keskiviikko 8. elokuuta 2018

Paluu tulevaisuuteen

Signora ja mielitietty majailivat signoran ensimmäisen Italianviikon
 mielitietyn serkun asunnossa.
Mamma mia, mikä asunto !
Jos mielitietyn oma koti ei nyt ihan viime vuosisadalta ole,
niin joka tapauksessa kaikki tekniikka on vuosikymmeniä vanhaa.
Tämä serkun lukaali oli siihen verrattuna kuin paluu tulevaisuuteen.

Kerrostalo ei ollut kovin montaa vuotta vanha
ja kaikki härvelit olivat todella teknisiä.

Ihan ensiksi parikunta yritti tutkia,
miten kaasuhellaan saa liekin.
Mielititetty yritti tuikkia sytkärillä tulta ja käännellä nappuloita.
Niente.
Lopulta hän pongasi keittiön seinästä pienen vivun.
Sitä kun käänsi,
niin hellan nappuloita pystyi käyttämään lähes samoin kuin sähköhellankin.
Siis ilman mitään  "esitulia".

Lento saapui sen verran myöhään,
että pariskunta oli päätynyt uunissa lämmitettäviin pakastepizzoihin.
Ne kun ovat nopeat ja helpot.
Tai niinhän sitä voisi luulla.
Jos siis olisi helppo uuni.

Uunissa oli ties kuinka monta eri vaihtoehtoa,
nappuloita rivikaupalla.
Siinä meni sitten tovi,
ennen kuin mielitietty selvitti,
miten se pizzojen lämmitys oikein onnistuisi.
Ja kun lopulta uuni saatiin päälle ja pizzat valmiiksi,
seurasi lähes samanlainen pähkäily,
miten sen saa pois päältä.
Mielitietyllä on kaasu-uuni,
johon tuikataan tulet ja samalla käännetään yhtä ainoaa vipua.

Kylppärissä seurasi fundeerausta,
miten saa lämmintä vettä.
Missään ei näkynyt vanhanaikaista pömpeliä,
josta veden lämmityksen voisi nappia painamalla saada päälle.
Oli pakko kilauttaa serkulle,
klo 23.30.
Onneksi Italiassa ruukataan valvoa myöhään.

Lämpimän veden mysteeri ratkesi
ja pariskunta pääsi seuraavan haasteen kimppuun.
Eli miten saada ihan normisuihku.
Vettä kun tuli 12:sta eri kohdasta, aina vähän eri tavalla.
Ja signora kun kaipasi vaan ihan sellaista vanhanaikaista tyyliä,
ilman mitään joka ilmansuunnasta tulevaa hierontaefektiä.
Pienen pähkäilyn jälkeen sekin tyyli löytyi.

Kylppäri oli kyllä niin korea,
että siellä ihan mielellään oleili.
Harmi, kun ei tullut otettua yhtään kuvaa,
Allaskaappi oli todella upea samaan sarjaan kuuluvan ison peilin kanssa.
Tapeetti oli sellaista,
 jotta signora olisi sellainen huolinut ilomielin vaikka omaan olkkariinsa.
Tietysti samaa hopea/harmaa -värisävyä, jota kalusteetkin olivat.
Kaiken huipuksi siinä kohtaa, jota pakosti pöntöllä kököttäessä seinää tuijotti,
oli tapettiin isketty pieniä kiviä/helmiä !
Niitä samoja, joita roikkua kylppärin kattolampusta.
Makuuhuoneen sisustus tapetteja myöten sai myös signorassa syvää huokailua aikaiseksi.

Myös ovisummerin kanssa oli tekniikkataiteluja.
Se kun ei ollut mikään yksi nappisysteemi vaan todella haastava vekotin 
monine nappuloineen ja näyttöineen.
Pariskunnalla oli käytössä vain yksi avain,
joten jotenkin homma oli saatava pelittämään.
Lopputulema oli se,
että kun mielitietty työpäivän jälkeen sisälle mieli,
pirautti hän signoralle kännykällä
ja signora sitten klikkaili alaoven vekottimella auki.
Niin päin härpäke saatiin toimimaan,
toisin päin ei.

Entäs parveke ?
Ei sitä oikein voi edes parvekkeeksi kutsua.
Kyseessä oli isoin terassi, mitä signora on ikinä nähnyt.
Pituutta oli talon kahden sivun verran
ja leveyttäkin toisella sivulla 3-4 krt normiparvekkeen verran.
Toinen sivu olikin kuin lähes signoran oma olohuone.
Paitsi että siinä oli taivas kattona.
Pituutta terassilla oli niin paljon, 
että siellä pystyi aamuisin pienen happihyppelyn tekemään.

Ja, ah se ihana ilmastointi.
Jota siis pystyi pitämään päällä päivisin.
Öisinhän ei italialaiset voi sitä päällä pitää,
kun siinähän vilustuu.
Ja vaikka on kuinka kuuma,
niin italialaiset miesimmeiset eivät voi nukkua ilman paitaa,
kun ilman sitäkin vilustuu.
Vaikka sitten oltaisiin ihan hiestä märkiä tukalan paidan alla.
Se on se italialaisten kansallistauti,
se vilustuminen.
Öisin oli siis ilmaistoinnin sijaan pakko pitää läpivetotuuletusta.
Ovia hehtaariterassille oli joka huoneessa,
jota tämä kyllä onnistui hyvin.
Sisään tuli hiukkasen raikasta ilmaa
sekä iso joukko ärhäköitä hyttysiä.
Lajike, jota ei Suomessa taida ollakaan.
Puremat olivat ainakin signoralla todella hervottomia pallukoita.
Italiassa näitä hoidellaan ammoniakilla !
Signora ei moiseen suostunut.
Kuulosti vähän hurjalta.
Vai liekö sitten kyseessä jokin erikoisversio aineesta.
Joka tapauksessa signora jätti kyseiset mömmöt väliin.
vaikka mielitietty varta vasten oli käynyt kotoaan tököttiä hakemassa.

Vähän haikein mielin signora viikon jälkeen kämpän jätti.
Ja haaveilee palavansa sinne vielä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !