tiistai 27. marraskuuta 2018

Inhimillistä

Signora on aika myöhäisherännäinen,
mitä blogeihin tulee.
Taisi olla vuonna 2011,
kun signora törmäsi elämänsä ensimmäiseen blogiin,
lukijana siis.

Signora sai itsekin kipinän,
hän kun on  aina ihan kouluajoista saakka rakastanut kirjoittamista.
Signoran omia blogeja on tullut ja mennyt,
vähän elämäntilanteen mukaan.
Nyt tämä viimeisin täyttää pikapuoliin 5 vuotta.

Tänä vuonna kirjoittaminen on ollut hyvin epäsäännöllistä,
johtuen ihan terveydellisestä tilanteesta.
Koneen pitkään naputtelu kun ei ole ollut se kaikkein parhain juttu kipujen suhteen.
Kipu on myös usein jumittanut ajatukset,
eikä jutunaiheita ole syntynyt.
Tällöin signora on katsonut parhaimmaksi olla ihan hissukseen.

Kirjoittaminen on ollut kuitenkin myös eräänlainen henkireikä
tämän kipujen sävyttämän vuoden aikana.
Juttu, jota signora rakastaa,
josta tulee hyvä mieli.
Toivottavasti myös lukijoille.
Niinpä tässä hissukseen signora juttujaan naputtelee.


Signoran blogi ei ole ehkä se kaikkein tyypillisin.
Täällä ei näy kuvia.
Kirjoittaminen on signoran intohimo,
ei kuvaaminen.
Signora on myös tykännyt pysyä aika lailla anonyyminä.
Liekö nämä sitten hyviä vai huonoja juttuja.

Vuosien myötä on bloggaus käynyt läpi aikamoisen muutoksen.
Siinä missä ihan alkuvaiheessa se oli sellaista leppoisaa ja mukavaa jutustelua elämästä,
mukava harrastus,
on siitä nyt monelle tullut se leivän tuova työ.
Se tietysti näkyy myös teksteissä.
Ja ymmärtäähän sen.

Tätä kuitenkin herkästi kritisoidaan.
Jotta joku blogi on liian kaupallinen.
Tämä on oikeastaan vähän metka juttu.
Jos joku blogi on kaupallinen,
totta kai siinä on kaupallisia juttuja.

Eihän esimerkiksi missään vaatekaupassakaan voi myyjä jutustella  vain omasta elämästään.
Potkut tulisi hyvin pian.
Myyjän on tiukasti pidettävä juttu siinä myynnin kohteena olevassa koltussa
ja sen hyvissä puolissa.

Nämä yhteistyöbloggaajat ovat vähän kuin näitä myyjiä.
Tai ehkä paremminkin osa markkinointia.

Joskus on vähän vaikea ymmärtää,
miksi ammatikseen bloggaajien mainospostauksia mollataan.
Se kun on heidän työ.
Tuskin kukaan menee kauppaankaan myyjille vinoilemaan heidän myymistään
 ja esittelemistään tuotteista.
Ehkä tuo myyjä ei tuotteesta itse edes pidä.
Mutta on siitä jotain puhuttava.

Jokaiselle tyylille löytyy paikka.
Ja jokaiselle lukijalle varmaan se mieluisin blogi.
Jos joku blogi ei kiinnosta,
voi sitten varmaan jättää lukematta.
Tai ainakin jättää kritisoimatta.

Meno näiden ammattibloggareiden kommenttiboxiessa on välillä aika hurjaa.
kritiikki saattaa olla todella jäätävää.
Joskus ihan surettaa näiden bloggaajien vuoksi.
Aika sitkeitä sissejä pitää olla,
jotta sen kaiken kestää.

Usein tulee mieleen kysymys,
että ovatko  kaikkein ovatko kaikkein julmimmat kommentoijat samanlaisia myös normielämässä ?
Laukovatko he yhtä kurjia kommentteja myös kasvotusten ihmisille ?
Vai onko joskus unohtuntu ajatus siitä,
että siellä blogin puolella on ihan oikea ihminen, jolla on tunteet
eikä vaan joku anonyymi some ?

Ollaanhan inhimillisiä toisillemme.



lauantai 17. marraskuuta 2018

Nahistelukamut

Jokin aika sitten Teemalla pyöri uusia jaksoja Isä Matteon tutkimuksista.
Il capitanona oli nuori, vähähuumorinen nuori nainen, Anna Olivieri.
Koko sarjasta tuntui kadonneen se hauska kepeys,
joka siinä aiemmissa kausissa oli.

Nyt Teemalla pyörii uusinnat vanhemmasta kaudesta,
jossa on myös ihana il capitano Tommasi.


Siis se ainoa oikea  Maresciallo Cecchinin nahistelukaveri !
Nyt, kun näitä vanhoja  kausia on nähnyt uudestaan,
on tuntunut entistä selvemmin siltä,
että kovin synkkämielinen capitano Anna Olivieri 
ei vaan Cecchinin ja Don Matteon joukkoon oikein sovi.

Signora on italialaissarjojen suurkuluttaja,
mutta tämä sarja on kyllä ylitse muiden.
Sarja vaan jotenkin pursuaa sitä Italiaa,
jota signora rakastaa.
Vaikka joka jaksossa rikosta selvitellään,
on siinä myös paljon kaikkea muuta,
ihanaa Italiaa.

Lisämaustetta signoralle tuo Tommasin säännölliset käsienpyörittelyt
Ma che c'entra ihmettelyineen.
Cecchini kun joka jaksossa latelee mitä koomisimpia juttuja,
jotka Tommasin mielestä ei liity mitenkään asiaan.
Tommasi niin täydellisesti muistuttaa mielitiettyä eleineen ja ja äänensävyineen,
kun signora jotain asiaa hänelle yrittää sönköttää.
Mi piace!
Tanto !




tiistai 13. marraskuuta 2018

Hyvästit nro 2

Jokin aika sitten signora harmitteli täällä,
kuinka mielitietty ehkä joutuu luopumaan Suomirakkaastaan,
sirkusaakkosista.

Nyt signora on puolestaan tilanteessa,
jossa on parempi sanoa addio yhdelle ihanalle italialaiselle 



Signora on jo vuosia pöräytellut sumppinsa tällä  Mister Bialetilla.
Eipä päräyttele enää.

Sairaanhoitaja peloitteli signoraa sen verran pahoin huimilla kolestroliarvoilla,
jotta signora pyöräytti ruokavaliorempan pyörimään.

Signoralla on myös aikamoinen sukurasite tämän vaivan tiimoilta,
joten jotkut kestoratkaisut on tehtävä.
Ei siis mitään muutaman kuukauden totaalikitumista
vaan muutokset, joilla jaksaa elellä vaikka pysyvästi.

Ensimmäisenä signora tutkaili,
mitä kaffe tekee kolestrolille.
Ja ou nou sentään !
Signoran tapa kiehauttaa aamukaffet tuolla keittimellä
on huomattavasti pahempi tapa,
kuin jotta kahvi lorottelisi suodatinpussin läpi.
Suodatinpussiin kun jymähtävät jotkut diterpeenit.
Näin ne eivät päädy itse kahviin ja sitä kautta elimistöön kolesterolitasoa nostattamaan.

Hetken signora nikotteli tämän faktan edessä.
Päätyi kuitenkin kokeilemaan,
miltä maistuisi Lavazzan ja Fegafredon sumpit suodatinpussin kautta tiputettuna.
Suosikkikahveista luopuminen kun olisi tuntunut liian massiiviselta.
Ja ihan hyvältä ne maistuivat.
Nyt kolmen viikon kokeilun jälkeen ei ole edes mitenkään outoa.

Toinen jokapäiväinen tiukka paikka on ollut jogurtit.
Niitä kun on mennyt parikin purkkia päivässä.
Nyt siellä varmaan joku meinaa,
että ihan turhia koko jogurtit.

Vaan signoran ruokavalio oli jo ennen tätä kolestrolipläjäystä aika hankala.
Ärhäkkä refluksivaiva rajaa ruoka-aineita massiivisesti.
Kaiken lisäksi tuo vaiva signoran kohdalla ei tarkoita edes mitään pientä närästystä
vaan väärät ruoka-aineet saavat todella kivuliaan tunteen ruokatorveen.
Eli  monista suosikeista kieltäytymisistä on jo pitkä lista.
Joskus signora on uhmakas
ja pyöräyttää tomaattipohjaisen pastakastikkeen.
Tai viskaa ruokalautaselle tomaatin
Myös omenaa tulee joskus puraistua.
Sipuliakin on joskus kiva paistinpannulla pyöräyttää,
vaikka sitten jälkeenpäin onkin tukalaa.
Toki kiellettyjen listalla on paljon muutakin,
mutta tässä ehkä ne hankalimmat.

Laktoosi-intoleranssi ei onneksi enää nykyään pahemmin rajoita,
kun vaihtoehtoja löytyy.

Mutta kipulääkkeiden myötä on tullut vielä yksi ruokavaliota rajoittava probleema.
Vatsa on aika lailla jumissa.
Eli on pitänyt pistää pystyyn totaalinen ummetusruokavalio.

  Monet signoran suosikit ovat jääneet pois kaikkien näiden syiden vuoksi.
Käytännössä syöminen on ollut todellakin vain tarvittavaa energiaa,
ei todellakaan mitään kulinaristisia nautiskeluhetkiä.

Jogurtti on ollut näppärä välipala.
Nyt on signora tehnyt pieniä myönnytyksiä tuohon jogurtin popsintaan.

Usein haukutaan,
jotta rasvattomat tuotteet ovat pahasta.
Vaan nyt signoran tapauksessa ne ovat hyvästä.
Eikä signora enää joka päivä niitä popsi.
Pääpaino on kaikenlaisilla kaurapohjaisilla jutuilla.
Silloin tällöin signora sallii itselleen normijogurtin tai -viilin.

Signora on nyt myös aloittanut pahojen rasvojen kyttäämisen.
Ostaa hän mitä tahansa,
ostoskärryyn päätyy vaihtoehto, jossa on vähiten tuota myrkkyä.

Jäden syöntiin on ollut pakko pistää myös stoppi.
Kerran viikossa, ei useammin.


Muutenkin kaikkea "turhaa" syöntiä on signora nyt päättänyt välttää.
Varsinkin jos kuulostaa kovin rasvaiselta.

Lisäksi aamupalaan on jo vuoden ajan kuulunut juotava Benecol.

Näillä konsteilla signora taapertaa seuraavat puoli vuotta.
Jos konstit eivät auta,
on lääkepurkille mentävä.

Että osaa olla syöminenkin hankalaa !


lauantai 10. marraskuuta 2018

Naisen elämää

Signora täällä huhuilee täällä kypsään ikään ehtineitä kohtalontovereita!
Nyt olisi vertaistuki paikallaan.
Tai jos vaikka löytyisi jotain vinkinpoikasta,
jota voisi kokeilla täysin epätasapainoon menneen vaihdelaatikon kanssa.
Tässä kun ei enää voi puhua mistään kuumista aalloista.
Muistuttaa lähinnä suuren mittaluokan tsunamia.
Monta kertaa päivässä,
tai itseasiassa tunnissa.

Kyse ei ole siitä,
että olisi pikkasen lämmin.
Siis hiki virtaa ohimoilta,
vaatteet liimaantuu kroppaan kiinni.
Fiilikset on kuin 40 asteen helteillä liian paksuilla tamineilla.

Tätä kestää muutaman minuutin,
sitten taas olo normalisoituu,
saattaapa tulla jopa vähän vilu.
Hetkeksi,
ennen kuin uusi vyöry taas iskee.

Signora epäilee,
jotta ehkä vahvat kipulääkkeet pahentaa asiaa.

Jos olo tällaisena jatkuu,
on varmaan pakko ensi vuoden puolella
 vuosikatsastuksen yhteydessä ottaa puheeksi hormoonitropit.
Mutta jos siellä ruudun toisella puolella olisi joku,
jolla olisi vinkata jotain muutakin kotikonstia tähän vaivaan,
kuin että kerran pari tunnissa riipaisee liiat vaatteet pois ja kirmaa alusvaatteisillaan,
ottaisi signora ihan mielellään tietoa vastaan.
Voi tätä naisen elämää!

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Soitellaanko ?

Muutama päivä sitten oli paikallisessa lehdessä juttua siitä,
kuinka nuoret vierastavat puheluita.
Erilaiset viestit ovat vieneet kokonaan niiden paikan.
Tämä ei taida olla pelkästään nuorten juttu.
Viestittely on tainnut vallata aika monen elämän.
Ennen hermokipuja signorakin harrasti viestejä.
Ne olivat niin käteviä ja ennen kaikkea nopeita.

Tämän vuoden aikana on signora joskus haikaillut aikoja,
jolloin tosiaan vaan soiteltiin.
Kännykän näpyttely on ollut signoran pahin vihollinen hermokipujen vuoksi.

Mielitietty hoitaa monia asioita mielellään kasvotusten.
Ei siis missään tapauksessa viestein tai edes puhelimitse.
Oli sitten kyse työasioista tai ihan siviilielämästä.
Signota on joskus pohtinut,
jotta onkohan tämä tyypillistä italialaista 
vai onko vaan mielitietty näitä "vanhan kansan miehiä".

Ehkä joku signoran ja mielitietyn ystävistä muistaa,
että kesällä pariskunta vietti viikon mielitietyn serkun asunnossa.
Asunto kun on suurimmaksi osaksi ajasta ihan tyhjiltään.
Samaan lukaaliin on ollut haaveissa päästä myös 5 viikon päästä.

Siitä lähtien, kun lennot on ollut varatut,
on signora höykyttänyt mielitiettyä.
" Hai gia parlato con tuo cugino"?
Signora ehti erinäisiä kertoja kysäistä,
joko serkun kanssa on puhuttu,
ennen kuin asia ratkesi.

Mielitietty hoitaa tosiaan kaikki tällaiset asiat mielellään nokatusten.
Ei puhelimitse eikä missään tapauksessa tekstiviestitse.
Niin myös tämänkin asian.
Muu, kuin henkilökohtainen kommunikointi ei vaan ole  kuulema kovin kohteliasta.
Niinpä tätä asuntoasiaakaan ei tosiaakaan hoidettu lähettämällä viesti
" voidaanko käyttää sun asuntoa?"
Tai edes soitettu.
Nou, nou, mielitietty halusi treffata serkun
ja kysyä sitten asiaa.
 
Jollain tavoin signora tykkää tästä tyylistä.
Samoin viestittely on italialaisittain jotenkin "lämpimämpää".
Kun asioita ei vaan täräytetä.
Viesteissäkin kysellään aina ensin kuulumisia.
Vaikka toki "come stai ?" ei sinällään ole mikään todellinen kysymys siitä,
miten menee,
vaan lähinnä vaan tervehdys,
on se silti mukava tapa.

Tällä hetkellä signora tosin oikaisee myös Italiaan viestitellessä.
Kun ei yhtään turhaa näppäilyä pysty kipeällä kädellä tekemään.

Näiden juttujen pohtiminen sai signoran funtsailemaan ihmisten kommunikointia enemmänkin.
Yksi kalkkis-signoraa hämmentävä asia on se,
että monia hyvin henkilökohtaisiakin asioita sovitaan Facebookissa,
ihan julkisesti, kaikkien nähtävillä.

Toinen  hämmentävä juttu on kiittely Facebookissa.
Siis meneekö nuo kiitokset edes perille ?
Eihän kaikki seuraa Facebookia säännöllisesti.
Aika suuri mahdollisuus siihen,
 että kiitoksen kohde ei ikinä koko kiitosta edes pongaa.
Eikö olisi kivempi kiittää ihan henkilökohtaisesti ?
Tässäkin se ihmisten välinen suora kommunikointi on kadonnut.

Löytyykö sieltä muita samanlaisia vanhan kansan immeisiä,
mitä signora on ?




maanantai 5. marraskuuta 2018

Sohvapainajainen

Mielitietty ei ole mikään Italian Marko Paananen.
Kiinnostus sisustukseen on tasan nolla.
Koti on paikka, jossa käydään lähinnä nukkumassa.
Tämä  on mielitietyn ideologia.
Miksipä siis siihen satsaisi yhtään mitenkään.

Signora ei ole tähän aiemmin puuttunut,
vaikka Italiankoti tekeekin ajoittain lähes pikkasen surulliseksi.
Signora on yrittänyt nähdä asian tähän "zero"-tyyliin.

Ei kait lamppu katossa mitään varjostinta tarvitse?
Mitä se haittaa vaikka yöpöydän ovi repsottaa haljenneena ?
Ja sitäpaitsi mielitiettyhän vaihtoi sen itselleen
ja luovutti signoralle ehjän.
Toki nämä pöydät ovat tietenkin ihan eri paria.

Tuleehan mielitietty  aina kiltisti ruuvaamaan pyyhetelineen takaisin seinään,
kun se vähintään joka toinen päivä romahtaa ales.

Aina voi myös laittaa nätin kankaisen tabletin räjähtäneen näköiselle pöytäliinalle.
Liinalle, jonka päällä leikataan leipää ja siitä syystä se on täynnä viiltoja.
Kaikkea muutakin siitä aina löytyy.

Signora on yrittänyt sulkea silmänsä monilta pieniltä ja isoita jutuilta.
Jos kyse olisi vain mielitietystä,
olisi signora alkanut pitää jöötä huushollin suhteen jo kauan sitten.
Mutta kun se on myös muiden koti.
Paha siinä on mennä vaatimaan.
Tai mitään ehdottelemaan.

Mielitietty kyllä voisi momenlaisiin muutoksiin suostuakin,
mutta ei signoralla ole sydäntä komentaa häntä sitten ohjeistamaan
talon muita asukkaita ties missä asioissa.
Kyse kun olisi kuitenkin aina vähän toisten toimintatapojen kritisoinnista.

Eniten "mutta on tämäkin ihan hyvä" -mantraa signora hokee "sohvan" ääressä.
Signora ei ole oikein keksinyt,
mikä härveli on alunperin ollut,
ehkä jonkin sortin hetekka.
Päälle on kasattu pehmustetta
ja niiden päälle aivan liian suuri vaihtosohvanpäällinen.
Päällinen ajelehtii aina lattialla.
Hetekka, joka pysyy kasassa omituisilla putkilla.

Viime aikoina on signora alkanut saada siinä nököttäessään selkänsä kipeäksi.
Pääsiäisenä putket irtosivat ja koko hökötys romahti maahan.
Samoin käv seuraavalla kerralla.

Signoran ymmärrys alkaa pikkuhiljaa loppumaan.
Romahtamisvaarassa oleva putkihärveli ja tekonivel eivät ole mikään hyvä yhdistelmä.

Mielitietty kertoi loppukesästä,
kuinka hän on veljensä kanssa raivannut yläkertaa.
Yläkertaa, jossa on ihana olohuone ihanine huonekaluineen,
mutta huonetta ei vaan kukaan käytä.
Tai onhan siellä kasa vaatteita ja ties mitä muuta roinaa.
Siellä olisi myös ihka oikea ehjä sohva.
Ei mikään putkipainajainen.
Yläkerrassa on myös ihana keittiö,
jota kukaan ei myöskään käytä.
Kuka sitä nyt yksin kokkailisi tai söisi,
jos alakerrasta seuraa löytyy.

Signora ehdotti,
josko veljekset vaihtaisivat sohvien paikkaa.
Signoran naisen sielu ei enää itkisi verta putkiversion edessä.
Niin ja olisihan se turvallisempikin.
Mielititetty kertoi sopineensa veljensä kanssa,
jotta tuo signoran himoitsema sohva raahataan alakertaan.

Tuolla raivauskerralla se ei onnistunut
mutta kun jälkikasvu pyrähti käymään joskus kuukausi sitten,
oli isä ja poika kuulema hikoilleet sohvien vaihdon.


 

perjantai 2. marraskuuta 2018

Italian sound

Sunnuntaina signoran huushollissa kokattiin 
"Italian soundia".

Tarjolla oli lasagnetteä.
Tiedättehän ne sellaiset puolivalmiit hökötykset,
joihin lisätään vaan jauheliha ja jotain muuta einestä ?
Pikku järkytys italialaiselle.



Lounasaikeista kuultuaan mielitietty valisti signoraa,
jotta kyseessä on sitten "Italian sound".

Saapasmaassa kuulema käytetään tätä nimeä sapuskasta,
mitä muissa maissa väännetään
ja koitetaan vähän saada aikaan mukamas jotain italialaista.
Kaikelle kun on vaan se yksi ainoa oikea tapa valmistaa
ja usein sitten ulkomaalaiset onnistuvat vain sinne päin.
Lopputulos on sitten vain pienoinen saundi Italiasta.

Televisiossa pyöri joskus muinoin sarja,
jossa kaksi italialaista herraa; 
Antonio Carluccio ja Gennaro Contaldo 
reissasivat pitkin Italiaa ja selvittivät,
vieläkö sapuskaa laitetaan vanhaan tuttuun tapaan.

Erityisesti eräs jakso on jäänyt signoran mieleen.
Kyseessä oli ravintola,
jossa oli päätetty kokeilla jotain uutta,
poiketa siitä ainoasta oikeasta.

Nämä kaksi herraa kyllä taisivat lautasensa tyhjentää
ja kertoa, että makuakin löyty ihan kivasti.
Mutta muuten ei kiitos.
Ei näin voi tehdä.
Ei reseptejä voi näin muutella.
Väärin mikä väärin.
Olivat kovin järkyttyneitä.

Tämä on jotenkin jopa vähän surullista.
Monet aivan mahtavatkin makuelämykset voi jääädä kokematta,
kun ei voi ainoasta oikeasta poiketa.

Mielitietty on ehkä keskiverto-italialaista ennakkoluulottomampi.
Varsinkin veljeensä verrattuna.
Signoralle on aika tiukka paikka,
jos pitää koko konkkaronkalle kokata.
Mieluummin signora tuolloin kauhaansa hämmentää ihan jossain Suomipöperössä.
Ei ainakaan tule mitään järkyttäviä mokia,
tai peräti sitä Italian soundia.

Tokin ne Suomisapuskatkin saattaa joskus hämmentää,
varsinkin mielitietyn velipoikaa,
joka ei ole vielä täysin tottunut Pohjolan outoihin syömingeihin.
Hämmennystä saattaa esim tulla siitä,
 että kuuluuko jonkun ruoan kanssa syödä leipää ?
Tiedättehän te,
 pastan kanssa ei sitä popsita.
Lihan kanssa menee taas käntty jos toinenkin jne.
Kerran taisi signoran kokkailut olla jostain tuosta välimaastosta,
kun tuo lankokokelas leivän sopivuutta kovin pohti.

Mielitietty kyllä maistaa aika lailla kaikkea,
toki ainesluettelo on mieluusti ensin käyty läpi.

Siitä mielitietty pitää tiukasti kiinni,
että mitään sekoituksia ei lautaselle tehdä.
Yksi sortimentti/lautanen.

Tämä aiheuttaa taas signoralle hiukan päänvaivaa.
Suomalainen tapa kokata kun on kuitenkin vähän sellainen kokonaisuus.
Eli useita eri pöperöitä on tarkoitus popsia vähän niinkuin yhdessä,
ei jokaista erikseen.
Tällöin mautkin toimivat yhdessä, ei erikseen.
Vai voisitteko kuvitella syövänne esimerkiksi yksinäistä pottua ?

Otetaanpa esimerkiksi kala ja riisi,
jota signora tykkää väkertää.
Ja myös syödä yhdessä.

Vaan mielitietty kauhoo ne erikseen.
Ensin kala, sitten riisi.
Siinä saa sitten riisissä olla hiukka enemmän makua,
kun sitä yksistään makustelee.
Kalan kanssa se menee siinä sivussa,
niinkuin lisukkeena.

Eikä mielitietty myöskään harrasta minkään sortin salaatteja,
vihannneksia ja kasviksia.
Eli pähkäiltävää riittää.
Ja jos näissä ei ole tarpeeksi haastetta,
lisätään tähän vielä signoran ruokaprobleemat.
Refluksin vuoksi moni ruoka-aine polttelee signoran ruokatorvea.
Laktoosi-intoleranssi muistuttelee vatsanpohjassa, 
jos pahoja ollaan tehty.
Huimissa lukemissa  olevat kolestroliarvot 
ovat pistäneet myös omalta osaltaan ruokarempan pystyyn.
Seuraavaksi pitäisi tutkailla,
voiko jotkut ruoka-aineet vaikuttaa maksa-arvoihin.
Nekin huitelevat vähän turhan korkealla,
"kiitos" vuoden kestävän vahvan kipulääkityksen.
Onpa nuo lääkkeet tuoneet toisenkin ruokailuun liittyvän ongelman.
Usein on tilanne se,
että ruokaa kyllä menee sisään,
mutta mitään ei tule ulos.

Eli signoralla on peräti 5 eri problemaa,
jotka pitää ottaa kokkailussa huomioon.
Tai siis 6.
Se yksi italialainenkin varmaan lasketaan mukaan.
Eli tällä hetkellä taitaa olla aika monen soundin sekamelska.

Niin ja se tämänkertainen Italian sound; lasagnette oli kuulema ihan buonissimo.




torstai 1. marraskuuta 2018

Romantiikan huippu

Signora tunnustaa,
ettei ole kovin ekologinen immeinen.

Vaan Italiassa signorankin välillä pähkäilee touhun järkevyyttä luonnon kannalta.

Usein tuotteet on pakattu hyvin moneen kertaan.
Vai mitä sanotte tästä mielitietyn tuomasta herkusta?
Itse rasia on kyllä söpö, vaikkakin turhan massiivinen,
jos sisällön kokoa ja varsinkin ekologista järkevyyttä ajatteli.
Mielitietty usein ostelee signoralle vähän näitä romanttisia paketteja.
Kuten tämä ...
 
" Dammi  mille baci, poi cento, poi altre mille, poi ancora cento..."
 
Italiaa taitamattomille paljastettakoon,
suukkojahan tuossa anellaan,
ensin tuhat, sitten sata, toiset tuhat suukkoa ja vielä sata.

Sydämen sulattavan 
( kuka tällaisen edessä nyt mitään hiilijalanjälkiä miettisi)
 lootan sisältä löytyi
yksittäisiä kääreitä.....
 

joiden jokaisen sisältä vielä toisia....
 

ja lopuksi ihan pikkuriikkinen pikkuleipä...
 

Aikamoinen muovikuorma tuon miniherkun vuoksi.

Italiassa ei hurja muovin käyttö rajoitu pelkästään ostoksiin.
Ainakin mielitietyn huushollissa käytetään kertakäyttölautasia ja  mukeja syödessä.
Muovisia sellaisia.

Kun muistetaan,
että joka ruokalajille on tietenkin sitten vielä omat lautaset,
voitte uskoa, että roskamäärä on aikamoinen.
Syöjiä kun on päivittäin vähintään useampi.

Edellisellä Italianreissulla pariskunta majaili italialaisserkun asunnossa
ja siellä signora päätti,
että syödään kunnon astioista.
Kahdestaan oli helpompi vähän määräillä.
Vaan kun varsinaisessa Italian kodissa on väkeä enemmänkin,
on siinä vähän hankalaa alkaa jöötä pitämään toisten syömistavoista.

Lajittelua sentään jo tehdään.
Ainakin siellä serkun talossa.
 
Vaan lajittelukriteerit ovat hiukan erilaiset,
mitä Suomessa.
Esimerkiksi  meidän suomalaisten tuntemaa energiaroskaa ei ole.
Lähinnä sitä on ehkä muoviroskat,
mutta niidenkin tunnistaminen tuottaa välillä signoralle vähän haastetta.
Joku on signorasta selvästi muovia, mutta ei kelpaa kyseiseen roskikseen.
Eikä muutkaan jaot ole täysin selviä.

Viimeksi mielitiettyä odottikin työpäivän jälkeen sievä rivistö erilaisia roskia,
joiden lopullisesta kohtalosta signora ei ollut aivan varma.
Eikö olekin ihana tapa viettää laatuaikaa yhdessä?
Tipotella roskia oikeisiin astioihin.
Romantiikka huipussaan.