maanantai 31. joulukuuta 2018

Auguri dell' anno nuovo

Näin vuoden vaihteessa sitä vissiin ruukataan tehdä jonkinlaista vanhan vuoden tilinpäätöstä.
Aikamoinen vuosi signoralla on takana.
Ehkä raskain naismuistiin.
Vuosi 2018 alkoi kovien mystisten kipujen kera.
Samanaikaisesti signora yritti hoidella rakkaan isän kuolinpesän asioita,
hautajaisia.
 
Helmikuussa selvisi lopultakin kipujen aiheuttaja,
ärhäkkä välilevyn pullistuma kaularangassa.
 
Alkoi useiden sairaslomien sarja,
joiden välillä signora aina kokeili,
josko työnteko onnistuisi.
Kokeilut olivat kerta toisensa jälkeen henkisesti raskaampia.
Koko ajan takaraivossa myös nakersi pelko,
meneekö vaiva koskaan ohi.
 
Tilanne aiheutti myös päänvaivaa mielitietyn tapaamisille.
Kun ei tiennyt tulevasta,
oli vähän hankalaa suunnitella reissuja sen kummemmin Italiaan kuin Suomeenkaan.

Jotenkin kuitenkin pariskunta vuodesta selvisi.
Tapaamisiakin oli suht' normaali määrä.
Tapaamisten laadusta signora ei osaa sanoa.
Tuskin kovin hääppöstä on ollut,
kummallekaan.
 
Vaan mielitietyn suhtautuminen on ollut kyllä aivan mahtavaa.
Noin pitkäpinnaista ja -hermoista herraa saa hakea.
 
Signora tässä jokin aika sitten kysyi,
minkälaisena mielitietty kuluneen vuoden näkee pariskuntaa ja parisuhdetta ajatellen.
Signora odotti, että kyllä sieltä nyt varmaan edes vähän negatiivistä tulee.
 
Eipä ollut sinne päinkään.
Mielitietty kertoi,
että ihan ensimmäisenä tulee mieleen se, kuinka hän on kokenut,
 että hänellä on nyt ollut normaalia suurempi vastuu signorasta ja signoran hyvinvoinnista.
Muistaa koko ajan se, että signoralla on nyt vaikeaa
ja miten voisi  vielä enemmän auttaa. 

Mitä tuohon enää lisäämään ?





ONNELLISTA UUTTA VUOTTA SIGNORAN JA MIELITIETYN YSTÄVILLE !
 
AUGURI DELL' ANNO NUOVO !


 
 

lauantai 29. joulukuuta 2018

Rokotettu

Jos signora nyt jotain höpöjä kirjoittelee,
johtuu se pitkälti hyvin huonosta hapesta.
Ajatus pätkii heikon voinnin vuoksi.
Vaan ihan omaksi mielenpiristykseksi signora tässä koittaa jotain juttua saada aikaiseksi.

Tosin aihe ei ole ehkä paras mahdollinen.
Nimittäin Pronto soccorso -visiitti Italiassa.

Jo ennen reissua vaivannut ongelma paheni reissun aikana.
Soitto koti-Suomeen sairaanhoitajien neuvovaan puhelimeen
 sai signoran hakeutumaan päivystykseen.

Ennen sinne menoa Signora sanoi mielitietylle,
jotta hänen pitää sitten tulla dottoren juttusille mukaan.
Signora tuskin siinä tilanteessa mitään saapasmaan kielellä ymmärtäisi.

Vaan  mielitietty pamauttikin pommin ja kertoi, 
että ei moinen ole Italiassa tapana.
Siis että saattaja tulisi mukaan.
Ei ole kuulema koskaan päässyt hänkään kenenkään mukaan.

Signora siinä paniikissa itkua tihrustaen aneli mielitiettyä soittamaan ja tarkistamaan asian.
Ja vastaus oli, kuten mielitietty oli väittänytkin.
Tuli ehdoton ei,
vaikka mielitietty kuinka yritti selittää, että on ehkä tarvetta myös tulkille.

Siinä sitten signora kauhusta kankeana kömpi auton penkille
ja parikunta körötteli kohti päivytystä.

Ilmoittautumisen hoiti mielitietty.
Melko pian tulikin kutsu lääkärin pakeille.
Ja ihme kyllä, kukaan ei nikotellut vastaan,
kun mielitietty seurasi mukana.

Tämä oli kolmas kerta, kun signora Italiassa joutuu lääkäriä tapaamaan
ja joka kerta suomalaisuus on herättänyt suurta huomiota,
ehkä peräti ihastusta.
Tälläkin kertaa sairaanhoitajapoitsu meinasi unohtaa koko tipan laiton,
kun hän kävi muistelemaan, kuinka on käynyt Norjassa.
Norjahan on kuin Suomi, eikös olekin ?
Signora siinä nyökytteli että juu juu.

Signora kärrättiin sitten pyörtuolilla röntgeniin.
Sinne ei mielitietty päässyt.
Signora julisti heti röntgensedälle,
jotta häntä sitten jännittää, kun ei ymmärrä mitä tapahtuu ja kielikään ei ole oma.

Setä oli tosi symppis.
Puhui äärimmäisen hitaasti.
Ja signora jopa ymmärsi
N-O-N  R-E-S-P-I-R-A-R-E - käskyn.
Hiukan oli sitten haastetta keskustella,
kun signora ei osannut kaikkia operaatoitaan selittää.
Kuvan jälkeen pariskunta päätyi taas odotusaulaan istumaan.
Pian paikalle pyyhälsi vartija,
joka komensi tiukasti kaikki saattajat ulos tilasta.
Signora alkoi taas panikoimaan.
Mitä jos hän on siinä yksin ja kutsu käy ?
Signora kuiskasi äkkiä mielitietylle,
jotta hän työntäisi signoran pyörätuolin niin,
että hän olisi selkä mielitiettyyn päin, mahdollisimman kaukana.
Vähän niinkuin olisivat olleet ihan eri porukkaa,
potilaita kumpikin.
Saattajia alkoi lapsia ulos aulasta,
mutta mielitietty sai jäädä ilman vartija hätyyttelyä paikoilleen.

Jossain vaiheessa ilmestyi sairaanhoitaja mielitiettyä viittoilemaan luokseen.
Kun signora yritti tehdä myös lähtöä, hoitaja tyrmäsi asian.
Ainoastaan mielitietty.
Siihen jäi signora suu auki istumaan.
Mitäs nyt tapahtuu?
Onko siellä huonoja uutisia ja hoitaja ei halua niitä kertoa signoralle?
Mitenköhän tietoturva tässä jutussa toteutuu?
Ei sillä, että signoralla mitään salattavaa mielitietyltä olisi,
mutta vähän ihmetytti.
Suomessa ei ehkä kerrottaisi tutkimustuloksia pelkästään saattajalle,
joka ei ole edes sukulainen tai lähiomainen.

Syy tähän mystisyyteen oli se,
että sairaanhoitaja selosti signoran tilannetta huoneessa,
jossa makasi kaksi puolialastonta miestä.
Tilaan ei haluttu päästää kuin miehiä.

Tulokset ja tilanne oli sen verran kinkkinen,
että signora päätti palata seuraavana päivänä kotiin.
Aika kurjissa fiiliksissä.
Terveysongelmat olivat varjostaneet koko viikkoa
ja nyt kaikenlisäksi kotiinpaluu aikaistui.

Itseasiassa terveysongelmat ovat vaikuttaneet koko vuoden.
Välilevyn pullistuma on ollut niin ärhäkkä.
Hiukan on nyt signoralla nieleskelemistä,
kun tähän päälle pläjähti uusi ongelma,
joka mitä suurella todennäköisyydellä vaatii operaation.

Kotiinpaluun jälkeen on signora ehtinyt käymään jo kolmeen kertaan ensiavussa
ja ollut kerran osastollakin.
Nyt signora nököttää jonossa jatkotutkimuksiin.
Vaan vähän huonolta näyttää,
että pärjääkö signora niihin saakka ilman jeesiä.

Joulun jälkeen oli alunperin tarkoitus mennä töihin testailemaan,
josko osa-aikainen homma pullistuman vuoksi lopultakin onnistuisi.
Nyt kaikki tämä on jäissä ja tulevaisuus täysin epäselvä.

Matkalla Italian kodista lentokentälle signora siinä itkun lomassa kysäisi mielitietyltä,
että miten hän kokee sen,
jotta koko tämä vuosi on mennyt vähän pieleen signoran terveysongelmien vuoksi.
Eikö ole vähän ärsyttävää ja turhauttavaa ?
Signora on välillä näin tuntenut,
 kun kerta toisensa jälkeen yhteinen aika menee ns hukkaan.

Mielitietty ilmoitti olevansa vähän niinkuin rokotettu tätä asiaa vastaan.
Siis ikäviä asioita signoran kanssa.
Signora kysäisi, että onkohan kyseessä viiden ja kymmenen vuoden rokotus.
On kuulema ikuinen.
Per sempre.


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Buon natale !

IHANAA JOULUN AIKAA 
SIGNORAN JA MIELITIETYN 
YSTÄVILLE !
 
BUON NATALE CARI AMICI !
 
 Signoran ja mielitietyn seikkailut jatkuvat myöhemmin,
kunhan signoran vointi vähän kohenee.
 
Matka mielitietyn kainaloon keskeytyi terveysongelmien vuoksi 
ja aikaistetun kotiinpaluun jälkeen on signora majaillut viikon verran sairaalassa koti-Suomessa.
Nyt signora elelee jatkotutkimuksia odotellen.
 
 

lauantai 8. joulukuuta 2018

La brutta figura -riski

Signoran ja mielitietyn parisuhteen musta lammas 
on ehdottomasti ihan alusta alkaen ollut mielitietyn työ.
Vaikka mielitietty pasta- ja pizzarahoja ansaitseekin yrittäjästatuksella,
on siitä usein kuultu yrittäjän vapaus kaukana.
Yritys, jota mielitietty edustaa,
asettaa aika tiukat raamit, joiden mukaan mennään.
Yllätysmomentteja tulee vähän väliä lyhyelläkin varotusajalla.
Mielitietty voi joutua yllättäen esimerkiksi muutamaksi päiväksi toiselle puolelle Italiaa jne.

Joka joulukuu kuun loppupuolella on ollut yrityksen suuri jouluillallinen,
johon on ollut hyvä ottaa osaa. 
Vähän noin niinkuin la bella figuran vuoksi.

Tänä vuonna signora suuntaa ihka ensimmäistä kertaa Italiaan joulukuussa.
Yleensä on mielitietty ollut Suomessa joulukuun alussa.
Tietenkin tuota suurta jouluillallista on nyt aikaistettu.
Kaikenlisäksi kyseessä on yrityksen merkkipäiväjuhlat.
Paikalle on kutsuttu myös jo eläkkeelle jääneitä edustajia.
Eli kaikin puolin iso tapahtuma,
johon olisi todella hyvä osallistua.

Varmaan nyt jo arvaattekin,
että  tämä tilaisuus on nyt signoran reissun aikana.
Juhlakutsu ei ole avec-kutsu,
joten signoralla ei sinne ole mitään asiaa.

Mielitietty heitti kaksi ehdotusta illan suhteen.
joko hän menee tilaisuuteen ja signora luuhailee omilla teillään
tai hotellissa sinä aikana.
Juhla on tietenkin sen verran monen tunnin ajomatkan päässä,
jotta kaupungiin on jäätävä yöksi.

Toinen vaihtoehto sitten on,
että hän ei mene.
Signora sanoi,
että hän ei moista päätöstä halua tehdä.
Signora kun ei kovin italialaista businesskulttuuria tunne.
Ties kuinka suuri merkitys poisjäännin tuomalla mahdollisella la brutta figuralla olisi.
Toki ei hän myöskään kovin innostunut ollut yksinäisestä hotelli-illasta
eikä vähäisen yhteisen ajan tuhlaamisesta monen tunnin ajomatkaan.
Varsinkin kun kaikki päivät menee  mielitietyllä töissä jo muutenkin.
Pattitilanne kaikin puolin.

Signora ja mielitietty pyörittelivät tätä asiaa varmaan lähes puolisen tuntia.
Mielitietty olisi toisaalta halunnut mennä juhlaan,
varsinkin kun siellä näkisi myös entisiä kollegoja.
Toisaalta  mielitietyn vaakakupissa painoi aika lailla tuo yhteisen ajan menetys.

Lopulta kuppi kallistui tuon jälkimmäisen suhteen.
Mielitietty päätti jutella yrityskumppaninsa kanssa
ja mikäli hänelle asia vain mitenkään sopisi,
menisi kumppani tilaisuuteen yksin.
Ja hyvinhän se sopi.

Hiukan signoraa asia nyt kaihertaa,
vaikkei hän tätä päätöstä vaatinutkaan.
Mieleen on putkahtanut ajatus,
että olisiko kuitenkin ollut parempi kannustaa mielitiettyä lähtemään ?
Toivottavasti ei nyt mielitietyn bella figurat mene ihan hunnigolle.

Jos siellä joku ihmettelee,
jotta mitkä ihmeen figurat,
niin la bella figuralla tarkoitetaan sellaista hyvä vaikutelman antamista.
On sitten kyseessä käyttätyminen tai ulkoinen olemus eli se, mitä peilistä näkyy.


Ja la brutta figura on tietenkin sitten kaiken tämän bellan vastakohta.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Inhimillistä

Signora on aika myöhäisherännäinen,
mitä blogeihin tulee.
Taisi olla vuonna 2011,
kun signora törmäsi elämänsä ensimmäiseen blogiin,
lukijana siis.

Signora sai itsekin kipinän,
hän kun on  aina ihan kouluajoista saakka rakastanut kirjoittamista.
Signoran omia blogeja on tullut ja mennyt,
vähän elämäntilanteen mukaan.
Nyt tämä viimeisin täyttää pikapuoliin 5 vuotta.

Tänä vuonna kirjoittaminen on ollut hyvin epäsäännöllistä,
johtuen ihan terveydellisestä tilanteesta.
Koneen pitkään naputtelu kun ei ole ollut se kaikkein parhain juttu kipujen suhteen.
Kipu on myös usein jumittanut ajatukset,
eikä jutunaiheita ole syntynyt.
Tällöin signora on katsonut parhaimmaksi olla ihan hissukseen.

Kirjoittaminen on ollut kuitenkin myös eräänlainen henkireikä
tämän kipujen sävyttämän vuoden aikana.
Juttu, jota signora rakastaa,
josta tulee hyvä mieli.
Toivottavasti myös lukijoille.
Niinpä tässä hissukseen signora juttujaan naputtelee.


Signoran blogi ei ole ehkä se kaikkein tyypillisin.
Täällä ei näy kuvia.
Kirjoittaminen on signoran intohimo,
ei kuvaaminen.
Signora on myös tykännyt pysyä aika lailla anonyyminä.
Liekö nämä sitten hyviä vai huonoja juttuja.

Vuosien myötä on bloggaus käynyt läpi aikamoisen muutoksen.
Siinä missä ihan alkuvaiheessa se oli sellaista leppoisaa ja mukavaa jutustelua elämästä,
mukava harrastus,
on siitä nyt monelle tullut se leivän tuova työ.
Se tietysti näkyy myös teksteissä.
Ja ymmärtäähän sen.

Tätä kuitenkin herkästi kritisoidaan.
Jotta joku blogi on liian kaupallinen.
Tämä on oikeastaan vähän metka juttu.
Jos joku blogi on kaupallinen,
totta kai siinä on kaupallisia juttuja.

Eihän esimerkiksi missään vaatekaupassakaan voi myyjä jutustella  vain omasta elämästään.
Potkut tulisi hyvin pian.
Myyjän on tiukasti pidettävä juttu siinä myynnin kohteena olevassa koltussa
ja sen hyvissä puolissa.

Nämä yhteistyöbloggaajat ovat vähän kuin näitä myyjiä.
Tai ehkä paremminkin osa markkinointia.

Joskus on vähän vaikea ymmärtää,
miksi ammatikseen bloggaajien mainospostauksia mollataan.
Se kun on heidän työ.
Tuskin kukaan menee kauppaankaan myyjille vinoilemaan heidän myymistään
 ja esittelemistään tuotteista.
Ehkä tuo myyjä ei tuotteesta itse edes pidä.
Mutta on siitä jotain puhuttava.

Jokaiselle tyylille löytyy paikka.
Ja jokaiselle lukijalle varmaan se mieluisin blogi.
Jos joku blogi ei kiinnosta,
voi sitten varmaan jättää lukematta.
Tai ainakin jättää kritisoimatta.

Meno näiden ammattibloggareiden kommenttiboxiessa on välillä aika hurjaa.
kritiikki saattaa olla todella jäätävää.
Joskus ihan surettaa näiden bloggaajien vuoksi.
Aika sitkeitä sissejä pitää olla,
jotta sen kaiken kestää.

Usein tulee mieleen kysymys,
että ovatko  kaikkein ovatko kaikkein julmimmat kommentoijat samanlaisia myös normielämässä ?
Laukovatko he yhtä kurjia kommentteja myös kasvotusten ihmisille ?
Vai onko joskus unohtuntu ajatus siitä,
että siellä blogin puolella on ihan oikea ihminen, jolla on tunteet
eikä vaan joku anonyymi some ?

Ollaanhan inhimillisiä toisillemme.



lauantai 17. marraskuuta 2018

Nahistelukamut

Jokin aika sitten Teemalla pyöri uusia jaksoja Isä Matteon tutkimuksista.
Il capitanona oli nuori, vähähuumorinen nuori nainen, Anna Olivieri.
Koko sarjasta tuntui kadonneen se hauska kepeys,
joka siinä aiemmissa kausissa oli.

Nyt Teemalla pyörii uusinnat vanhemmasta kaudesta,
jossa on myös ihana il capitano Tommasi.


Siis se ainoa oikea  Maresciallo Cecchinin nahistelukaveri !
Nyt, kun näitä vanhoja  kausia on nähnyt uudestaan,
on tuntunut entistä selvemmin siltä,
että kovin synkkämielinen capitano Anna Olivieri 
ei vaan Cecchinin ja Don Matteon joukkoon oikein sovi.

Signora on italialaissarjojen suurkuluttaja,
mutta tämä sarja on kyllä ylitse muiden.
Sarja vaan jotenkin pursuaa sitä Italiaa,
jota signora rakastaa.
Vaikka joka jaksossa rikosta selvitellään,
on siinä myös paljon kaikkea muuta,
ihanaa Italiaa.

Lisämaustetta signoralle tuo Tommasin säännölliset käsienpyörittelyt
Ma che c'entra ihmettelyineen.
Cecchini kun joka jaksossa latelee mitä koomisimpia juttuja,
jotka Tommasin mielestä ei liity mitenkään asiaan.
Tommasi niin täydellisesti muistuttaa mielitiettyä eleineen ja ja äänensävyineen,
kun signora jotain asiaa hänelle yrittää sönköttää.
Mi piace!
Tanto !




tiistai 13. marraskuuta 2018

Hyvästit nro 2

Jokin aika sitten signora harmitteli täällä,
kuinka mielitietty ehkä joutuu luopumaan Suomirakkaastaan,
sirkusaakkosista.

Nyt signora on puolestaan tilanteessa,
jossa on parempi sanoa addio yhdelle ihanalle italialaiselle 



Signora on jo vuosia pöräytellut sumppinsa tällä  Mister Bialetilla.
Eipä päräyttele enää.

Sairaanhoitaja peloitteli signoraa sen verran pahoin huimilla kolestroliarvoilla,
jotta signora pyöräytti ruokavaliorempan pyörimään.

Signoralla on myös aikamoinen sukurasite tämän vaivan tiimoilta,
joten jotkut kestoratkaisut on tehtävä.
Ei siis mitään muutaman kuukauden totaalikitumista
vaan muutokset, joilla jaksaa elellä vaikka pysyvästi.

Ensimmäisenä signora tutkaili,
mitä kaffe tekee kolestrolille.
Ja ou nou sentään !
Signoran tapa kiehauttaa aamukaffet tuolla keittimellä
on huomattavasti pahempi tapa,
kuin jotta kahvi lorottelisi suodatinpussin läpi.
Suodatinpussiin kun jymähtävät jotkut diterpeenit.
Näin ne eivät päädy itse kahviin ja sitä kautta elimistöön kolesterolitasoa nostattamaan.

Hetken signora nikotteli tämän faktan edessä.
Päätyi kuitenkin kokeilemaan,
miltä maistuisi Lavazzan ja Fegafredon sumpit suodatinpussin kautta tiputettuna.
Suosikkikahveista luopuminen kun olisi tuntunut liian massiiviselta.
Ja ihan hyvältä ne maistuivat.
Nyt kolmen viikon kokeilun jälkeen ei ole edes mitenkään outoa.

Toinen jokapäiväinen tiukka paikka on ollut jogurtit.
Niitä kun on mennyt parikin purkkia päivässä.
Nyt siellä varmaan joku meinaa,
että ihan turhia koko jogurtit.

Vaan signoran ruokavalio oli jo ennen tätä kolestrolipläjäystä aika hankala.
Ärhäkkä refluksivaiva rajaa ruoka-aineita massiivisesti.
Kaiken lisäksi tuo vaiva signoran kohdalla ei tarkoita edes mitään pientä närästystä
vaan väärät ruoka-aineet saavat todella kivuliaan tunteen ruokatorveen.
Eli  monista suosikeista kieltäytymisistä on jo pitkä lista.
Joskus signora on uhmakas
ja pyöräyttää tomaattipohjaisen pastakastikkeen.
Tai viskaa ruokalautaselle tomaatin
Myös omenaa tulee joskus puraistua.
Sipuliakin on joskus kiva paistinpannulla pyöräyttää,
vaikka sitten jälkeenpäin onkin tukalaa.
Toki kiellettyjen listalla on paljon muutakin,
mutta tässä ehkä ne hankalimmat.

Laktoosi-intoleranssi ei onneksi enää nykyään pahemmin rajoita,
kun vaihtoehtoja löytyy.

Mutta kipulääkkeiden myötä on tullut vielä yksi ruokavaliota rajoittava probleema.
Vatsa on aika lailla jumissa.
Eli on pitänyt pistää pystyyn totaalinen ummetusruokavalio.

  Monet signoran suosikit ovat jääneet pois kaikkien näiden syiden vuoksi.
Käytännössä syöminen on ollut todellakin vain tarvittavaa energiaa,
ei todellakaan mitään kulinaristisia nautiskeluhetkiä.

Jogurtti on ollut näppärä välipala.
Nyt on signora tehnyt pieniä myönnytyksiä tuohon jogurtin popsintaan.

Usein haukutaan,
jotta rasvattomat tuotteet ovat pahasta.
Vaan nyt signoran tapauksessa ne ovat hyvästä.
Eikä signora enää joka päivä niitä popsi.
Pääpaino on kaikenlaisilla kaurapohjaisilla jutuilla.
Silloin tällöin signora sallii itselleen normijogurtin tai -viilin.

Signora on nyt myös aloittanut pahojen rasvojen kyttäämisen.
Ostaa hän mitä tahansa,
ostoskärryyn päätyy vaihtoehto, jossa on vähiten tuota myrkkyä.

Jäden syöntiin on ollut pakko pistää myös stoppi.
Kerran viikossa, ei useammin.


Muutenkin kaikkea "turhaa" syöntiä on signora nyt päättänyt välttää.
Varsinkin jos kuulostaa kovin rasvaiselta.

Lisäksi aamupalaan on jo vuoden ajan kuulunut juotava Benecol.

Näillä konsteilla signora taapertaa seuraavat puoli vuotta.
Jos konstit eivät auta,
on lääkepurkille mentävä.

Että osaa olla syöminenkin hankalaa !


lauantai 10. marraskuuta 2018

Naisen elämää

Signora täällä huhuilee täällä kypsään ikään ehtineitä kohtalontovereita!
Nyt olisi vertaistuki paikallaan.
Tai jos vaikka löytyisi jotain vinkinpoikasta,
jota voisi kokeilla täysin epätasapainoon menneen vaihdelaatikon kanssa.
Tässä kun ei enää voi puhua mistään kuumista aalloista.
Muistuttaa lähinnä suuren mittaluokan tsunamia.
Monta kertaa päivässä,
tai itseasiassa tunnissa.

Kyse ei ole siitä,
että olisi pikkasen lämmin.
Siis hiki virtaa ohimoilta,
vaatteet liimaantuu kroppaan kiinni.
Fiilikset on kuin 40 asteen helteillä liian paksuilla tamineilla.

Tätä kestää muutaman minuutin,
sitten taas olo normalisoituu,
saattaapa tulla jopa vähän vilu.
Hetkeksi,
ennen kuin uusi vyöry taas iskee.

Signora epäilee,
jotta ehkä vahvat kipulääkkeet pahentaa asiaa.

Jos olo tällaisena jatkuu,
on varmaan pakko ensi vuoden puolella
 vuosikatsastuksen yhteydessä ottaa puheeksi hormoonitropit.
Mutta jos siellä ruudun toisella puolella olisi joku,
jolla olisi vinkata jotain muutakin kotikonstia tähän vaivaan,
kuin että kerran pari tunnissa riipaisee liiat vaatteet pois ja kirmaa alusvaatteisillaan,
ottaisi signora ihan mielellään tietoa vastaan.
Voi tätä naisen elämää!

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Soitellaanko ?

Muutama päivä sitten oli paikallisessa lehdessä juttua siitä,
kuinka nuoret vierastavat puheluita.
Erilaiset viestit ovat vieneet kokonaan niiden paikan.
Tämä ei taida olla pelkästään nuorten juttu.
Viestittely on tainnut vallata aika monen elämän.
Ennen hermokipuja signorakin harrasti viestejä.
Ne olivat niin käteviä ja ennen kaikkea nopeita.

Tämän vuoden aikana on signora joskus haikaillut aikoja,
jolloin tosiaan vaan soiteltiin.
Kännykän näpyttely on ollut signoran pahin vihollinen hermokipujen vuoksi.

Mielitietty hoitaa monia asioita mielellään kasvotusten.
Ei siis missään tapauksessa viestein tai edes puhelimitse.
Oli sitten kyse työasioista tai ihan siviilielämästä.
Signota on joskus pohtinut,
jotta onkohan tämä tyypillistä italialaista 
vai onko vaan mielitietty näitä "vanhan kansan miehiä".

Ehkä joku signoran ja mielitietyn ystävistä muistaa,
että kesällä pariskunta vietti viikon mielitietyn serkun asunnossa.
Asunto kun on suurimmaksi osaksi ajasta ihan tyhjiltään.
Samaan lukaaliin on ollut haaveissa päästä myös 5 viikon päästä.

Siitä lähtien, kun lennot on ollut varatut,
on signora höykyttänyt mielitiettyä.
" Hai gia parlato con tuo cugino"?
Signora ehti erinäisiä kertoja kysäistä,
joko serkun kanssa on puhuttu,
ennen kuin asia ratkesi.

Mielitietty hoitaa tosiaan kaikki tällaiset asiat mielellään nokatusten.
Ei puhelimitse eikä missään tapauksessa tekstiviestitse.
Niin myös tämänkin asian.
Muu, kuin henkilökohtainen kommunikointi ei vaan ole  kuulema kovin kohteliasta.
Niinpä tätä asuntoasiaakaan ei tosiaakaan hoidettu lähettämällä viesti
" voidaanko käyttää sun asuntoa?"
Tai edes soitettu.
Nou, nou, mielitietty halusi treffata serkun
ja kysyä sitten asiaa.
 
Jollain tavoin signora tykkää tästä tyylistä.
Samoin viestittely on italialaisittain jotenkin "lämpimämpää".
Kun asioita ei vaan täräytetä.
Viesteissäkin kysellään aina ensin kuulumisia.
Vaikka toki "come stai ?" ei sinällään ole mikään todellinen kysymys siitä,
miten menee,
vaan lähinnä vaan tervehdys,
on se silti mukava tapa.

Tällä hetkellä signora tosin oikaisee myös Italiaan viestitellessä.
Kun ei yhtään turhaa näppäilyä pysty kipeällä kädellä tekemään.

Näiden juttujen pohtiminen sai signoran funtsailemaan ihmisten kommunikointia enemmänkin.
Yksi kalkkis-signoraa hämmentävä asia on se,
että monia hyvin henkilökohtaisiakin asioita sovitaan Facebookissa,
ihan julkisesti, kaikkien nähtävillä.

Toinen  hämmentävä juttu on kiittely Facebookissa.
Siis meneekö nuo kiitokset edes perille ?
Eihän kaikki seuraa Facebookia säännöllisesti.
Aika suuri mahdollisuus siihen,
 että kiitoksen kohde ei ikinä koko kiitosta edes pongaa.
Eikö olisi kivempi kiittää ihan henkilökohtaisesti ?
Tässäkin se ihmisten välinen suora kommunikointi on kadonnut.

Löytyykö sieltä muita samanlaisia vanhan kansan immeisiä,
mitä signora on ?




maanantai 5. marraskuuta 2018

Sohvapainajainen

Mielitietty ei ole mikään Italian Marko Paananen.
Kiinnostus sisustukseen on tasan nolla.
Koti on paikka, jossa käydään lähinnä nukkumassa.
Tämä  on mielitietyn ideologia.
Miksipä siis siihen satsaisi yhtään mitenkään.

Signora ei ole tähän aiemmin puuttunut,
vaikka Italiankoti tekeekin ajoittain lähes pikkasen surulliseksi.
Signora on yrittänyt nähdä asian tähän "zero"-tyyliin.

Ei kait lamppu katossa mitään varjostinta tarvitse?
Mitä se haittaa vaikka yöpöydän ovi repsottaa haljenneena ?
Ja sitäpaitsi mielitiettyhän vaihtoi sen itselleen
ja luovutti signoralle ehjän.
Toki nämä pöydät ovat tietenkin ihan eri paria.

Tuleehan mielitietty  aina kiltisti ruuvaamaan pyyhetelineen takaisin seinään,
kun se vähintään joka toinen päivä romahtaa ales.

Aina voi myös laittaa nätin kankaisen tabletin räjähtäneen näköiselle pöytäliinalle.
Liinalle, jonka päällä leikataan leipää ja siitä syystä se on täynnä viiltoja.
Kaikkea muutakin siitä aina löytyy.

Signora on yrittänyt sulkea silmänsä monilta pieniltä ja isoita jutuilta.
Jos kyse olisi vain mielitietystä,
olisi signora alkanut pitää jöötä huushollin suhteen jo kauan sitten.
Mutta kun se on myös muiden koti.
Paha siinä on mennä vaatimaan.
Tai mitään ehdottelemaan.

Mielitietty kyllä voisi momenlaisiin muutoksiin suostuakin,
mutta ei signoralla ole sydäntä komentaa häntä sitten ohjeistamaan
talon muita asukkaita ties missä asioissa.
Kyse kun olisi kuitenkin aina vähän toisten toimintatapojen kritisoinnista.

Eniten "mutta on tämäkin ihan hyvä" -mantraa signora hokee "sohvan" ääressä.
Signora ei ole oikein keksinyt,
mikä härveli on alunperin ollut,
ehkä jonkin sortin hetekka.
Päälle on kasattu pehmustetta
ja niiden päälle aivan liian suuri vaihtosohvanpäällinen.
Päällinen ajelehtii aina lattialla.
Hetekka, joka pysyy kasassa omituisilla putkilla.

Viime aikoina on signora alkanut saada siinä nököttäessään selkänsä kipeäksi.
Pääsiäisenä putket irtosivat ja koko hökötys romahti maahan.
Samoin käv seuraavalla kerralla.

Signoran ymmärrys alkaa pikkuhiljaa loppumaan.
Romahtamisvaarassa oleva putkihärveli ja tekonivel eivät ole mikään hyvä yhdistelmä.

Mielitietty kertoi loppukesästä,
kuinka hän on veljensä kanssa raivannut yläkertaa.
Yläkertaa, jossa on ihana olohuone ihanine huonekaluineen,
mutta huonetta ei vaan kukaan käytä.
Tai onhan siellä kasa vaatteita ja ties mitä muuta roinaa.
Siellä olisi myös ihka oikea ehjä sohva.
Ei mikään putkipainajainen.
Yläkerrassa on myös ihana keittiö,
jota kukaan ei myöskään käytä.
Kuka sitä nyt yksin kokkailisi tai söisi,
jos alakerrasta seuraa löytyy.

Signora ehdotti,
josko veljekset vaihtaisivat sohvien paikkaa.
Signoran naisen sielu ei enää itkisi verta putkiversion edessä.
Niin ja olisihan se turvallisempikin.
Mielititetty kertoi sopineensa veljensä kanssa,
jotta tuo signoran himoitsema sohva raahataan alakertaan.

Tuolla raivauskerralla se ei onnistunut
mutta kun jälkikasvu pyrähti käymään joskus kuukausi sitten,
oli isä ja poika kuulema hikoilleet sohvien vaihdon.


 

perjantai 2. marraskuuta 2018

Italian sound

Sunnuntaina signoran huushollissa kokattiin 
"Italian soundia".

Tarjolla oli lasagnetteä.
Tiedättehän ne sellaiset puolivalmiit hökötykset,
joihin lisätään vaan jauheliha ja jotain muuta einestä ?
Pikku järkytys italialaiselle.



Lounasaikeista kuultuaan mielitietty valisti signoraa,
jotta kyseessä on sitten "Italian sound".

Saapasmaassa kuulema käytetään tätä nimeä sapuskasta,
mitä muissa maissa väännetään
ja koitetaan vähän saada aikaan mukamas jotain italialaista.
Kaikelle kun on vaan se yksi ainoa oikea tapa valmistaa
ja usein sitten ulkomaalaiset onnistuvat vain sinne päin.
Lopputulos on sitten vain pienoinen saundi Italiasta.

Televisiossa pyöri joskus muinoin sarja,
jossa kaksi italialaista herraa; 
Antonio Carluccio ja Gennaro Contaldo 
reissasivat pitkin Italiaa ja selvittivät,
vieläkö sapuskaa laitetaan vanhaan tuttuun tapaan.

Erityisesti eräs jakso on jäänyt signoran mieleen.
Kyseessä oli ravintola,
jossa oli päätetty kokeilla jotain uutta,
poiketa siitä ainoasta oikeasta.

Nämä kaksi herraa kyllä taisivat lautasensa tyhjentää
ja kertoa, että makuakin löyty ihan kivasti.
Mutta muuten ei kiitos.
Ei näin voi tehdä.
Ei reseptejä voi näin muutella.
Väärin mikä väärin.
Olivat kovin järkyttyneitä.

Tämä on jotenkin jopa vähän surullista.
Monet aivan mahtavatkin makuelämykset voi jääädä kokematta,
kun ei voi ainoasta oikeasta poiketa.

Mielitietty on ehkä keskiverto-italialaista ennakkoluulottomampi.
Varsinkin veljeensä verrattuna.
Signoralle on aika tiukka paikka,
jos pitää koko konkkaronkalle kokata.
Mieluummin signora tuolloin kauhaansa hämmentää ihan jossain Suomipöperössä.
Ei ainakaan tule mitään järkyttäviä mokia,
tai peräti sitä Italian soundia.

Tokin ne Suomisapuskatkin saattaa joskus hämmentää,
varsinkin mielitietyn velipoikaa,
joka ei ole vielä täysin tottunut Pohjolan outoihin syömingeihin.
Hämmennystä saattaa esim tulla siitä,
 että kuuluuko jonkun ruoan kanssa syödä leipää ?
Tiedättehän te,
 pastan kanssa ei sitä popsita.
Lihan kanssa menee taas käntty jos toinenkin jne.
Kerran taisi signoran kokkailut olla jostain tuosta välimaastosta,
kun tuo lankokokelas leivän sopivuutta kovin pohti.

Mielitietty kyllä maistaa aika lailla kaikkea,
toki ainesluettelo on mieluusti ensin käyty läpi.

Siitä mielitietty pitää tiukasti kiinni,
että mitään sekoituksia ei lautaselle tehdä.
Yksi sortimentti/lautanen.

Tämä aiheuttaa taas signoralle hiukan päänvaivaa.
Suomalainen tapa kokata kun on kuitenkin vähän sellainen kokonaisuus.
Eli useita eri pöperöitä on tarkoitus popsia vähän niinkuin yhdessä,
ei jokaista erikseen.
Tällöin mautkin toimivat yhdessä, ei erikseen.
Vai voisitteko kuvitella syövänne esimerkiksi yksinäistä pottua ?

Otetaanpa esimerkiksi kala ja riisi,
jota signora tykkää väkertää.
Ja myös syödä yhdessä.

Vaan mielitietty kauhoo ne erikseen.
Ensin kala, sitten riisi.
Siinä saa sitten riisissä olla hiukka enemmän makua,
kun sitä yksistään makustelee.
Kalan kanssa se menee siinä sivussa,
niinkuin lisukkeena.

Eikä mielitietty myöskään harrasta minkään sortin salaatteja,
vihannneksia ja kasviksia.
Eli pähkäiltävää riittää.
Ja jos näissä ei ole tarpeeksi haastetta,
lisätään tähän vielä signoran ruokaprobleemat.
Refluksin vuoksi moni ruoka-aine polttelee signoran ruokatorvea.
Laktoosi-intoleranssi muistuttelee vatsanpohjassa, 
jos pahoja ollaan tehty.
Huimissa lukemissa  olevat kolestroliarvot 
ovat pistäneet myös omalta osaltaan ruokarempan pystyyn.
Seuraavaksi pitäisi tutkailla,
voiko jotkut ruoka-aineet vaikuttaa maksa-arvoihin.
Nekin huitelevat vähän turhan korkealla,
"kiitos" vuoden kestävän vahvan kipulääkityksen.
Onpa nuo lääkkeet tuoneet toisenkin ruokailuun liittyvän ongelman.
Usein on tilanne se,
että ruokaa kyllä menee sisään,
mutta mitään ei tule ulos.

Eli signoralla on peräti 5 eri problemaa,
jotka pitää ottaa kokkailussa huomioon.
Tai siis 6.
Se yksi italialainenkin varmaan lasketaan mukaan.
Eli tällä hetkellä taitaa olla aika monen soundin sekamelska.

Niin ja se tämänkertainen Italian sound; lasagnette oli kuulema ihan buonissimo.




torstai 1. marraskuuta 2018

Romantiikan huippu

Signora tunnustaa,
ettei ole kovin ekologinen immeinen.

Vaan Italiassa signorankin välillä pähkäilee touhun järkevyyttä luonnon kannalta.

Usein tuotteet on pakattu hyvin moneen kertaan.
Vai mitä sanotte tästä mielitietyn tuomasta herkusta?
Itse rasia on kyllä söpö, vaikkakin turhan massiivinen,
jos sisällön kokoa ja varsinkin ekologista järkevyyttä ajatteli.
Mielitietty usein ostelee signoralle vähän näitä romanttisia paketteja.
Kuten tämä ...
 
" Dammi  mille baci, poi cento, poi altre mille, poi ancora cento..."
 
Italiaa taitamattomille paljastettakoon,
suukkojahan tuossa anellaan,
ensin tuhat, sitten sata, toiset tuhat suukkoa ja vielä sata.

Sydämen sulattavan 
( kuka tällaisen edessä nyt mitään hiilijalanjälkiä miettisi)
 lootan sisältä löytyi
yksittäisiä kääreitä.....
 

joiden jokaisen sisältä vielä toisia....
 

ja lopuksi ihan pikkuriikkinen pikkuleipä...
 

Aikamoinen muovikuorma tuon miniherkun vuoksi.

Italiassa ei hurja muovin käyttö rajoitu pelkästään ostoksiin.
Ainakin mielitietyn huushollissa käytetään kertakäyttölautasia ja  mukeja syödessä.
Muovisia sellaisia.

Kun muistetaan,
että joka ruokalajille on tietenkin sitten vielä omat lautaset,
voitte uskoa, että roskamäärä on aikamoinen.
Syöjiä kun on päivittäin vähintään useampi.

Edellisellä Italianreissulla pariskunta majaili italialaisserkun asunnossa
ja siellä signora päätti,
että syödään kunnon astioista.
Kahdestaan oli helpompi vähän määräillä.
Vaan kun varsinaisessa Italian kodissa on väkeä enemmänkin,
on siinä vähän hankalaa alkaa jöötä pitämään toisten syömistavoista.

Lajittelua sentään jo tehdään.
Ainakin siellä serkun talossa.
 
Vaan lajittelukriteerit ovat hiukan erilaiset,
mitä Suomessa.
Esimerkiksi  meidän suomalaisten tuntemaa energiaroskaa ei ole.
Lähinnä sitä on ehkä muoviroskat,
mutta niidenkin tunnistaminen tuottaa välillä signoralle vähän haastetta.
Joku on signorasta selvästi muovia, mutta ei kelpaa kyseiseen roskikseen.
Eikä muutkaan jaot ole täysin selviä.

Viimeksi mielitiettyä odottikin työpäivän jälkeen sievä rivistö erilaisia roskia,
joiden lopullisesta kohtalosta signora ei ollut aivan varma.
Eikö olekin ihana tapa viettää laatuaikaa yhdessä?
Tipotella roskia oikeisiin astioihin.
Romantiikka huipussaan.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Mi piace quando...

Jos mielitietyn sairaanhoidolliset taidot on aikoinaan testattu,
on nyt käyty läpi herran huushollin pitotaidot.

Mielitietyn Suomi-visiitti oli aika työntäyteinen.
Signoran välilevyillä oli taas bileet pystyssä,
joten yksikätisenä mentiin.
 
Vaan signoran olo oli kyllä aika leppoisaa,
senkun olla röhnötti  mielitietyn ahertaessa.
 
Pikkasen olisi signoran tehnyt mieli vihjaista 
toisenlaisesta tiskaustekniikasta,
mutta onnistui sitten kuitenkin pitämään suunsa kiinni.
Vai pysyiköhän se nyt ihan kiinni ?
 
Mielitietty heilui myös imurin varressa.
Niin ja pesi neljä matonpätkää.
Juuriharjalla jynssäsi.
Aika ihana mies.

Aluksi, kun signora duunilistaa ehdotteli,
mielitietty vähän nikotteli mattojen kohdalla.
Signora siis yleensä pesee ne itse kesäisin,
mutta nyt ei kroppa ole antanut myöten.
Ei siis mistään ulkomaisen työvoiman hyväksikäytöstä ole kyse,
vaan ihan pakon sanelema juttu.

Kun sitten viimeisenä iltana pariskunta kävi yhteisten päivien hyviä ja huonoja juttuja läpi,
olikin yllättäen tuo yhteinen puuhastelu mielitietyn positiivisten juttujen listalla.

Tämä yhteisen ajan lopuksi asioiden läpikäyminen on ollut kuvioissa mukana jo pitkän aikaa.
Ja on muuten sitten vallan mainio juttu.
Vahva suositus kaikille parisuhteessa pakertaville.
Ensinnäkin siinä oppii yllättäviä asioita toisesta.
Mitkä asiat ovat toiselle tärkeitä, mitkä kurjia.
Samoin on myös ehkä vähän helpompi kertoa ajatuksistaan ja toiveistaan,
kun tästä on yhdessä sovittu.
Näin se ei saa millään muotoa "valittamisen" leimaa. 

Ja yksi mahtava juttu tässä on se,
että se antaa mahdollisuuden puhua myös jostain vähän ikävämmästäkin vähän pehmeämmin.
Jos joku toisen toiminnassa on vähän mieltä hiertänyt,
pystyy sen nyt sanomaan ehkä vähän rauhallisemmin ja rakentavammin,
kuin jos sen pamauttaisi asian ollessa päällä. 
Signora on vähän sellainen helposti kiehahtava tyyppi.
Joskus tulee tilanteita, jolloin tekisi mieli tiuskaista,
"mikset sä koskaan....."
ja
" aina sä...."

Vaan nyt kun tietää,
että asiaan voi palata myöhemmin ihan luvan kanssa,
muuttuukin asian ilmaiseminen usein muotoon
"musta on kiva kun...."
" mi piace quando..."

Ja sillä on kuulkaa todella iso ero ja merkitys,
miten asian esittää.


Ugh, kyökkipsykologi-Signora on puhunut.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Orpo

Usein sanotaan,
jotta yksi naisen elämän tärkeistä henkilöistä on kampaaja.
Ja, että hyvän löydettyään ei sitä hevillä vaihdeta.

Joskus on signora kuullut,
kuinka joku harmittelee,
kun esim muuton vuoksi menee kampaaja vaihtoon.
Signora on tuolloin vähän ihmetellyt,
että eikös se ole sama,
kuka sitä päätä möyhentää,
kunhan lopputulos on hyvä?

Signora itse on käynyt saman kampaajan hoivissa vuosikausia,
asian tunnepuolta en kummemmin pohtimatta.
Visiittejä on keskimäärin joka toinen kuukausi.
Nyt eräiden ikävien asioiden seurauksena on kyseisen kampaamon tulevaisuus vähän auki.
Signoran aivoihin jymähti tieto,
että hän on nyt vähän niinkuin  kampaamo-orpo.
Ei ole sitä oma kampaajaa.
Ajatus siitä, että pitää mennä jonkun täysin vieraan armoille,
tuntuukin nyt todella vaikealta.
Surulliselta.
Ihan kuin olisi menettänyt ihmissuhteen
ja nyt pitäisi aloittaa keinotekoisesti jonkun vieraan kanssa ihan alusta.
Siis, mitä tästä nyt oikein tulee ?


torstai 11. lokakuuta 2018

Kulunut vuosi

Tänä aamuna aamukävelyllä tuli itku.
Onneksi joka-aamuisen kävelyreitin varrella on myös metsää.
Sieltä löytyi kannonpökkylä, jonka päällä istuin ja itkin.
Olisi tehnyt mieli pomppia tasajalkaa ja huutaa
"hemmetin pullistuma"!

Onneksi järki esti moiset.
Se ei olisi ollut hyväksi sen kummemmin polville kuin pullistumallekaan.

Itku oli tullut jo eilen illalla nukkumaan mennessä.
Viimeiset pari kuukautta olen saanut tsempattua itseni aika positiiviseen vireeseen.
Eilen tultiin rytinällä alas.
Tuli yks kaks aivan hirveä ikävä isää.

Isä nukkui pois viime joulukuussa.
En tiedä, voiko rakkaan ihmisen menetystä mitenkään käsitellä,
ja jos voi, onko siitä mitään apua,
mutta joka tapauksessa minulla se on totaalisesti tekemättä.
Tämä vuoden jatkunut kipupainajainen on kyllä pitänyt siitä huolen.

Tänä aamun herätessä lohtua ei tuonut edes isän villatakki.
Takki, jonka koko viime talven vetäisin aamulla yöpaidan päälle
ja sama on jatkunut nyt ilmojen kylmettyä.
Tänä aamuna muistikuvat isästä tuo takki päällä eteisessä
 hymyillen minua vastaanottamassa
ei tänä aamuna tuntunutkaan lohduttavalta.
Karhea kauluskin painoi pahasti  todella kipeää kohtaa niskasta.
Itketti.

Siinä kannon päällä kököttäessä tuli käytyä läpi koko tämä vuosi.

Tässähän olisi voinut viettää merkkipäivää lokakuun alussa.
1.10.2017 jäin ensimmäisen kerran sairaslomalle sen jäätävän kivun vuoksi.
Kivun, jota lääkärit ja fysioterapeutit pitivät vain lihasjännityksenä.

Jälkeenpäin olen miettinyt,
että enkö osannut kuvata kipua oikein,
kun sekä lääkärit että fysioterapeutit olivat sitä mieltä,
että kyseessä on vain lihasjumi.

Peräti neljä kuukautta yritin tehdä töitä tuon lihasjumin eteen.
Kävin kuntosalilla treenaamassa fysioterapeutti/personal treinerin ohjauksessa.
Juoksin akupunktiossa.
Kivut vaan pahenivat.

Yritin olla töissä,
kuka sitä nyt lihasjumien takia on sairaslomalla!
Usein jouduin lähtemään itkien pois kesken päivän.
Kivut olivat niin jäätäviä,
että ei niitä kestänyt.
Joskus jouduin tulemaan taksilla,
kun muistin edellisestä kerrasta,
että bussin tärinä oli aivan kamalaa.

Viimeiset päivät ennen isän menehtymistä olivat kamalat.
Palvelutalo oli lähettänyt isän sairaalaan,
sillä isän keskushermostoa halvaannuttava sairaus oli edennyt jo siihen pisteeseen,
että nieleminen ei enää onnistunut.
Edessä olisi enää vaihe, joka johtaa tukehtumiseen.
Sairaala olisi silti halunnut lähettää isän takaisin palvelutaloon.
Kaksi päivää itkin ja rukoilin,
että isä pääsisi saattohoito-osastolle,
jossa ehkä voitaisiin lopussa oloa hiukan helpottaa.
Minulle on jäänyt nuo puhelut niin elävästi mieleen.
Sekä tilanteen kamaluuden että kipujen suhteen.
Edelleenkään en oikein pysty puhumaan niin,
että pidän puhelinta korvalla.
Se saa aikaan viiltävän kivun.
Tilanne oli tämä jo tuolloin joulukuussa.
Olin kuitenkin töissä ja kaiuttimen päällä pito olisi ollut hankalaa.
Muistan, kuinka tuntui, että kipu lamaannuttaa lähes hengityksen
ja siinä samalla yritin tapella hoitajien ja lääkärien kanssa.
Puhelu toisensa jälkeen. 
Kyseessä oli kuitenkin isän hyvinvointi ja se,
saako hän inhimillisen lähdön.
Tuossa vaiheessa tiesimme jo kaikki,
että lähtö oli lähellä.
Tosin sitä emme arvanneet,
että se olisi jo reilun 10 tunnin päässä. 
Jatkosta ei ole kunnolla muistikuvia.
Muuta kuin kipua.
Jotenkin sain kuitenkin kaikki isän poismenosta seuranneet käytännön järjestelyt hoidettua.
Hautajaiset menivät kipulääkkeiden ja rauhoittavien sekoituksella.
Seurasi sairaslomia, 
lyhyitä 2-3 tunnin työyrityksiä ja taas sairaslomia.
Lopulta,
4 kuukauden epätietoisuuden jälkeen tuli diagnoosi,
kaularangan välilevyn pullistuma.
Kevättalvi on aikamoisen sumun peitossa.
Muistan lähinnä aivan jäätävän kivun.
Jo pelkkä vasemman käden  liikuttamainen lisäsi kipua.
Makasin sängyssä päivästä toiseen.
Yksinäisyys ja kivut ovat paha yhdistelmä.
Joskus jopa pelottava.
Kun kipu menee sietokyvyn yli,
sitä saattaa alkaa miettiä vaikka mitä.
Eikä siinä ole ketään toppuuttelemassa,
järkeä puhumassa.

Muistan useita tilanteita,
jolloin olin lähellä tehdä mitä tahansa,
jotta saisi tajun kankaalle edes hetkeksi.
Jotta edes hetkeksi saisi lepoa siitä jäytävästä kivusta.
Oli myös pelottavaa,
että todella vahvoista kipulaastareista huolimatta kipu oli niin massiivista.

Samoin elämä yksikätisenä oli haastavaa.
Varsinkin kun se kivuton käsi oli oikea ja olen vasenkätinen.
Opettelin syömään oikealla kädellä.
Järjestään osa lusikallisista tippui lattialle.
Siellä ne nokareet sitten odottivat pojan viikottaista käyntiä.
käyntiin kuului siivous, kaupassakäynti, laastarin vaihto ja usein myös tiskaus.
Vaikka yritin käyttää kertakäyttöastioita, tuli tiskiä silti.
Tiskaus oli ja on joskus vieläkin todella kivuliasta.

Äidiltä yritin peittää pahimmat synkimmät syöverit.
Äidin elämän viimeiset vuodet olivat täyttäneet täysin isän hoito
ja nyt hän oli täysin tyhjän päällä.
Samoin hänen oma terveys reistaili ( ja jatkuu edelleen).
En halunnut lisätä hänen huoltaan oman tilanteeni vuoksi.
Tiesin, että huoli oli kuitenkin suuri.

Jos jotain hyvää, niin se tässä oli,
että nyt minulla oli mahdollisuus kulkea äidin mukana lääkäreissä ja tutkimuksissa.
Mikäli vain kivuilta pääsin liikkeelle.
Viime maanantainakin oltiin taas.
Ja jatkoa on tulossa.

Olen tässä säännöllisin väliajoin käynyt kokeilemassa,
josko työnteko onnistuisi edes osa-aikasairasloman verran.
Viimeksi sain kokoon peräti 3 kertaa 3 tunnin päiviä, mutta sitten tuli seinä vastaan.
Kokeilujen jälkeen iskee aina hetkeksi epätoivoisuus.
Eikö vieläkään?
Ehkä kuulun niiden joukkoon, joilla tämä ei mene ohi.

Myös ihmisten päivittelyt:
"Se on kyllä nyt kestänyt jo tosi pitkään"
"Siis vieläkö olet sairaslomalla"
eivät helpota yhtään pitää positiivisyyttä yllä.
Ymmärrän, että ihmisiä saattaa ihmetyttää,
miksei tälle tehdä mitään.

Mutta kun tekemiset on aika vähissä.
Joskus näitä leikataan, hyvin harvoin.
Leikkauksessa on erittäin suuret riskit.
Olet jututtanut useampaa eri lääkäriä, fysioterapeuttia ja kipupsykologia,
joilla kaikilla on ollut potilaina kohtalontovereitani.
Olen kysynyt, onko myös leikattuja.
On leikattu esim tapaus, jossa pullistuma oli paikassa,
jossa se itsessään aiheutti halvaantumisvaaraa.
Oli useita tapauksia, joissa potilas selvisi kyllä hengissä ja halvaantumatta
leikkauksesta,
mutta kivut pahenivat leikkauksen jälkeen.

Tapaus, jossa oli menossa leikkaus nro 3,
sillä jokainen operaatio pahensi kipuja.

Eli kynnys ensinnäkin päästä leikkaukseen,
koska tulokset ovat niin epävarmoja,
on erittäin korkea.
Enkä myöskään usko,
että minulta löytyisi rohkeutta siihen ryhtyä.
Ehkä olen liian pessimisti,
mutta minulle on tehty 9 leikkausta,
joista osa on ollut täysin rutiinileikkausia,
ja silti kaikista on tullut komplikaatioita.
Eli luottamus siihen,
että näin vaarallinen leikkaus menisi hyvin,
on aika nollassa.

Haastavinta tällä hetkellä on se,
että en vieläkään ole perillä kaikista asioista,
jotka hermokivun laukaisee.
Siis kipuahan on koko ajan.
Perustila on sellainen siedettävä kipu.
Mutta kun sitten tekee jotain "väärää",
tulee siitä todella jäätävää.
Ja se ei sitten ole mikään pikainen juttu,
vaan saattaa olla päällä vuorokauden jos toisenkin.

Viimeisten kolmen viikon aikana sen on laukaissut seuraavat jutut:
- Varomaton pukeminen
- Kevyen sanomalehtikasan kantaminen oikealla käsivarrella
- Hartijoiden pyörittely fysioterapeutin ohjeiden mukaan 
- Sateenvarjon pitäminen auki ja kantaminen
- Liian hätäinen tavaran lattialta noukkiminen

Olen myös aloittanut aamuiset kävelylenkit.
Kun siinä 40 minuuttia kävellessä kädet vähän sivulla heiluvat,
saa jo se lisää kipua aikaiseksi.
Liikunta on kuitenkin tarpeen.
Muuten yläkroppa jumittuu täysin.
Samoin tekonivelpolvi ja toinen nivelrikkopolvi tarvitsee liikuntaa.
Kävelylenkkien jälkeen yritän sitten lievittää pahempaa kipua Omronin  Tens-läpysköillä.

Ensi viikolla on taas "työkokeilu" edessä.
Vaikka niiden epäonnistuessa laskee se aina vähän mielialaa,
saan sieltä myös hurjasti tsemppiä.
Työkaverit ovat olleet todella kannustavia koko tämän ajan,
vaikka heidän työtaakkansa on ollut aikamoinen.
Varsinkin yksi heistä on aivan mahtava.
Joka kerta kerta, kun olen vaipunut vähän synkkiin
 " ei tästä mitään tule"- fiiliksiin,
hän muistuttaa minua, minkälaista oli esim viime talvena.
Hän muistaa joka kerta jonkin aivan yksittäisen asian,
joka oli silloin paljon huonommin kuin nyt.
Ja sanoo, että ajattele, kuinka paljon on tullut edistystä siitä.
Siis eikö ole aivan mahtava tyyppi !
Hän suhtautumisellaan on todella iso merkitys.

Ja nyt tällä hetkellä näyttää siltä,
että se on taas ensi viikolla tarpeen.

Olen tässä naputellut n puolituntia
ja alkaa tuntumaan siltä,
että tämän päivän naputtelut on nyt tässä.
Sen verran jäytävää kipua on tässä taas hiipinyt.
Ajatus, että vielä pitäisi 2,5 tuntia jatkaa,
tuntuu nyt mahdottomalta.

Siis kivutonta olotilaahan en tässä odottele.
Vaan nyt pitäisi pystyä ratkaisemaan se,
millaisella kivun määrällä pidemmän päälle pystyy töitä tekemään.
Ja se on haastavaa.
Fysioterapeutti varoitteli,
että siihen ei saa mennä,
että nippa nappa töistä selviää,
mutta kipu on niin kova, että se lamaannuttaa kaiken muun elämän.
Ja näin yksin asuvallahan se olisikin mahdotonta.
Sitähän pitäisi olla sitten jonkinlainen henkilökohtainen avustaja,
joka jeesaisi kaikessa,
kun kipu lamaannuttaa sohvalle röhnöttämään.
Ja vaikka olisi kokonainen pataljoona jeesaamassa,
ei taitaisi tuollainen elämä pidemmän päälle olla järin terveellistä.
Raskainta tässä on ehkä se,
että mitään varmuuttahan ei ole,
että tämä tästä ohi menee.
Tilanne voi olla hyvinkin pysyvä.
Yritän kovasti vältellä tuota ajatusta,
mutta joskus se iskee päälle.
Niin kuin tänään,
siellä kannon päällä.



tiistai 9. lokakuuta 2018

Il nuovo amore ?


Eilen illalla signora teki vähän raskain mielin päätöksen.
Päätöksen, jota hän on jo pidemmän aikaa pohtinut,
mutta ei ole rohjennut ratkaisua tehdä.
Kun sitä kuitenkin on aina toivonut,
että jospa se kuitenkin tästä lutviutuisi.
Että ehkä ensi kerralla menisi paremmin.

Signora on myös tsempannut itseään.
Yrittänyt ryhdistäytyä,
kun tietää varsin hyvin,
mikä on ongelman ydin.

Signora on yrittänyt muuttaa ajatustapaansa,
toimintatapaansa.
Kun eihän tämä nyt kuitenkaan koske pelkästään signoraa 
vaan myös mielitettyä.

Mutta eilen sattui taas jotain,
joka sai signoran ymmärtämään,
että homma ei toimi.

Vaan miten kertoa tästä mielitietylle?
Miten kertoa tuolle maailman sympaattisimmalle ihmiselle,
että hänen on aika etsiä uusi Suomirakas.
Siis mikäli hänen sydämensä nyt jatkossakin Suomelle sykkii.


 Tämä tulee olemaan mielitietylle kova pala.
Ja signora potee aikamoista syyllisyyttä.
Onhan hän mielitietyn tähän tilanteeseen ajanut.

Signoran olisi varmaan pitänyt ajatella hiukan vastuullisemmin
tuttavuuden alkuaikoina.
Tuolloin, kun oli vasta tutustuminen meneillään.
Olisiko se auttanut,
jos olisi yhdessäolot olisivat olleet satunnaisia ?

Olisiko silloin fiilikset jääneet "ihan ok" -tasolle
eikä tätä suurta ihastumista olisi tapahtunut.

Ai, mitä nyt sitten oikein eilen tapahtui ?


Tämän pieni aakkospussi piti mennä kivaan "tervetuloaylläriin" mielitietylle.
Kuten huomaatte,
pussi ammottaa tyhjyyttään.

Pussi eilen jostain syystä vain repeytyi auki
ja aakkoset vaelsivat signoran kitusista sisään.

Siis se,
että mielitietyn suosikki-Suominamit on sirkusaakkoset,
ei nyt vaan yksinkertaisesti toimi.
Piste!
Punto!

Se on todettu niin moneen kertaan.

Jos mielitietty jatkossakin haluaa joitain Suomiherkkuja napostella,
on herran pakko vaihtaa sorttia.
Johonkin,
jota signora inhoaa.
Kun viritelmä  signora + sirkusaakkoset kotona  ei nyt vaan yhtään elinkelpoinen.

Eikö mielitietty voisi tykätä vaikka Fazerin vihreistä kuulista?
Tai vaikka liköörikonvehdeista ?