torstai 30. elokuuta 2018

Huolestunut mielitietty

Eräänä päivänä Italiassa ollessa signoralle iski huono olo.
Muistutti migreeniä
Päätä muilutti pahemman kerran.
Siis ei mitään pikku jomotusta ohimoilla
vaan ihan koko päätä.
Oksettikin vähän.

Signora pähkäili syyn olevan aiemmin syöty gelato.
Signora oli ahneuksissaan ottanut maxikoon.
Ja kokoa piisasi.
Aivan hermoton.
Jäde oli myös jotenkin jäätävän kylmää.
Ohimoissa tuikki joka suupalalla.
Vaan kaikki piti syödä.
Kuka sitä nyt jädeä pois heittää ?

Signora ja mielitietty olivat tässä vaiheessa autossa
palaamassa ystävien luota.
Mielitietty kyseli viiden minuutin välein mikä on vointi.
Jossain vaiheessa alkoi signoran vatsaakin koskea.
Olo oli aika raihnainen.
Mutta ei siis mitään hälyyttävää.
Signoran mielestä.

Mielitietty oli enemmän kuin huolissaan.
Lopulta,
kun signora aina vaan vastasi,
että huonosti voi,
ilmoitti mielitietty,
että häntä jo ihan pelottaa,
mikä signoralla on.

Signora siinä yritti rauhoitella,
että normi migreeni tässä vaan jyllää,
ei mitään vaarallista.
Signora pohti,
pitäisikö vähän huijata,
ja sanoa, että vointi on parempi.
Niis surkealta mielitietty näytti.

Autossa käytiin pientä kädenvääntöä siitä,
mitä signora sinä iltana syö.
Signora ilmoitti, että ei mitään.
Kun ei maistu mikään.

Mielitietty sen sijaan ilmoitti tekevänsä signoralle jotain lämmintä keittoa.
Ei mitään keittoja, parahti signora.
Hän haluaa vesimelonia.
Se on raikasta.
Mikään muu ei oikein tuntunut mielekkäältä.

Mielitietty ei antanut periksi.
Ei signora mitään kylmää voi nyt syödä,
kun on kipeä !
Lämmintä  se olla pitää !
Kylmä on pahasta!

Signora ei antanut periksi.
Lopulta mielitietty käväisi ostamassa signoran kaipaamaa melonia.
Kotiin päästyä mielitietty sekoitti signoralle ensin jotain  jauhetta veteen.
Sitten oli vuorossa kamomillateen valmistus vatsaparan rauhoittamiseksi.
Mielitietty oli kyllä taas täyden kympin sairaanhoitaja.

Seuraavana aamuna,
kun signoran vointi oli parempi,
tunnusti mielitietty,
että oli illalla niin peloissaan signoran voinnista,
että hän jo suunnitteli signoran kärräämistä pronto soccorsoon.

Se olisikin ollut ensimmäinen kerta,
kun signora ryntäisi ensiapuun päänsäryn  vuoksi.

Mutta se on myönnettävä,
että jos signora Italiassa sairastuu,
ei hänellä ole kyllä huolen häivääkään
mielitietyn huomassa.

 


maanantai 27. elokuuta 2018

Sähköistä touhua

Signora kysäisi mielitietyltä,
onko Italiassa vastaavaa sähköistä asiointia,
mitä Suomessa on.
Siis sitä, että verkkopankkitunnuksilla suomalaiset voivat puuhailla
 lähes mitä tahansa netin välityksellä.

Jonkinlaista sähköistä viritelmää Italiassa on,
mutta ei siinä millään pankkitunnuksilla pelailla.
Siihen on jokin ihka oma koodi/tunnus.

Sen tunnuksen saaminen kuulosti taas signoran korvaan
"che cosa !" -jutulta.

Hyvin usein mielitietyn selittäessä jotain oman maansa juttuja,
signora pähkäilee,
jotta mitä ihmettä?
Ymmärsikö hän nyt ihan oikein ?

Tuon koodin/tunnuksen saa netin välityksellä.
Sivustolla, josta sen voi tilata, on myös jonkinlainen videoyhteys.
Siinä oli mielitietty jutustellut jokun täti-ihmisen kanssa.
Täti oli esittänyt jotain kysymyksiä.
Ja mielitietyn piti sihdata henkilötodistus
 ja oma pärstä mahdollisimman lähelle nettikameraa.
Siis niin lähelle, jotta tuo täti-ihminen oli saanut selvää mielitietyn nimestä
ja voinut verrata,
että henkilökortin kuvassa ja kameran edessä pällisteli samaa komia herra. 
Näin tuo täti oli varmistunut,
että mielitietty oli varmasti mielitietty.

Läpi meni haastattelu ja koodi on nyt sitten saapunut mielitietyn huusholliin.


 

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Paluu tulevaisuuteen

Signora ja mielitietty majailivat signoran ensimmäisen Italianviikon
 mielitietyn serkun asunnossa.
Mamma mia, mikä asunto !
Jos mielitietyn oma koti ei nyt ihan viime vuosisadalta ole,
niin joka tapauksessa kaikki tekniikka on vuosikymmeniä vanhaa.
Tämä serkun lukaali oli siihen verrattuna kuin paluu tulevaisuuteen.

Kerrostalo ei ollut kovin montaa vuotta vanha
ja kaikki härvelit olivat todella teknisiä.

Ihan ensiksi parikunta yritti tutkia,
miten kaasuhellaan saa liekin.
Mielititetty yritti tuikkia sytkärillä tulta ja käännellä nappuloita.
Niente.
Lopulta hän pongasi keittiön seinästä pienen vivun.
Sitä kun käänsi,
niin hellan nappuloita pystyi käyttämään lähes samoin kuin sähköhellankin.
Siis ilman mitään  "esitulia".

Lento saapui sen verran myöhään,
että pariskunta oli päätynyt uunissa lämmitettäviin pakastepizzoihin.
Ne kun ovat nopeat ja helpot.
Tai niinhän sitä voisi luulla.
Jos siis olisi helppo uuni.

Uunissa oli ties kuinka monta eri vaihtoehtoa,
nappuloita rivikaupalla.
Siinä meni sitten tovi,
ennen kuin mielitietty selvitti,
miten se pizzojen lämmitys oikein onnistuisi.
Ja kun lopulta uuni saatiin päälle ja pizzat valmiiksi,
seurasi lähes samanlainen pähkäily,
miten sen saa pois päältä.
Mielitietyllä on kaasu-uuni,
johon tuikataan tulet ja samalla käännetään yhtä ainoaa vipua.

Kylppärissä seurasi fundeerausta,
miten saa lämmintä vettä.
Missään ei näkynyt vanhanaikaista pömpeliä,
josta veden lämmityksen voisi nappia painamalla saada päälle.
Oli pakko kilauttaa serkulle,
klo 23.30.
Onneksi Italiassa ruukataan valvoa myöhään.

Lämpimän veden mysteeri ratkesi
ja pariskunta pääsi seuraavan haasteen kimppuun.
Eli miten saada ihan normisuihku.
Vettä kun tuli 12:sta eri kohdasta, aina vähän eri tavalla.
Ja signora kun kaipasi vaan ihan sellaista vanhanaikaista tyyliä,
ilman mitään joka ilmansuunnasta tulevaa hierontaefektiä.
Pienen pähkäilyn jälkeen sekin tyyli löytyi.

Kylppäri oli kyllä niin korea,
että siellä ihan mielellään oleili.
Harmi, kun ei tullut otettua yhtään kuvaa,
Allaskaappi oli todella upea samaan sarjaan kuuluvan ison peilin kanssa.
Tapeetti oli sellaista,
 jotta signora olisi sellainen huolinut ilomielin vaikka omaan olkkariinsa.
Tietysti samaa hopea/harmaa -värisävyä, jota kalusteetkin olivat.
Kaiken huipuksi siinä kohtaa, jota pakosti pöntöllä kököttäessä seinää tuijotti,
oli tapettiin isketty pieniä kiviä/helmiä !
Niitä samoja, joita roikkua kylppärin kattolampusta.
Makuuhuoneen sisustus tapetteja myöten sai myös signorassa syvää huokailua aikaiseksi.

Myös ovisummerin kanssa oli tekniikkataiteluja.
Se kun ei ollut mikään yksi nappisysteemi vaan todella haastava vekotin 
monine nappuloineen ja näyttöineen.
Pariskunnalla oli käytössä vain yksi avain,
joten jotenkin homma oli saatava pelittämään.
Lopputulema oli se,
että kun mielitietty työpäivän jälkeen sisälle mieli,
pirautti hän signoralle kännykällä
ja signora sitten klikkaili alaoven vekottimella auki.
Niin päin härpäke saatiin toimimaan,
toisin päin ei.

Entäs parveke ?
Ei sitä oikein voi edes parvekkeeksi kutsua.
Kyseessä oli isoin terassi, mitä signora on ikinä nähnyt.
Pituutta oli talon kahden sivun verran
ja leveyttäkin toisella sivulla 3-4 krt normiparvekkeen verran.
Toinen sivu olikin kuin lähes signoran oma olohuone.
Paitsi että siinä oli taivas kattona.
Pituutta terassilla oli niin paljon, 
että siellä pystyi aamuisin pienen happihyppelyn tekemään.

Ja, ah se ihana ilmastointi.
Jota siis pystyi pitämään päällä päivisin.
Öisinhän ei italialaiset voi sitä päällä pitää,
kun siinähän vilustuu.
Ja vaikka on kuinka kuuma,
niin italialaiset miesimmeiset eivät voi nukkua ilman paitaa,
kun ilman sitäkin vilustuu.
Vaikka sitten oltaisiin ihan hiestä märkiä tukalan paidan alla.
Se on se italialaisten kansallistauti,
se vilustuminen.
Öisin oli siis ilmaistoinnin sijaan pakko pitää läpivetotuuletusta.
Ovia hehtaariterassille oli joka huoneessa,
jota tämä kyllä onnistui hyvin.
Sisään tuli hiukkasen raikasta ilmaa
sekä iso joukko ärhäköitä hyttysiä.
Lajike, jota ei Suomessa taida ollakaan.
Puremat olivat ainakin signoralla todella hervottomia pallukoita.
Italiassa näitä hoidellaan ammoniakilla !
Signora ei moiseen suostunut.
Kuulosti vähän hurjalta.
Vai liekö sitten kyseessä jokin erikoisversio aineesta.
Joka tapauksessa signora jätti kyseiset mömmöt väliin.
vaikka mielitietty varta vasten oli käynyt kotoaan tököttiä hakemassa.

Vähän haikein mielin signora viikon jälkeen kämpän jätti.
Ja haaveilee palavansa sinne vielä uudestaan.

maanantai 6. elokuuta 2018

Mielitietty con tanta pazienza

Kauan odotettu Italianloma ei mennyt niin kuin signora oli toivonut.
Jo pitkään signora oli haaveillut,
että ehkä tuon reissun aikana saa hiukan ajatuksia pois
aina vaan hankalammaksi käyvästä terveystilanteesta.

Toisin kävi.
Toisaalta mieli oli "turta", toisaalta itku tuli vähän väliä.
Oli siinä taas mielitietyllä olemista.
Välillä seurana oli kiukutteleva drama queen,
välillä itkua vääntävä tyyppi.
Harvemmin seurana oli se tuttu signora.

Vaan mitä teki mielitietty ?
Oli maailman pitkäpinnaisin ihminen.
Teki kaikkensa, jotta signoralla oli hyvä olla.
Pienikin pihahdus jostain, jota signora ehkä kaipaisi,
toteutettiin välittömästi.

Mielitietty kärsii suunnattomasta kuumuudessa,
Helle oli siinä mittaluokassa,
jotta olisi voinut mielitietyltäkin palaa pinna.
Vaan ei.
Ei kertaakaan.

Koti - Suomeen päästyään signora löysi vielä kännykästään viestin,
jossa mielitietty ensinnäkin totesi,
että signoran ei pidä missään nimessä ajatella,
jotta loma olisi jotenkin mennyt pieleen.
Oltiinhan kuitenkin yhdessä.
Lisäksi mielitietty totesi,
että koska koko vuosi on ollut signoralle vaikea,
eikä loppua näy,
josta signoran tapauksessa seuraa se,
että olo on hankalaa,
oli hän päättänyt jo etukäteen,
että on super paziente. 
Kun eihän se ole signoran vika.
Kun eihän signora oikeasti ole tällainen.
Syyhän on niin pitkään jatkuneen kurjan tilanteen.
 
Lopuksi mielitietty vielä kertoi,
kuinka onnellinen hän oli niinä hetkinä,
kun näki signoran hymyilevän ja olevan rauhallinen.
Siis kuinka moni ihminen jaksaa olla aina vaan kärsivällinen,
vaikka toinen narisee kaikesta, kiukuttelee ja kritisoi ja itkeä pillittää vähän väliä ?
Ja sen sijaan ajatella aina vaan noin kauniisti ?
Kyllä siinä signoralta pääsi taas itkut,
kun tuota viestiä luki. 

On se mielitietty kyllä aikamoinen !