keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Oikeus

Kävitkö sinä  hoitamassa velvollisuutesi pressanvaaleissa?
Vai käytitkö oikeuttasi äänestää ?

On lähes surullista,
että jotkut kokevat äänestämisen velvollisuutena.
Ehkä siitä on tullut niin itsestään selvä asia,
että se ei enää tunnu oikeudelta.

Suomessa vaalit toistuvat säännöllisin väliajoin
sotien ja vallankaappausten niitä häiritsemättä.
Suomessa on ihan oikeasti vaihtoehtoja,
kenelle äänensä antaa.
Ei ainoastaan yhtä muodollista diktaattoriehdokasta.

Suomessa voi käydä äänestämässä rauhallisin mielin
ilman, että on vaara joutua tapetuksi.

Tai voi vaikka osoittaa mieltään vaalien tiimoilta,
eikä silti joutua pidätetyksi.

Hei, ollaan kiitollisia,
että meillä on oikeus ja mahdollisuus tähän kaikkeen !

Toivoo kukkahattutäti signora

1 kommentti:

  1. Seuraavissa vaaleissa 2019 on mahdollista äänestää kirjeitse. Sitä oikeutta me ulkosuomalaiset olemme odottaneet kuin kuuta nousemaan. Meitä on pieni ja sitkeä joukko eri puolella maailmaa,joka käy pitkien ja hankalienkin matkojen takaa äänestämässä Suomen edustustoissa.Meille ei ole ollut vuosikymmnien aikana yhdentekevää, kuka kotimaassa valtaa käyttää.Olet oikeassa, että kahdeksassa ehdokkaassa oli runsaasti valinnanvaraa. Menneisyydessä oli sellaisiakin aikoja, jolloin naapurivaltio kykeni vaikuttamaan jopa Suomen presidentinvaaliin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !