keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Oikeus

Kävitkö sinä  hoitamassa velvollisuutesi pressanvaaleissa?
Vai käytitkö oikeuttasi äänestää ?

On lähes surullista,
että jotkut kokevat äänestämisen velvollisuutena.
Ehkä siitä on tullut niin itsestään selvä asia,
että se ei enää tunnu oikeudelta.

Suomessa vaalit toistuvat säännöllisin väliajoin
sotien ja vallankaappausten niitä häiritsemättä.
Suomessa on ihan oikeasti vaihtoehtoja,
kenelle äänensä antaa.
Ei ainoastaan yhtä muodollista diktaattoriehdokasta.

Suomessa voi käydä äänestämässä rauhallisin mielin
ilman, että on vaara joutua tapetuksi.

Tai voi vaikka osoittaa mieltään vaalien tiimoilta,
eikä silti joutua pidätetyksi.

Hei, ollaan kiitollisia,
että meillä on oikeus ja mahdollisuus tähän kaikkeen !

Toivoo kukkahattutäti signora

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Caro signore Murphy

Caro Signore Murphy !
Lähestyn Teitä näin avoimella kirjeellä.
Tiedän, että olette vallan ihastunut sekä minun että mielitietyn hurmaavaan seuraan.
Toivoisin kuitenkin mitä ystävällisimmin,
että kanssakäymisemme ei olisi vallan näin tiivistä.
Voisimmeko esimerkiksi seurustella vasta siinä vaiheessa,
kun sekä minun että mielitietyn kintut ovat saman maan maaperällä ?
Muistatte varmaan, rakas herra Murphy,
kuinka niin monesti olette minua "ilahduttaneet" seurallanne juuri ennen reissuun lähtöäni
mitä mielenkiintoisimmilla aiheilla sairausongelmista luonnonmullistuksiin.
Vaan annetaan niiden nyt olla.
Haluaisin puhua tällä kertaa mielitietyn saamisesta Suomeen.
Mielitietietyn viimeisistä yhdeksästä Suomivisiitistä
kuusi ovat olleet vaaravyöhykkeellä.
Joko reissut ovat olleet vaarassa peruuntua kokonaan
tai sitten vain hankaloitua aikalailla.

Muutama vuosi sitten oli Suomessa aluksi ihan pikkuriikkinen työehtosopimuskiista,
joka sitten paisui massiivisiin mittasuhteisiin,
kun liitto toisensa jäkeen lähti tukilakkoon.
Viikon ajan taisi joka päivä tulla yksi uusi ilmoitus.
Lopulta lopputulema oli se,
että päivälle, jolloin mielitietyn piti Suomeen lentää,
oli uhkana myös lennonjohdon tukilakko.
Samoin taisivat myös bussitkin lakkoilla. 
Ja tuolloin ei kentälle vielä päässyt junalla.

Eräs toinen kerta oli Italiassa päätetty pläjäyttää juuri mielitietyn lentopäivälle suurlakko.
Kuin ihmeen kaupalla se aivan viime hetkillä siirtyi/peruuntui.

Kerran mielitietty jymähti paikoilleen matkallaan Fiumicinoon.
Juuri sinä päivänä kun Roomassa päätettiin rajoittaa autoilla köröttelyä.
Läpi pääsi vain tietyn numeron rekkarissa omaavat henkilöt.
Siellä mielitietty seisoi peräti tunnin jonossa, täysin liikkumattomana.

Pari kertaa on mielitietty lentänyt Suomeen aivan hervottomassa kuumessa.
Edellisiltana oli mittari huidellut lähes 39 asteessa.

Rakas herra Murphy, Teiltä ei varmaankaan ole jäänyt huomaamatta,
 koska mielitietty on seuraavaksi tulossa Suomeen ?
No, totta kai 2.2.2018, jolloin täällä on taas lakko poikineen.
Tällä hetkellä minuun ja mielitiettyyn vaikuttaa ainoastaan AKT:n lakko.
Mielitietty lentää Helsinkiin vasta illalla
ja olin  jo alunperinkin päättänyt mennä kentälle junalla.
Vaan miten saan hoidettua itsensä asemalle,
kun bussit eivät kulje ?
Toinen lapsukaisista on nyt onneksi  alustavasti lupautunut kuskiksi.

Kaipa tässäkin tapauksessa tukilakot leviävät.
Olenkin harkinnut, etten lue uutisia ennen torstai-iltaa.
En sitten turhaan taas stressaa itseäni kaikenlaisilla uhkakuvilla.
Gentile signore Murphy,
mitä sanoisitte,
 jos nyt loppuvuoden matkasuunnitelmiemme ajaksi keksisitte jotain muuta puuhaa ?
Jos ei muuten, niin tosiaan edes siksi ajaksi,
kunnes minä ja mielitietty olemme katse-etäisyydellä ?
Toki olette aina tähän mennessä sitten viime hetkessä päästäneet meidät piinasta.
Vaan tiedättehän, kuinka pessimistille epätietoisuus on raastavaa.

Ystävällisin terveisin
Teidän  Signora Finlandese


maanantai 22. tammikuuta 2018

Lomalla töihin

Mielitietyn elämä on aika työntäyteistä.
Tästä on seurannut se,
että vuosien myötä on signorakin sukeltanut 
mielitietyn tähän elämän osioon mukaan.

Mielitiettyhän on eräänlainen kaupparatsu.
Asiakkaat ovat vakioita.
eli uusia hän ei hanki.
Pitää vaan huolta jo hankituista ja jeesaa asiassa jos toisessa.

Signora on tehnyt tuttavuutta heidän kanssaan sekä lounailla että illallisilla.
Onpa signora muutaman kerran ollut ihan duunin syrjässäkin kiinni.
On puhkuttu esittelytilassa ilmapalloihin ilmaa ja jaettu niitä lapsille.
 
Erilaisilla messuillakin signora on silloin tällöin pyörinyt.
Kerrankin hän oli toimittanut lähes koko päivän messutytön virkaa.
Signoralla oli kunnialla olla esitevastaavana.
 
Osastoa isännöi todellä sympaattinen vanhan ajan jo vähän iäkkäämpi herrasmies.
Signoraakin tervehti lähes vähän kumarten.
Päivän päätteeksi oli todennut mielitietylle.
"Kyllä sinun pitää tuosta vaimo itsellesi napata".
Siis tietenkin italiaksi.

Signora ei tuota itse kuullut,
joten se on signoralle epäselvää,
halusiko hän tosiaan toimia puhemiehenä
vai tekikö signoran esitetaidot niin suuren vaikutuksen,
jotta toivoi signoran palaavan.

Kaikkeen sitä näin kahden maan loukussa joutuukin.
Siis lomalla töihin!



lauantai 20. tammikuuta 2018

No niin

Signora tunnustaa olevansa muutosvastainen.
Siis ihan vaan sen takia,
kun yleensä kaikki muutokset menevät vähän mutkan kautta
ja saavat aikaan jo ennestään harvojen päähaivenien repimistä.
Kuten nyt esimerkiksi uuden kännykän kanssa.

Signora olisi halunnut jetsulleen samanlaisen,
kuin edellinen.
Ei sitten tarvitsisi opetella mitään uutta.
Vaan eihän niitä enää kuulema edes tehdä.

Vaikka signora yritti valita luurin,
joka muistuttaisi mahdollisimman paljon vanhaa,
sai se silti ongelmia aikaan.
Kuten sen,
että signora ei meinannut löytää ennakoivan tekstinsyötön poistoa.
Mielitietty kyseli viestissään,
jotta jos reilun tunnin päästä ei olisi liian myöhäistä signoralle,
voisi pariskunta vähän turista oikein ajan kanssa.
Signora yrittää vääntää vastausta
"Non è troppo tardi".
Vaan mitä tekee uusi luuri?
Signora ei pääse pidemmälle, kuin "non è ",
kun puhelin jo vääntää sen muotoon "no niin".
Kerta toisensa jälkeen. 

Erittäisen lyhytpinnaisena signora puhisee kiukuissaan.
Lopulta päättyy googlettamaan ohjeita.
Ja päätyy yllättäen Vauva-lehden keskustelupalstalle.
Siellä kun joku toinenkin onneton tunari oli samaa tietoa kaipaillut.
Ja sieltähän se löytyy, se ohje.
Nyt taas viestit luistaa,
myös in italiano.




sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Masi-isä

Pohdin pitkään,
kirjoitanko tänne mitään isän hautajaisista.
Tämän blogin sisältö kun on ollut suurimmaksi osaksi hauskoja juttuja
Italiaan ja mielitiettyyn liittyen.
Mutta koska kuitenkin tuntui siltä,
että haluan tämänkin asian säilöä muistoihini,
päätin kirjoittaa myös tänne.

Minulla oli toive,
minkälaisen muistojuhlan isälle haluaisin.
Isän näköisen.
Isä oli huumorintajuisin ihminen,
jonka olen koskaan tuntenut.
Oikea tilannekomiikan mestari.
Ja tuo piirre säilyi aivan loppuun saakka.
Aivan lopussa isän puhekyky tyrehtyi.
Vain hetki ennen tätä oli eräs hoitaja palvelutalossa isää syöttäessä kysynyt:
"tuliko vatsa täyteen ?"
Isä oli hetken tuumannut,
ja sitten todennut:
"Sen kertoo sitten tulevaisuus".

Pari vuotta sitten isä oli sairaalassa muutaman viikon.
Ehdotin isälle kävelylenkkiä käytävälle rollaattorin kera.
Tuolloin kävely oli jo huteraa.
Isä tokaisi:
"No ei sitä rollaattoria kehtaa ottaa, 
Jos tulee vaikka tuttuja vastaan".

Vastaanvanlaisia muistoja oli mieleni täynnä
ja ajattelin,
että olisi niin ihana kuulla läheisten mukavia muistoja isästä.

Olin myös kirjoittanut jokaisen adressin lähettäjästä pienen tekstin siitä,
miten he isän elämään liittyivät.

Paria päivää ennen hautajaisia tapasimme siunaavan papin.
Kerroin hänelle suunnitelmistani.
Ja toiveistani.
Ja pappi ymmärsi ne täysin.
Ja jopa rohkaisi toteuttamaan ne.
Lupasi ennen muistotilaisuuteen lähtöä rohkaista
 vieraita kertomaan muistoistaan Masista.
Ei Masi isän oikea nimi ollut.
Kaikki vaan ovat isää niin nimittäneet ihan parikymppisestä saakka.
Masista pappin puhui.
Ja kertoi myös eräästä isäni sutkautuksesta parin vuoden takaa,
tuolta samaiselta sairaalareissulta,
jolloin rollaattori oli pannassa.
Olimme lähdössä kotiin ja eräs hoitaja tuli hyvästelemään.
Isä sanoi:
"Kotini on linnani ja vaimoni vanginvartijani"

Ja kyllä niitä muistoja sitten muistotilaisuudessa  kerrottiinkin.
Vuoroin itkettiin ja vuoroin naurettiin.

Serkkuni kertoi,
kuinka hänelle tuli ensimmäisenä Masia ajatellessa mieleen se,
kuinka hänen ollessa pieni,
 Masi aina pelotteli häntä pimeässä taskulampun ja tekohampaiden kanssa.

Tätini muisteli, kuinka heinänteko sujui aina naurunpurskahdusten siivittämänä,
kun Masi pääsi juttuineen vauhtiin.
Heinää tehtiin äitini kotitilalla
 ja se oli isän joka vuotinen perinne ihan siihen saakka,
kun terveys antoi myöten.

Äiti ja isä ovat aikoinaan tavanneet 60-luvun alussa eräällä
 kahden eri retkeilyseuran yhteisellä retkellä Lapissa Norjan puolella.

Niiltä ajoilta oli muistotilaisuudessa mukana kaksi ystävää,
jotka olivat mukana myös tuolla "kohtalokkaalla" retkellä.
Masa-ystävä kertoi meille tuosta retkestä.
Nukkumapaikoista oli ollut vähän pulaa
ja tämä kolmikko,
oli sitten päättänyt nukkua
 jossain osittain hylätyssä rakennuksessa.
Sieltä oli löytynyt reki.
Isä oli heittänyt siihen makuupussinsa ja kömpinyt siihen nukkumaan.
Aamulla herätessä oli isän kommentti ollut:
"Nyt on sitten sekin todistettu, ettei Masi putoa kelkasta".

Isä oli himokävelijä.
50 kilometriä ei ollut matka eikä mikään.
Tuolla samaisella reissulla oli isä kerran herätellyt nukkumassa ollutta Masa-ystävää
ja tokaissut että lähdetääs käymään Suomessa.
Ystävä oli vähän ihmetellyt, 
että sinnehän on reilut 50 kilometriä.
Isä oli tuumannut,
että eihän tuo ollut matka eikä mikään.
Ystävykset olivat sitten lähteneet patikoimaan.
Suomessa käymään.
Tai lähinnä kääntymässä.
Palasivat sitten saman tien takaisin
ja toivottivat muille reissulaisille,
että terveisiä vaan Suomesta.

Veli muisteli,
kuinka isä oli kerran tullut häntä tapaamaan pyörällä.
Lahdesta Lieksaan!
Vaan veli ei ollutkaan tuolloin kotona.
Niinpä isä oli jatkanut pyöräilyä takaisin Lahteen.

Muisteltiin joka kesäistä juhannuksen perinnettä,
pesäpallopeliä.
Masi oli ollut tiukka syöttäjä.

Toinen pojistani muisteli,
kuinka hän oli papan kanssa mökillä treenannut peliä varten
ja lyöneet palloa mökin seinään.
Kunnes mummu oli hermostunut ja tullut pihalle komentamaan kaksikon muualle.
Kaksikko oli päättänyt vaihtaa treenit keihään heittoon.

Isä oli myös pappa täydestä sydämestä.
Kun vanhempi pojistani aloitti koulun
ja sekä aamut että iltapäivät olivat vähän liian pitkiä pienelle pojalle,
pappa tuli joka aamu pojan seuraksi ja saattoi kouluun.
Kävi välillä kotona ja iltapäivällä sama juttu.
Ja tietenkin kävellen.
Matkaa kertyi n 9 km/suunta eli lähes 40 kilometriä/päivä.

Nuorempi pojistani oli alle vuoden ikäisenä sairaalassa useamman kerran.
Minä vietin päivät sairaalassa
ja pappa kolmivuotiaan ison veljen kanssa kotona.
Kerran sitten päätin,
että nyt on annettava papalle vapaapäivä.
Enkä mennyt sairaalaan.
Vaan mitä teki pappa ?
Meni sairaalaan,
oli siellä koko päivän syöttäen, hoitaen, vaippoja vaihtaen.
Hoitajatkin olivat olleet aivan ihmeissään tästä papasta.

Muistoja tulvi kahden tunnin ajan.
Jälkeenpäin mietin, mitä isä olisi tuumannut, jos olisi meidät nähnyt.
Ensin hän olisi ollut hämillään kaikesta siitä huomiosta.
"Mitä he nyt minun takia noin "
Isäni oli erittäin vaatimaton.
Ei halunnut olla koskaan kenellekään vaivaksi.
Vaan uskon, että hämmennyksen häivyttyä,
olisi hän hymynkare suupielessä myhäillyt tyytyväisenä:
" Kas kun ne tuonkin jekun ja sutkautuksen vielä muistivat".
Sellainen isä oli.
Jekkujen ja hauskojen tarinoiden mies.  

Ja minulla on niin ääretön ikävä Masi-isää 

Kuvahaun tulos haulle sydän