tiistai 12. maaliskuuta 2019

Sadepilviä

Jos pitäisi yhdellä kuvalla kuvata signoran viimeistä viikkoa,
olisi kuva ehdottomasti tämä :
Eikä tuo "sade" ole oikein vieläkään lakannut.

Viime viikolla signoralla oli keskiviikosta perjantaihin odotettavissa tiukkoja tapaamisia.
Olo oli jo valmiiksi uupunut.
 
Kun sitten tapaaminen nro 1 eli neurokirurgin vastaanotto alkoi niin,
jotta magneettikuvat eivät koneella auenneet,
meni signora totaalisesti lukkoon.
Ei saanut yhtään järkevää ajatusta päähänsä.
Kirurgi kertoili mahdollisesta leikkauksesta.
Keskimäärin neljä leikkausta viidestä onnistuu.
Tuo yksi epäonnistuminen onkin sitten yleensä kurjempi juttu.
Vaikka ei nyt ihan halvaantumista tulisi,
olisi seuraus usein tilanteen paheneminen,
krooninen hermokipu jne.
 
Tässä tilanteessa,
kun signora ei voi napsia edes nykyiseen kiputilanteeseen tarvittavia troppeja,
tuntui ajatus, että tilanne mahdollisesti pahenisi,
aivan painajaismaiselta.
Asia jätettiin puoleksi vuodeksi jäihin.
 
Seuraavana päivänä eräs toinen poliklinikka sai asiakseen erittäin itkuisen potilaan.
Oli tarkoitus selvitellä ongelmia,
jotka estävät keskushermostoon vaikuttavien kipulääkkeiden käytön.
Sillä käynnillä paljastui uusi ongelma,
jota nyt selvitellään tällä tulevalla viikolla.
Signoran kroppa näyttää jumittavan oikein urakalla. 
 
Lääkäri tosin vinkkasi eräästä kipulääkkeestä,
jota signoran olisi mahdollista käyttää.
Vaan eihän siellä polilla reseptiä voitu kirjoittaa.
Se pitää tapahtua hoidon alkupäässä,
eli työterveydessä.
 
Tiukan viikon kruunasi neuvottelu työterveyden ja työnantajan kanssa.
Tapaaminen, johon saapui erittäin väsynyt  ja itkua tihrustava signora.
 
Tapaamisen jälkeen signora jututti lääkäriä uudesta lääkkeestä.
Kotiinviemisiksi tuli kuitenkin resepti eri lääkkeestä.
Lääkkeestä, joka ei nyt oikein tunnu tehoavan tarpeeksi.
Kipu ei ole aivan niin jäätävän massiivista, mitä se on joskus ollut.
Vaan sitä on nyt koko ajan
ja näin 17 kuukauden kipujen jälkeen alkaa sietokyky olla nolla. 
 
Välillä on tuntunut siltä,
että paras sinne leikkaukseen on mennä.
Ei tämä tällainenkaan elämä ole mistään  kotoisin.
Mitään ei voi oikein tehdä ja koko ajan on kipuja.

Eikä se viikko kovin valoisana jatkunut tuonkaan jälkeen.
Lauantain signora vietti äidin tukena päivystyksessä.
Odotusaulassa oli televisio auki
ja sieltä tuli sopivasti dokumentti naisesta,
joka oli kaularankaleikkauksen jälkeen saanut neliraajahalvauksen.
Ei ehkä paras mahdollinen ohjelma tilanteeseen,
jossa joutuu pohtimaan mahdollista leikkausta.

Voitte uskoa, että signora ei ole muutaman viime yön aikana pahemmin nukkunut.
Siis miten ihmeessä tällaisen leikkauspäätöksen voi oikein tehdä ?



maanantai 4. maaliskuuta 2019

Voi ihana mielitietty

Voi tuota mielitiettyä!
Hän on nyt kyllä ottanut ihan tehtäväkseen löytää signoralle jotain jeesiä särkyihin.
Ja tuntuu, että siihen on valjastettu myös mielitietyn asiakkaatkin.
 
Viime vuonnahan mielitietty matkasi matkojen päähän tapaamaan
 erästä kiropraktikko/kirurgia signoran papereiden ja magneettikuvien kera
ja hän jututti lääkäriä signoran tilanteesta.
Eräs asiakas oli saanut avun tältä herralta samaiseen vaivaan,
joka signorallakin oli.
 
Mielitietty olisi halunnut sitten viedä myös signoran kyseistä dottorea tapaamaan.
Loppujen lopuksi signora ei sitten koskaan kyseisen kirurgin juttusille päätynyt.
Ei uskaltanut, 
kun tilanne oli sitten ehtinyt muuttua magneettikuvien oton jälkeen.
 
Nyt eräs toinen asiakas,
jolle mielitietty oli signoran probleemasta kertonut,
oli vinkannut jostain lisäravinteesta,
jolla hän oli päässyt niskan alueen kivuista kuulema eroon.
 
Ties kuinka moni italialainen nyt raihnaisesta suomalaisesta tietääkään.
Ei sillä, että se signoraa haittaisi. 
Sydämenhän tuollainen sulattaa.
Mielitietty erittäin harvoin juttelee asiakkailleen mitään henkilökohtaista,
joten tämä asia taitaa olla nyt äärimmäisen tärkeä.
Tai niinhän se on mennyt aiemminkin, 
muistatteko,
Eli sitä parasta ajatellaan myös kesken kiireisen työpäivän.


Signora yritti kyllä selittää,
että varmaan niskakipujakin ja niiden aiheuttajia on useita.
Joku lihasjumi on täysin eri juttu kuin puristuksissa olleesta hermosta säteilevä kipu. 
Että tuskin tuohon jälkimmäiseen mitkään lisäravinteet puree.
 
Tästä huolimatta mielitietty ilmoitti, että jos se vaan signoralle sopii
hän haluaisi kyseistä troppia jostain metsästää signoraa odottamaan.


Jos toinen 7 päiväisen työviikon ja 14 tuntisten työpäivien välissä 
haluaa vielä signoran parhaaksi ostoksille lähteä,
niin ei signoralla ole sydäntä kieltää.
Pitänee vaan sitten tarkkaan tutkia,
mitä kyseinen integratore pitää sisällään. 

Vaan pitäisiköhän nyt signoran ilmoittaa mielitietylle, että keskittyy töihin, 
eikä pidennä asiakastapaamisia ja sitä myötä  jo ennestään hurjan pitkiä työpäiviä
signoran probleemilla ?


sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Tarjoilijan painajainen

Signora on jo pidemmän aikaa kinunnut mielitietyltä listaa
 oudoista suomalaisista tavoista.
Tulos on kyllä aika laiha.
Vaikka omituisuuksia kyllä tasan tarkkaan italialaisen silmissä suomalaisista löytyy.

Mielititietty on tähän menessä kertonut yhden.
Ei lienee mikään yllätys,
että se liittyy ruokaan. 

Vaan tarkempi sisältö oli kyllä signoralle yllätys.
Mielitietystä kaikkein oudointa on se,
että suomalaiset kasaavat lautaselle montaa sorttia kerralla.
Signora oli veikkaillut aamupalaa tai ruokailuaikoja.

Kieltämättä signoraakin joskus suorastaan ärsyttää tuo italialaisten tapa
syödä "useassa erässä".
Eli kun pöperöitä tuodaan monilla eri lautasilla. 
Signora ei tykkää järsiä orpoa pihviä.
Hän haluaa siihen kaveriksi ainakin vähintään salaatin.
Ja toisaalta,
joku vihersalaatti on aika tylsä popsia sitten yksikseen koko aterian lopuksi,
niin kuin se vissiin oikeaoppisesti kuuluisi tehdä.
Ainakin mielitietty on näin signoraa valistanut. 

Vaan ainakin ravintoloissa tästä pitää tehdä Italiassa "numero".
Siis siitä, että haluaa samalla kertaa kaikki.
Eikä se siltikään aina onnistu.
Vaikka kuinka signora on tilannut varsinaisen ruoan kanssa esim salaatin,
niin tasan tarkkaa tarjoilija ei sitä tuo,
ennen kuin muu sapuska on syöty.

Sama se on jälkiruokienkin kanssa.
Kun se kaffe on tapana juoda viimeisenä,
niin vaikka  tilaa samaan aikaan tiramisun ja kaffe macchiaton,
niin turha toive, 
että ne kiikutettaisiin pöytään samaan aikaan.
Kerrankin signora oikein erikseen pyysi,
Insieme.
Yhdessä.
Siis kun sen makuyhdistelmä nyt vaan on niin mahtava.
No eivät tulleet yhdessä.
Tarjoilija kiikutti yksinäisen tiramisun
ja jäi vähän siihen likelle kuikuilemaan.
Siinä samassa, kun signora oli lusikoinut
 viimeisen tiramisupalan,
syöksyi tarjoilija signoran kaffetta valmistamaan.

Nykyään se on mielitietyn homma kertoa nämä omituisuudet tarjoilijalle.
Ehkä signoran italia oli niin outoa,
jotta tarjoilija kuvitteli kuulevansa väärin.
Siis että jotain noin outoa muka joku pyytäisi.
Insieme !

Nykyään sitten mielitietty parka joutuu  nolaamaan itsensä
ja julistamaan, 
että juu, piffin kanssa pitää tuoda salaatti saman tien.
Samoin ne potutkin.

Siinä on sitten pöydässä ruuhkaa,
kun joka sortti on omalla lautasella.

Signoran sormia aina syyhyää lämäyttää kaikki yhdelle lautaselle.
Olisi niin paljon helpompaa keihästää haarukkaa useampi suupala niin.
Mutta joku raja sentään.
Voisi tarjoilijaparka kupsahtaa kumoon järkytyksestä.

Ja voi olla,
että mielitietty ei tuon jälkeen enää signoraa,
 tuota tarjoilijan painajaista ulkoruokintaan kuskaisi.

Signora tyytyy seikkailemaan kolmen eri lautasen välillä.
Pitäähän sitä mielitietyn bella figuraa ajatella.
Signoran oma on jo varmaan aikaa sitten menetetty.


perjantai 1. maaliskuuta 2019

Pessimistin muistelmat, osa 5

Tiedättekö,
miten pessimisti varautuu matkustamiseen ?

Matkalle kotoa kentälle pitää huomioida villisikavara.


Sitä kun voi matkanteko tyssätä kyseisen otuksen tehdessä vähän liian läheistä tuttavuutta.

Joskus vuosia sitten signora oli matkalla lentokentälle pikkuauton kyydissä.
Jossain moottoritiellä eteen sitten ampaisi villisika.
Matkanteko tyssäsi siihen.

Oli aika haastavaa saada taksia paikalle,
kun sijainnin kertominen ei ollut sieltä hempommasta päästä.

Taksi kuitenkin lopulta onnistui löytämään signoran tienposkesta
ja kiidätti lentokentälle.
Lennollekin signora ennätti.

Tämä reissu antoi myös toisen opetuksen.
Pidä aina käsitavaroissa varavaatteita.


Lentokoneen toiletissa peilistä tuijotti vastaan etumuksesta revenneet housut!
Signora ei ollut asiaa aiemmin huomannut.
Oli mennä lesottanut pitkin Helsinki Vantaata kangastupsut tursuten.
Kyseessä olivat pellavaiset housut,
joissa ei ollut mitään pientä halkeamaa
vaan kangas oli räjähtänyt varmaan 5 sentin leveydeltä.
Liekö sitten kolarissa tämä revähdys tapahtunut.
Signora hiipaili paikalleen,
kaivoi käsitavaroista toisen housut
ja palasi vessaan niitä vaihtamaan.

Olkoon tämä tarina kaikille reissaajille opiksi.
Eli muistakaa villisikavara ja vaihtovaatteet !