaan hakemassa hoidosta kilpaa kellon kanssa,
kiikutetaan harrastuksiin.
Ehkä vanhemmat siinä sivussa yrittävät itsekin roikkua jossain omassa puuhassa kiinni.
Sumplitaan, kumpi jaa sairaan muksun kanssa kotiin. 
Kumpi ehtii paremmin lapsen kanssa lääkäriin.

Vaan ruuhkavuodet eivät välttämättä olekaan historiaa siinä vaiheessa,
kun jälkikasvu elelee omillaan.
Ruuhkavuodet nro kaksi voivat iskeä päälle siinä vaiheessa,
kun omat vanhemmat ovat iäkkäitä ja sairastelevat paljon.

Kun omaishoitajana toimiva vanhempi sairastuu,
on keksittävä pikaisesti,
kuka huolehtii omaishoidettavasta.
Kun sairauksia on monia ja vanhemmat väsyneitä,
tarvitsevat he aika lailla jokaiselle lääkärireissulle jonkun mukaan.
Tueksi ja extrakorviksi.
Samoin kaikki paperisota saattaa olla iäkkäille vanhemmille liikaa.

Siinä vaiheessa kun on viikon aikana neljättä kertaa äidin kanssa lääkärissä,
alkaa olla aika uupunut olo jo aikuislapsellakin.
Onneksi on ihanat ja ymmärtävät työkaverit,
jotka ymmärtävät, että taas pitää mennä.

Toki joka ikinen poissaolotunti pitää tehdä takaisin.
Sairaan lapsen kanssa voi olla töistä pois.
Sairaan iäkkään vanhemman kanssa ei.

Kuitenkin yhteiskunnan suuntaus on se,
että entistä huonokuntoisimpia ihmisiä asuu kotona
vaikka heidän siellä pärjäämisen mahdollisuudet ovat menneet jo aika päiviä sitten ohi.
Kaikki tämä tarkoittaa sitä,
että lapsia ja muita läheisiä tarvitaan entistä enemmän.
Saisi työaikalainsäädäntöä vähän päivittää tähän nykypäivään sopivaksi. 

Tätä ruuhkavuosien kakkoskierros on ehkä myös astetta rankempi,
mitä ykkönen.
Pienten lasten kanssa ei silti ole aina kyse sairauksista.
Iäkkäiden vanhempien kanssa ei tuskailla harrastuksista vaan kyse on aina jostain ikävästä asiasta.
Valitettavasti ne ikävät asiat kalvatat mieltä myös öisin.

Tätä se elämän kiertokulku on.
Vanhemmat huolehtivat lapsistaan
ja sitten joskus aikuiset lapset vanhemmistaan.
Niistä niin rakkaista !




tiistai 14. marraskuuta 2017

Kuuliaista kiukuttaa

Signora on aika kuuliainen matkaaja.
Pitää aina kiltisti kiinni käsimatkatavaroiden koosta.
Niinpä signoralla on kaksi erikokoista vedettävää käsimatkatavaralaukkua.
Toinen vähän reilumpi, joka kelpaa Finnairille
ja toinen pienempi, mm Norwegianin ohjeiden mukaan.
Yleensä yksi laukku menee myös aina ruumaan.
 
Tällä kertaa oli pitkästä aikaa lento Norwegianilla.
Käsitavaralaukkuna oli kannettava iso kangaskassi (mitattu),
yksi laukku ruumaan sekä pikkuriikkinen käsilaukku.
Norwegianilla kun näkyi olevan määriteltynä myös tuon " pikkutavaran" koko.
 
Eli signora oli kiltisti maksanut ruumalaukusta mennen tullen.
Hesan päässä lähtöportilla boordauksen alkaessa alkaa myös aikamoinen sähellys.
Ihimisillä on useita laukkuja,
joita sitten tägätään siinä portilla ruumaan.
Ja tietenkin maksutta.
Ruumapaikasta maksanutta kiukuttaa oma kuuliaisuus.
Tuntuu epäreilulta,
että osa joutuu laukuista maksamaan, osa ei.
 
Boordaus kestää tästä syystä ikuisuuden.
Myös koneeseen sisään tulee aikamoinen laukkumäärä.
Ei todellakaan mikään 1 kpl /henkilö.
Laukkujen kootkin ovat huimia.
Arvatkaa löytyykö kaikille kunnolla paikat ?
No ei!

Rooman päässä lähtiessä on vielä suurempi kaaos.
Ja ollaan vielä enemmän myöhässä.
Esimerkiksi signoran viereen tulee istumaan nainen,
jolla on aivan liian suuri vedettävä laukku.
Tämän lisäksi aivan hervoton olalla kannettava laukku.
Käsilaukku, se pieni henkilökohtainen tavara on samaa kokoa,
mitä signoran ainokainen käsitavaralaukku.
Koneessa on aikamoinen sähellys,
kun ihmiset ryntäilevät edes taikaisin, etsien laukuilleen paikkaa.
Pariin kolmeen kertaan kuulutetaan,
että pitäisi kiirehtiä, kun ollaan jo niin myöhässä.

Tuon reissun jälkeen ei signora enää yhtään ihmettele,
miksi Finnair alkaa tehdä vapaahtoisia punnituksia.
Joka lennolle ymmärtääkseni tehdään laskelmat koneen painosta joidenkin keskiarvojen mukaan.
Jos laskelmat tehdään sen mukaan, että jokaisella matkustajalla on 8 kg/10 kg käsitavaraa
ja sitä onkin kaksin tai kolmin verroin suurimmalla osalla,
onhan tällä varmaan jokin vaikutus johonkin. 
Ja kai silläkin on merkitystä miten paino jakautuu matkustamon ja ruuman välillä ?

Uudistuksilla on hyvät ja huonot puolet.
On kätevää,
kun lähtöselvityksen voi tehdä itse,
netissä tai kentällä automaatilla.
Vaan näin ei kukaan tsekkaa laukkujen painoja eikä määriä.

Signora muistaa,
kuinka joskus aikoinaan tiskillä lähtöselvitystä tehtäessä punnittiin ja mitattiin myös käsitavarat.
Käsimatkatavara sujautettiin telineeseen.
Vähän piti puristella, että mahtui.
 
 
 
 
 
 
 



lauantai 4. marraskuuta 2017

Normi vai helmi ?

Varmaan olette kaikki huomanneet,
signora höpöttelee täällä usein mielitietystä.
Ja hyvin usein juuri Suomi-Italia -akselin kulttuuri- ym. erojen suhteen.

Ei signora mielitietystä täällä salaa juoruile.
Usein signora yrittää mielitietylle kertoa,
mitä on kirjoittanut.
Toki vivahteet tuossa vaihtuu,
kun eri kieltä pitää yrittää sönköttää.
Vaan kyllä varmaan ajatus aina mielitietylle selviää.

Mielitietty kuulee myös,
jos on tullut häntä koskevia kommentteja.
Kun signora viimeisimmän sairaanhoitajakirjoituksen kommenteista mielitietylle kertoi,
meni hän lähes hämilleen.

"Ma non ho fatto niente speciale.
Ho soltanto perso cura del mio amore"
Mielitietty ei omasta mielestään tehnyt mitään erikoista,
huolehti vaan rakkaastaan.

Signora ei oikein tiedä,
onko tämä tosiaan tyypillinen italialaisen miehen tapa toimia kumppanin sairastuessa ?
Eli että peruu työt ja pyhittää päivät hoivaamiselle ?
Vai onko signoran kohdalle sattunut todellinen helmi, kuten eräs Facebookin puolella kirjoitti ?
Onhan signora tässä yhteisten vuosien varrella huomannut,
että mielitietty aina ajattelee ensin signoraa,
mutta se huolen, huolenpidon ja hoivan määrä,
mitä signora yhteisinä päivinä sai,
ylitti kyllä kaiken entisen. 
signora on vieläkin vähän hämmentynyt,
toki positiivisella tavalla.
Ja edelleen vähän räkä poskella,
kun tauti ei meinaa lähteä sitten millään.





keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Mielitietty sairaanhoitajana

Nyt on sitten testattu mielitietyn sairaanhoitajan taidot.
Ja kiitettäviksi havaittu.
Signora hankki reissun toisena päivänä rajun poskiontelotulehduksen.
 
Mielitietyllä oli kotona reseptillä saatavaa OKI-nimistä troppia.
Signora nappaili sitä pari päivää.
 
Kun olo ei kohentunut ja kotiinlentopäivä läheni,
alkoi signora olla epätoivoinen.
Pariskunta teki visiitin sikäläiseen ”terveyskeskuspäivystykseen”.
 
Mielenkiintoinen kokemus.
Sisällä otettiin vuoronumerolappu.
Numeroa ei kuitenkaan missään kyselty.
Jokaisen potilaan piti itse pitää huoli,
että kun sairaanhoitaja ovelta huutelee seuraavaa,
kurvaa sitten omalla vuorollaan sisään.
 
Eli ensimmäisenä piti jututtaa kaikkia jo paikalla olevia.
Kysellä heidän numeroitaan.
tämän jälkeen piti muistaa,
että signoran vuoro on se punatakkisen vanhan rouvan jälkeen.
 
Eräs papparainen pölähti sisään juuri,
kun sairaanhoitaja ovella huikuili.
Papparainen ampaisi lääkärin huoneeseen,
ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtään mitään.
 
Istuinpenkit olivat eri aulassa, missä lääkärin vastaanotto.
Eihän siellä uskaltanut olla,
kun oven takana piti olla omaa vuoroaan puolustamassa.
Niinpä potilaat siinä norkoilivat käytävällä.
 
Signora pohti,
että kehtaako sitä lääkärille tunnustaa,
että on mielitietyn troppeja nappaillut.
Mielitietty ei ollenkaan ymmärtänyt,
mitä outoa tässä olisi.
Aikanaan tuli signoran vuoro.
 
Sairaanhoitajan tehtävänä oli näköjään huudella potilaat sisään
ja pitää kirjaa kävijöistä.
Käsin isoon kirjaan !
 
Siinä vaiheessa kun hoitaja tajusi signoran olevan Suomesta,
kävi hän vähän tunteelliseksi.
Voi, kun hänen tyttärensä on Suomessa opiskelemassa.
Tänään tytär menee ensimmäistä kertaa saunaan.
Tässä olisi tyttären lähettämiä valokuviakin.
Lääkäri siinä yritti välissä selvittää,
mikä signoraa vaivaa.
 
Lopulta signora sai reseptin antibiooteille.
Ja kehoituksen jatkaa edelleen mielitietylle määrätyillä tropeilla!
Mitä sitä nyt turhaan omaa reseptiä kirjoittamaan.
Riittää, että huushollissa on yksi.
 
Mielitietty perui kaikki työtapaamiset, mitkä vain suinkin olivat mahdollisia.
Vahti haukkana signoran lääkkeenotot kellontarkkuudella.
Halusi itse sekoittaa OKI-tropit veteen.
Että tulee varmaan oikein.
Keitteli signoralle hunajateetä tasaisin väliajoin.
Puolen tunnin välein varmisti,
mikä on olo.
 
Iltaisin, kun signora oli ensin lääkitty,Vicks-vaporubilla kuorrutettu
mielitietty kääri signoran peittoihin kuin muumion.
Ettei vaan vilustu lisää.
Jos signora vähänkään yritti vällyjen alta pois,
kävi heti käsky
copriti!
Kyllä siellä peiteltynä on nyt paras olla.
 
Ruoka ei oikein signoralle maittanut.
Kun sitten lauantai-iltana klo 18 hän ilmoitti,
että nyt hiukoo,
mielitietty ampaisi heti kokkaamaan.
Toki ensin tiedusteli,
mikä maistuisi.
 
Jos joku meinaa, että mitäs ihmeellistä tuossa on,
niin kerrottakoon,
että tämä tapahtui kesken TÄRKEÄN pelin.
Siis signoran nälkä kiilasi jalkapallon ohi.
Tämä jos mikä se on rakkautta.
 
Kahdeksan maissa  samana iltana iski signoralle appelsiinimehuhimo.
Kun hän tuon ääneen päästi,
mielitietty hyppäsi autoon ja kurvasi supermarkettiin.
 
Illalla, siinä muumiointivaiheessa signora funtsaili itsekseen turhamaisena,
että taitaa tämä näky signorasta piirtyä mielitietyn silmän verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.
Signora silmät vetisinä, nenä niistämisestä punaisena.
Mielitietty siinä silitteli signoran hiuksia,
suurin piirtein ainoaa osaa, joka peiton alta pilkisti
ja totesi
Come sei bella anche stai cosi male.
 
Tuo oli musiikkia signoran tukossa oleville korville.
Mitä sitä muuta signora halusikaan kuulla,
että on bella on vaikka onkin niin kovin sairas, räkävana poskilla.
Totesi mielitietty vielä,
että vaikka onkin niin kovin kurjaa nähdä signora niin sairaana,
oli hän onnellinen, kun sai signoraa hoitaa.
 
Aika ihana tuo mielitietty,
vai mitä mieltä olette ?
 
Olihan se toki aika surullista,
kun koko yhteinen aika kului näin.
Kaikki tehdyt suunnitelmat piti perua.
 
Vaan onneksi on vain reilut viisi viikkoa
ja signora saa mielitietyn Suomeen.