torstai 7. kesäkuuta 2018

Puolivallaton puoli-sinkku

Sauli-pressamme kertoi ennen Jenniään olevansa sellainen
"puolivallaton leskimies".

Signora kokee aina joskus olevansa
"puolivallaton puolisinkku".
Kun ei ole sitä toista vierellä.
Se kun on siellä meren toisella puolen.
Tai mitä lie tässä välissä onkaan.
Tuo vaan kuulosti niin romanttiselta.
Vähän niin kuin Laura Pausinin
Ei signora tuolla puolisinkulla siihen viittaa,
että hän täällä  meren toisella puolella puuhailisi mitä lystää.
Ei todellakaan.

Vaan sitä, että näin kaukosuhteessa sitä kohtaa vähän niitä samoja negatiivisia juttuja,
joita ihka oikeat sinkutkin voivat kohdata.
Kuten eräänlainen yksinäisyys juhlapäivinä.

Signoran suuri kompastuskivi on kaikki nämä vähän erikoiset päivät
kuten esimerkiksi Juhannus.
Päivät, jolloin yleensä ollaan yhdessä perheen tai kumppanin kanssa.
Autottomana signora on täysin jumissa kotona niin juhannusaattona kuin -päivänäkin.
Ja toisaalta,
vaikki kärry olisikin,
tulisikohan sitä mihinkään yksin lähdettyä ?
Juhannuksen tienoilla signora hyppää nopeasti sanomalehdestä kaiken juhannukseen liittyvän yli.
Pysyttelee usein Facebookista pois.
Se kun on yleensä täynnä mitä ihanampia juhannusjuhlia ja -juttuja.
Ehkä pitäisi perustaa Facebookiin sellainen
"puolivallattomien puoli-sinkkujen tukiryhmä". 
Löytyykö jäsenehdokkaita ?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !