perjantai 31. toukokuuta 2019

Kuun vaihde

Aina näin kuun vaiheessa se vähintään iskee.
Kiukku ja katkeruus!
Katkeruus aina vaan jatkuvaa jäätävää kipua kohtaan.
1.10.2017 alkoi ensimmäinen sairasloman pätkä hermokipujen vuoksi.
Joka kuun vaihde iskee ajatus;
Aika kuluu,
ei vieläkään ohi.

Todennäköisesti kipu on jo kroonistunut.

Jatkuva, krooninen kipu ei ole vain epämukava tunne.
Sillä on todella suuret vaikutukset.
Se vie yöunet.
Se pistää toimeentulon täysin uusiksi.

 Ystäviä katoaa elämästä.
Liekö syynä se, ettei jaksa pitää yhtetyttä samaan malliin kuin ennen.
Ehkä he ovat kyllästyneet siihen,
että niin usein on joutunut sanomaan ei ehdotuksiin.
Tai että itse ei jaksa soitella ja pitää yhteyttä.
Mutta kun elämä on nyt kivun ehdoilla elämistä.

Huonoina päivinä kipu laamaannuttaa kotiin,
kun yksikertaisesti pelkkä pukeutuminen on kivuliasta,
puhumattakaan siitä,
että saisi ulos lähdettyä.
Tai uloslähtö muuten vaan tuntuu niin ylivoimaiselta.

Sitä vaan katselee ikkunasta ulos vähän kateellisena,
mm siitä kuinka ihmiset pystyvät kantamaan kauppakasseja.
Kaikesta sitä pitääkin kade olla !


Huonoina päivinä ihan itkettää,
kun potkii roskia sohvan alle piiloon,
pois silmistä, pois näkyvistä.
Tekisi mieli imuroida,
mutta kun kipu ei anna myöten.

Huonoina päivinä sitä yksinkertaisesti vaan on katkera kipua,
 tätä uutta elämänkumppania kohtaa.
Sitä kokeilee ties kuinka monetta kertaa,
josko elimistö nyt kestäisi kipulaastaria.
Se aiheuttaa suurta epävarmuutta koko tulevaisuudesta.
Tätäkö on koko loppuelämä?
Koska tulee puhelu työmaalta,
että työpaikkaa ei enää ole odottamassa?

Entä mitä sitten, kun näin käy?
Kun eläkkeellekään ei pääse,
niin sitä on roikuttava työttömänä työnhakijana.

Ehkä käytävä tekemässä epäonnistuneita kokeiluja tarjotuissa työpaikoissa.
Ja joka ikinen kerta,
kun "status" muuttuu", menee kaikki vähäisetkin tulot hetkeksi jäihin,
kunnes tilanne on taas uudestaan käsitelty.
Eikä tuleva päätös ole välttämättä edes myönteinen.

Juuri tämä, taloudellinen epävarmuus tulevaisuudesta on kuluttavaa.
Ja aivan varmaan kaikki stressi ja huoli vaikuttaa myös kipuihin.
Onhan ihminen kokonaisuus.
Puhumattakaan siitä,
mitä unettomat yöt tekevät ihmisen kropalle.

Onneksi kaikki päivät eivät ole huonoja.

Ja  onneksi on ystäviä,
jotka ovat jaksaneet raihnaisen rinnalla.
Ilman heidän tsemppausta olisi ollut paljon vaikeampaa.
Puhumattakaan siitä, miten olisi saanut arjen pyörimään ilman heidän apuaan.


Onneksi on lähellä ihania ihmisiä,
jotka tarjoutuvat avuksi kauppareissulle.

Jotka kylässä käydessään tarttuvat pesurättiin
ja putsaavat jogurttijämät paikat,
jotka ovat raihnaiselle ulottumattomissa.

Jotka kahvittelun jälkeen tarjoutuvat tiskaamaan.

Tai tulevat siivoamaan äidin putkiremontin jälkeistä kaaosta.

Jotka tarttuvat imuriin ja ajavat villakoirat muille maille.

Jotka jaksavat kysellä kuulumisia ja tsempata,
vaikka puhelut ovat usein itkunsekaista sönkötystä.
Tai muistavat viestein kysellä,
miten menee,
ovat hengessä mukana,
vaikka itsekin taistelevat kipujen kanssa.
Missä sitä olisikaan ilman kaikkia näitä ihania ihmisiä ?




Tai  missä sitä olisi ilman  mielitiettyä ?
Välimatkasta huolimatta on mielitietty tukenut ja tsempannut.
Puhumattakaan siitä tuesta,
 jota signora on saanut yhdessä vietettyinä päivinä.

Näiden vuoden ja 8 kk:n aikana,
mitä tämä kipu on kumppanina ollut,
on mielitietty kyllä ottanut aivan kaikessa signoran tilanteen huomioon.
Siis aivan kaikessa.
Yhdessä ollessa mielitietty tuntuu tarkkailevan signoraa joskus vähän liikaakin.

Kuten saattaa ollaa huolissaan siitä,
että signora nukkuu huonossa asennossa.
Ettei vaan kipu pahene.

Tai siitä, että signoralla ei ole tarpeeksi vaatetta päällä.
Onko niskassa nyt varmaan tarpeeksi lämmintä vaatetta,
kun tuulee ?

Mielitietty tarkistaa,
onko auton istuin varmasti signoran niskalle sopivassa asennossa.

Mielitietty tuntuu koko ajan kyselevän mahdollisia hoitokeinoja ja vinkkejä myös Italiasta,
asiakkailta, kolleegoilta, sukulaisilta ja ystäviltä.

Tätä "tarkkailua" signoran hyvinvoinnista on mielitietty tehnyt aina,
mutta nyt sairastumisen myötä se on saanut uusia muotoja.

Voitte varmaan arvata, mikä oli vastaus,
kun signora viimeisenä päivänä Italiassa kysyi,
mikä oli ollut parasta yhteisessä viikossa.
"Se, että kahden vaikean reissun jälkeen lopultakin pystyit olemaan
levollinen, rauhallinen ja onnellinen
ja että kipuja oli vähemmän ja sait nukuttuakin paremmin" .

Signora vuosien aikana saanut monenlaista kommettia mielitietystä.
Kaikki eivät ole olleet kovin mukavia.
Osa kommentoijista on kyseenalaistanut mielitietyn ja hänen motiivit täysin.

Toki italialaisista on tietty strereotypiamalli,
vaan tähän malliin ei signora saa kyllä mielitiettyä survottua sitten millään.

Samasta signora on keskustellut myös erään italialaisen naispuolisen ystävän kanssa.
Hän ja mielitietty ovat olleet parhaita ystäviä lähes 30 vuotta.
Eli hän  tuntee mielitietyn todella läpikotaisin.

Jo ennen kuin signoran ja mielitietyn elämään putkahti romantiikkavaihde,
kommentoi tämä italialainen ystävä kerran mielitiettyä seuraavasti:
" Hän on kyllä sympaattisin, luotettavin ja ystävällisin ihminen,
jonka tunnen". 

Totta joka sana.









keskiviikko 29. toukokuuta 2019

liian laiska casalinga

Joskus, kauan kauan sitten
ennen kuin signora kahden maan loukkuun putosi,
lueskeli hän italialaisista kotirouvista ja heidän siivoustavoistaan.

Tuolloin signora tuumasi,
että ovat kyllä aikamoisia desperate housewifeja.
Lattialuuttu heiluu joka päivä.

Eikä pelkästään kotirouvat, casalingat.
Sinipiikojen serkut jyräävät huushollissa kuin huushollissa usein päivittäin.

Signora tuolloin tuumasi,
jotta ihan hullun hommaa.
Siis jynssätä lattioita joka päivä.
Ei ikinä!
Mai ! 
Nyt kun Italian arki on tullut vuosien mittaan tutuksi,
on tuo hulluus kaukana. 
Puhdasta järkevyyttä, nimensä mukaisesti.
Siis arvatkaa,
minkälaista on pestä lattiat vain pari kertaa viikossa
( kuten signora laiskana tekee)
huushollissa, jossa tepastellaan kengät jalassa ?
Varsinkin sadekeleillä ?

Kun luuttua on muutaman kerran lattialla pyöräyttänyt
ja sitten sujauttaa sen  pesuämpäriin,
ei paljoa toista kertaa luuttua siellä tarvitse uittaa.
Vesi on yhdestä kerrasta lähes mustaa.

Laiskan signoran on pitänyt kehitellä oma metodi.
Ennen ämpäriin tyrkkäämistä signora huuhtelee luutun pesualtaassa.
Sitten vasta sukellus pesuaineveteen.

Aikamoista puljaamista.
Ehkä signoran pitänee siirtyä ahkerien casalingojen kastiin
ja tarttua luutunvarteen tiuhemmin.

Huomattavasti helpompaa tosin olisi yksinkertaisesti riisua kengät sisääntullessa.
Vaan se tuntuu olevan äääääärimmäisen vaikeaa italialaiselle.
Tapa, jota Suomi-kodissa kenkäpoliisi  signora tarkoin valvoo.
Suomessa tuo onnistuu pienen patistelun ja muistuttamisen kera.
Italiassa ei signora ole tätä edes yrittänyt.

Viime aikoina on tosin lattioiden pesunakki kolahtanut usein myös mielitietylle.
Signora hommaa kun pystyy tekemään särkyjen antaessa myöten.
Ne kun ovat pomona signoran elämässä lähes joka alueella.

Eikä ole mielitiettyä tarvinnut hommaan maanitella.
Sana vaan signoralta,
jotta homma ei nyt oikein onnistuisi,
niin herra on jo pesuämpäriä täyttämässä.
Sama koskee tiskaamista.
Eikä aina tarvitse edes sitä sanaakaan,
kun mielitietty ilmoittaa,
jotta signoran on parempi levätä,
hän hoitaa hommat.


maanantai 27. toukokuuta 2019

Pessimistin muistelmat, osa 6

Pessimistiksi voi päätyä,
jos elämässä usein sattuu kaikkea kommelluksia.
Onneksi kaikki eivät ole sieltä kurjemmasta päästä.
Jotkut saattavat jopa naurattaa,
ainakin näin jälkeenpäin.

Kuten eräs hammaslääkärireissu.
Oli vuosikatsastuksen aika.
Signora makasi tutkimuspöydällä
ja lääkäri tonki signoran suukalustoa,
kun palohälytin pärähti soimaan.

Ei auttanut muu,
kuin kaikki välittömästi pihalle.
Siinä viidennestä kerroksesta rappusia alas kinkaten
signora vielä pumpulitupot poskessa yritti jotain  sönköttää vieressä harppovalle lääkärille:
Siis mitenkäs se tarkastus ?
Hammaslääkäri ilmoittaa,
jotta kyllä hän periaatteessa oli juuri ehtinyt kaikki tsekata,
ei huolta, ei reikiä.
 

torstai 23. toukokuuta 2019

Laitonta shoppailua

Mielitietty tuskailee edelleen sähköisen laskutuksen kanssa.
Sehän tuli Italiassa voimaan vuoden alussa 
vaan takkuilee edelleen.

Heinäkuussa pompahtaa uusi uudistus saapasmaassa,
sähköinen kuitti.
Mikäli signora on oikein jummartanut,
merkkaa tämä sitä, että jokaikisen jotain myyntitoimintaa harjoittavan
on uusittava kassalaitteensa.
Jatkossa myynnistä menee tieto suoraan veroviranomaisille.

Tämä tietenkin edellyttää sitä,
jotta kassatädit/sedät ostokset naputtelevat kassaan.

Italiassa törmää vähän väliä tilanteeseen,
jossa ostoksia ei lyödä kassaan
ja näin ollen ei tipu asiakkaalle kuittiakaan.
Tämä on asia, joka periaatteessa voi tulla asiakkaalle kalliiksi.

Jos viranomaiset ( ilmeisesti jonkin sortin polliisit) 
tapaavat kaupasta ulos tulevan asiakkaan ilman kuittia,
voi siitä napsahtaa sakko niin asiakkaalle kuin myyjällekin.

Mielitietty oli sitä mieltä, että ehkä turisteilla ei tätä sakkovaaraa ole.
Vaan mistäs näitä tietää.
Signora yrittää välttää tätä laitonta shoppailua.

Signora on täällä aiemminkin kertonut eräästä kiinalaisesta kaupasta,
jossa harjoitetaan kahden systeemin myyntiä.
Sama aiemmin todettu systeemi toistui jälleen kerran.
Kun signoralla oli 1-2 ostosta,
lyötiin ne suosiolla kassaan.
kuittikin irtosi.
 
Vaan heti kun signoralla oli myyntitiskillä isompi keko tavaraa,
alkoi kiinalaistäti naputella taskulaskinta.
Kerran on signora antanut tämän operaation mennä loppuun saakka,
hämmentynyt kun oli.
Maksoi kiltisti tädin pyytämän summan
tietämättä ollenkaan,
oliko se oikea. 
 
Vaan sittemmin on signora varautunut pyytämään kuitin.
Niin piti tehdä nytkin.
Mistäs sitä muuten edes tietää,
mitä summia täti laskimeensa naputteli.


Sama taskulaskinoperaatio toteutuu myös sikäläisten kohdalla.
Eli kyse ei ole mistään "huijataan turistia" -operaatiosta.
Signora on tehnyt asiasta luotettavia havaintoja.

Musti ostoksilla

Yleensä signora ja mielitietty suuntaavat ostoksille Ipercoopiin.
On vähän niinkuin Suomen Prisma.
Tällä kertaa puurohiutaleet mielessä pariskunta suuntasi Conadiin.
Siellä kun oli luotettavan lähteen mukaan  kyseisiä hiutaleita tavattu.



Tai kai niitä olisi Ipercoopissakin ollut.
Vaan signora oli sen verran pöljä niitä edellisen kerran etsiessään,
ettei hänelle tullut mieleenkään etsiä hiutaleita terveystuotteiden hyllystä.
Semmoisiksi hiutaleet Italiassa mielletään.
tämä Conadistakin löytynyt paketti oli joku bio-systeemi.

Vaan mamma mia, 
mikä homma olikaan saada edes vähän suomalaista puuroa muistuttava lopputulos.
Eka yritys jäi ihan kokkareiseksi vaikka signora kuinka pitkään keitti.
Sitten signora sai vinkin,
jotta hiutaleet kannattaa laittaa ensin yöksi veteen likoamaan.
Tämä tuotti paremman lopputuloksen.
Vaan laiskata tyttönä signora kyllä aikoo jatkossakin käyttää mielitiettyä 
hiutalekuriirina Suomessa käydessään.
Conadissa törmäsi jos jonkinlaisiin asiakkaisiin,
myös nelijalkaisiin.
Nämä koirankuljetuskärryt puhdistetaan joka päivä
ja niiden parkkipaikka on kaukana normikärryistä.  
Kovin suurta Mustia ei kärryyn mahdu.
Eräskin herra on istuttanut sinne susikoiran.
No eihän koira siellä kovin hyvin viihtynyt.
Siinä herra sitten kanniskeli hurttaa vähän väliä.
Hyvin koira sylissä viihtyi.
Kaulaili omistajaansa vähän väliä.

Kaikkeen sitä Italiassa törmää.

 





tiistai 21. toukokuuta 2019

Esterin tarjoilut

No mutta salve vaan kaikille!
Tuo salve on italiaanoa tarkoittaa vähän samaa,
kuin terve.
Pikkasen muodollisempi kuin ciao.
Esimerkiksi joskus ( tosin aika harvoin)
 on signoraa tervehditty noin kaupassa buongiornon tai buona seran sijaan.
Yleensä salven esittäjä on ollut sellainen nuorempaa laatua oleva tyyppi.
Siinä on signorakin tuntenut itsensä tyttöseksi
kun pamautetaan salve buongiorno signoran sijaan.
Heti on tippunut parikymmentä vuotta pois.

Signora on vallan tyytyväinen viikkoonsa mielitietyn hoivissa.
Ensinnäkin signora palasi juuri tuolloin,
kuin oli aiemmin suunnitellut.
Ei siis aiemmin, kuten pari aiempaa kertaa on käynyt.

Eihän se olo kivutonta ollut.
Hermokipu riivasi normaalia enemmän.
Liekö kosteus syynä.
Vaan ei tuollainen tuttu kipu signoraa säikäytä.
Muut oudot ja epäselvät jomotukset pysyivät poissa.
Signora voisi kuvailla oloaan lähes rauhalliseksi.
Samaa mielitiettykin kehui.

Vaan kaikesta serenitanasta riippumatta
 ei signora malttanut jättää kaupan hyllylle löytämäänsä paitaa.





Tämä kun on kuin piste I:n päällä,
jos signoran viime aikojen vuoden fiiliksiä mietitään.

Ja vaikka signora lennähti saapasmaahan " ei shoppailua" - suunnitelmalla,
ei kyseinen hermostunut t-paita mikä harhaostos ollut.
Paita päätyi pyjaman yläosan haastavaan virkaan.
Haastavaksi sen teki taas signoran täysin epävireisenä takkuileva vaihdelaatikko.
Näitä vanhojen akkojen juttuja.
Öisin puski taas hikeä niin,
jotta olisi voinut yövermeet joka yö vaihtaa. 

Nihkeitä vaatteita sai vaihtaa myös päivisinkin.
Esteri oli erittäin anteliaalla päällä koko signoran reissun ajan. 
Tarjoili kaikkea mahdollista, mitä vaan osasi.
Oli ukkosta, kaatosadetta, ripottelevaa sadettä, tihkusadetta.
On se Esteri aika veikeä täti.
Liekö halunnut tehdä signoran olon kotoisaksi.




maanantai 13. toukokuuta 2019

Uusi yritys

Signoralla on ollut koko tämä vuosi kaikkea "extrakivaa" hermokivun lisäksi.
Terveysongelmia ongelmien perään.
Nämä extrat ovat sitten olleet syynä
kahteen viimeiseen täysin pieleen menneeseen Italian reissuun.

 Viime viikolla on hiukan valoa tuikahdellut yhden extrakivan kotitunnelin päässä.
Siis ei sillä, että vaivat olisivat kadonneet.
Valotuikku on ajoittain sykähdellyt sen vuoksi,
että yksi diagnoosivaihtoehto on jo pinnalle pulpahtanut.
Epätietoisuus on kaikkein kuluttavinta.
Toki tutkimuksia on vielä edessä.

Siitä rohkaistuneena signora päätti kokeilla,
josko  nyt Italian elo onnistuisi.
Vanhoista viisastuneena on nyt vasta menolento varattu.
Paluun signora varaa sitten saapasmaassa, 
kunhan ensin kuulostelee,
kuinka se olo siellä sujuu.
Näin vältetään kahdet paluuliput,
jos kotikulmat alkaa taas houkuttelemaan ennen aikojaan.

Miten sitä aina vaan tulee huono omatunto siitä,
että sairaslomalla reissaa ?
 Siitäkin huolimatta,
että kaikki mahdolliset kivunhoidon ammattilaiseton siihen signoraa kannustaneet.
Kroonista kipua ( ja miksei muutakin kipua)
sairastaessa olisi erittäin tärkeää suunnata tekeminen
 ja ajatuksien mieleisiin juttuihin.
Ja onhan signora tämän moneen kertaan todeksi todennut.



Pahinta, mitä voi itselleen näissä tapauksissa tehdä,
on jumittua kotiin kipuja miettimään.
Ja tottahan se on.
Mitä enemmän kipuun keskittyy ja sitä kyttää,
sen voimakkaamalta se tuntuu.
Ja hermokipu on jo sinällään voimakasta.

Ja totuushan on se,
että tässä ei puhuta mistään simppelistä pikaisesti ohimenevästä kivusta.
vuosi ja seitsemän kuukautta tässä on nyt taisteltu.
Signoran on usein pitänyt lähes pakottaa itsensä yrittää elää normaalia elämää
kivun asettamissa rajoissa tietenkin.
Ei kai se tekisi kenellekään hyvää pistää elämäänsä täysin jäähylle vuosikausiksi.
Pääkoppahan siinä sekoisi.

Vaan jos signora nytkin Italiasta maitojunalla kotiin palaa,
harkitsee hän kyllä matkalaukkujensa hävittämistä
ja Suomen rajojen sisäpuolella pysymistä lopullisesti.


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Muistoja

Äitienpäiväaamuina signoran ajatukset palaavat aina vuosien taakse.
Aamuihin, jolloin lapset olivat vielä pieniä.
Aamuihin, jolloin äidin piti esittää nukkuvaa,
kunnes aamupala ja lahjat olivat kuskattu sänkyyn.
 
Näillä aamuilla oli tapana venyä pitkälle,
sillä äitienpäivän aamun "keittiömestarilla" 
oli vaikeuksia saada jälkikasvu ihmisten aikoihin ylös.
Ja äidillä oli vielä suurempia vaikeuksia esittää tuntikaupalla nukkuvaa.
 
 
Aamupalaa edelsi yleensä hirveä supatus keittiöstä.
Usein supatusvoluumit nousivat ajoittain aika korkealle,
kun jälkikasvu ei ollut samaa mieltä,
mitä ja miten pitäisi homma hoitaa.
Väliin kuului aina
"Hys, olkaa nyt hiljempaa, ettei äiti herää".
 
Kun sitten "nukkuva" äiti oli lopulta herätetty ja lahjottu,
kipaisivat pojat omiin sänkyihinsä ja tilasivat myös itse sinne aamupalan isältään.
Ja totta, olivathan pojatkin omalla tavallaan päivän merkkihenkilöitä.
ilman heitä ei olisi signora myöskään äiti. 
Pitihän sitä ottaa  juhlapäivästä kaikki hyöty irti.

Auguri !

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille !







torstai 9. toukokuuta 2019

Sulatusongelmia

Jokainen italialaisille kokannut tietää,
että homma ei ole niin simppeliä,
kuin se olisi oman maan immeisille soppaa keittäessä.
Siis jos haluaa,
että jotain italialaisen kurkusta menee alas
eikä raukka vallan nälässä kärvistele.
Italialainen kun ei syö, jos jostain ei pidä,
vaikka kuinka nälkä kroppaa kurmottaisi.

Mielitietyn ollessa Suomessa on listalla astetta enemmän Suomi-murkinaa mitä Italiassa.
Tämä jo ihan käytännön syistä.
Raaka-aineita kun saa täältä Suomipöperöihin paremmin,
mitä saapasmaasta.
Samoin näin saa vähemmän " eihän tätä näin kuulu tehdä" -kommentteja.

Kerran, kun signora makaronilootaa mielitietylle tarjosi,
italialainen totesi, jotta makaroonit olivat vähän liian kypsiä.
Signora julisti naama peruslukemilla,
että ei ollenkaan, sellaisia niiden kuuluukin makaroonilaatikossa olla.
Totuushan oli se,
että vähän liian höttöä ne signorankin purukaluston mielestä oli.

Tosin ennen kuin tähän vaiheeseen oli päästy,
oli italialaisen supermarketin pastakäytävällä ollut käynnissä aikamoinen pastasota.
Mielitietyn mielestä uuniin ei kuulu laittaa pientä pastaa.
Tästäkös signora kimpaantui.
Siis mitä!
Tähän lootaruokaan KUULUU juuri se tietty makarooni.

Toki jottei mielitietylle  Suomessa  vallan vieroitusoireita tule,
yrittää signora vääntää aina myös jotain italialaista.
Tällä kertaa se oli oli lasagne.

Jostain syystä signora on aina vähän jännännyt tuon ihanuuden tekoa mielitietylle.
Kuten myös muillekin italialaisille. 
Liekö vaan signoran omia aivoituksia tämä asia,
vaan jotenkin lasagne tuntuu olevan
"The lasagne".
Juttu, jonka valmistuksessa tulee olla erittäin tarkka,
jottei riko lakia  tapoja ja ohjeita.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku tietää asiasta enemmän,
signoraa saa mielellään muistaa kommentilla asian tiimoilta.
Voipi sitten signora seuraavan kerran kokata tuota herkkua ihan rauhassa.
Tai vaihtoehtoisesti lisäpaineet niskassa,
riippuen, miten asian laita on.

Joka tapauksessa ainakin tällä kertaa lasagne upposi mielititylle todella hyvin.
Otti lisää kerran jos toisenkin.
Ja loppuillasta naukkaili jotain italialaisia juttuja ruoansulatukseen.
Ja kyse ei siis ollut siitä,
ettäs signoran pöperöt olisivat olleet jotenkin jytyä kamaa.
Mielitietty vaan popsi sitä aivan liikaa. 
Kun oli niin hyvää.

Eli varmaan nuo mielitietyn sulatusongelmat on signoran paras ottaa ihan kohteliaisuutena.
Niitä kun seuraa aina Italiassakin todella maukkaan lounaan tai illallisen jälkeen.

Toinen ääripää oli sitten kiisselin kanssa.
Signoralla oli jälkiruoksi eräänä päivänä perisuomalaista vadelmakiisseliä.
Signora jo etukäteen epäili,
jotta tuskin mielitietylle maistuu.
Jo rakenne oli varmaan täysin outo.

Mielitietty pyöritteli lusikkaa kiisselissä epäuskoisen näköisenä.
Yhden pikkuriikkisen teelusikallisen mielitietty suuhunsa lykkäsi
pitkän harkinnan jälkeen ja maanittelun jälkeen 
 ja työnsi sitten kulhon mahdollisimman kauas:
"Non mi piace".
Signora on usein pohtinut,
miksi italialaisen on niin vaikea syödä mitään,
mikä ei makuhermoja kutkuttele.
Siis voihan ruoka olla ihan syötävää,
vaikkei se mikään kulinaristinen nautinto olekaan.
Toki eri juttunsa on pöperöt,
jotka kirjaimellisesti maistuvat pahalta.
Mutta onhan tuossa hyvän ja pahan välimaastossakin vaihtoehtoja.
Signora syö useinkin ruokaa,
joka ei nyt niin kovin herkullista ole,
mutta ei sitä pahaksikaan voisi haukkua.

Ehkä tämän dilemman takana on fakta,
että italialaisille ruoka merkitsee täysin jotain muuta,
kuin ainakin osalle suomalaisista.
Johan sanonta
 " italialainen elää syödäkseen mutta suomalainen syö elääkseen"
kertoo asiasta.








maanantai 6. toukokuuta 2019

Suomettumista

Mielitietty palasi helmikuussa Italiaan puuropaketti repussaan.
Signora yrittää kovasti "suomettaa" mielitiettyä,
vaan niin pitkälle ei olla projektissa päästy,
jotta mielitietty puuroa suuhunsa lusikoisi.

Kyllä puuropaketti on ihan signoraa varten.
Signora ei joulukuussa metsästyksestä huolimatta löytänyt italiasta edes yhtä hiutalepakettia.
Ei vaikka sitä haettiin suuresta supermarketista.
Kävipä signora kurkkaamassa vauvanruokahyllynkin,
mutta niente.

Tällä hetkellä signoran vatsa yhteystyöhön suostuakseen  tarvitsee aamuisen puuropläjäyksen.

Vaan tiedättehän te naikkosten matkatavarat ?
Nehän pursuaa aina yli äyräitten.
Varsinkin jos pelkillä käsitavaroilla matkustaa,
niin ei toivoakaan, että millekkään Elovenapaketille olisi tilaa.

Mielitietty sen sijaan saapuu Suomeen aina lähes tyhjän repun kanssa.
Aluksi mielitietty reissasi tyhjänpuoleisen minimaalisen käsimatkalaukun kanssa.
Vaan kerran  lentokentän liukuovien välistä saapui kiukkua puhiseva italialainen.
Hän oli joutunut luovuttamaan laukkunsa portilla ruumaan
vaikka tasan tarkkaan noudatti kaikkia kokomääräyksiä.
Signora ei ole koskaan niin pientä matkalaukkua nähnyt.
Laukku on hankittu sitä silmällä pitäen,
että mitat täyttää joka ikisen halpalentoyhtiön määräykset.
Vaan eipä ollut pieni koko auttanut.
Norwegiankin täti on napannut mielitietyn laukun portilla.
Ja sitä olikin sitten saanut odotella ikuisuuden Helsinkin päässä.

Signora ehdotti reppuun siirtymistä.
Sen kun saa takuuvarmasti viedä mukanaan.
Ja eihän siellä edes pahemmin ole mitään.
Mielitietyllä on vaatevarasto Suomessa.
Repussa on lähinnä tuliaiset ja tupakkiaski.
Eli siellä oli nyt tälläkin kertaa aivan mainio puuropaketin mentävä aukko.

Vaan pientä suomettumista on kyllä havaittavissa.
Mielitietty halusi käydä ostamassa liukuesteet!
Mielitietyn Suomi-viikonloppuna sattui jäiset kelit.
Ja eihän italialaisissa popoissa mitään pitouria ole.

Pientä lipsumista suomalaisuuteen oli myös ruokapuolella.
Italialainen ei syö leipää samalla lailla,
mitä suomalainen.
Tai ei ainakaan Signoran tuntemat immeiset.
Leipää syödään lähinnä lihan ja kalan kanssa
mutta ilman margariiniä tai mitään muutakaan päällystettä.
Joskus lounaan saattaa korvata täytetty panini,
mutta että ihan muuten vaan leipää popsittaisiin,
niin ei missään tapauksessa.

Eräs päivä signora väsäsi risottoa.
Ruokaa, jonka kanssa ei kuulema saa kuulu syödä leipää.
Signora siinä nälkäisenä ja hätäisenä vetäisi sämpylän päälle margariiniä
ja tarjosi mielitietyllekin.
Operaatio, jotka signora on yrittänyt säännöllisesti vuosien ajan siinä onnistumatta.
Nyt mielitietty yllätti.
Totesi, että ottaa kyllä.
Mutta ihan piccolo pezzo.
Siis ihan sellainen kynnenkokoinen pala.
Ei kait sitä nyt liioittelemaan kannata ruveta.
Pala oli kuulema ihan hyvä.
Signora on joskus kokeillut Italiasta löytämäänsä margariiniä.
Se oli täysin mautonta.
Ihan toista kuin suomalainen Becel.

Vielä suurempi yllätys oli se,
että tuo piccolo pezzo meni myös seuraavanakin päivänä.

Vaan siinä olikin ollut homma,
että kyseinen sämpyläpaketti kotiin päätyi.
Kauppareissulla signora päätti antaa mielitietyn valita leivän.
Leipä kun tuntuu olevan erittäin tärkeä popsittava tiettyjen ruokien kanssa.
Signoralle sen sijaan sillä nyt ei ole niin väliä.
Joskus Italiassa on tullut hätä käteen,
kun leipä onkin päässyt loppumaan ja signoran kokkailut ovat olleet leipää vaativia.
Hätätilassa on sitten maistunut signoran aamupalaleivät.
Vaan eihän se nyt ole ollut sama 
kuin The Leipä,
siis se hiivaleipäköntsä, joka ei edes oikeastaan maistu millekään 
ja on aika kuivakasta.
Vaan sitä pitää aina olla.

Suomesta ei tietenkään tätä The Leipää niin vaan löydy.
Pariskunta pyöri S-Marketin leipähyllyjen ympärillä
kuin missäkin piiri pieni pyörii -leikisssä.
Pitkän pähkäilyn ja useamman pyörähdyksen jälkeen onni suosi sämpyläpakettia.

Vielä kun saisi sitä suomen kieltä mielitietyn päähän nakutettua.
Sanavarasto on edelleen aika minimaalinen;
nakki ( ei kait ole mikään yllätys, että ruokaan liittyvä sana on listalla),
rakastan sinua,
eniten ( liittyy yllä olevaan),
kiitos,
ole hyvä ( tosin ei kuulosta tältä, mutta yritys hyvä)
Eläkkeellä kuulema sitten panostaa asiaan
ja opettelee muutaman uuden sanan.

Ps. jälkeenpäin signoralle selvisi,
että puuroa pitäisi haeskella marketeistä luontaistuotepuolelta!
Mielenkiintoista.


Grazie Liisa !

Signora on viettänyt hiljaiseloa.
Vastoinkäymiset poikineen ovat norkoilleet signoran ympärillä
ja olo on ollut aivan uuvahtanut.

Vaan sunnuntai-iltana signora löysi sähköpostistaan aivan mahtavan tsemppiviestin.
Ihanalle Liisalle on lähtenyt myös sähköpostia,
mutta tässä vielä näin julkinen kiitos.