keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Loukuissa

Signoran oli ihan pakko tulla vähän tekohengittelemään tätä blogirukkaa.
Aika henkihievereissä taitaa blogi kitistä.

Ei vaan ole signoran ajatus luistanut yhtään.
Pakkasen puolella on fiilikset menneet tämän nykyisen elämän kanssa.

Tänä kesänä on signora tajunnut,
kuinka valtavan tärkeä Italia itse maanakin signoralle on.
Tämä on ensimmäinen kesä vuosiin,
jolloin signora ei Italiaan monien syiden vuoksi pääse
ja tuntuu vallan kurjalle.
Ei siis pelkästään mielitietyn ikävä
vaan myös Italian ikävä.
Niin hankala maa kun se joskus elää onkin.
Kaipa siitä on tullut osa signoran identiteettiä.



Kaikenlisäksi heinäkuun loppu ja elokuun alku 
on ollut aina signoran vakioaika olla saapasmaassa.
Nyt Facebook suoltaa mitä ihanimpia muistoja eri vuosilta.
Tippa silmässä niitä signora täällä lueskelee.
Toki löytyy sieltä onneksi jotain,
joka vähän naurattaakin.
Kuten usein toistuvat kysymykset,
joihin signora aina törmää.
Signora päätti jakaa teille yhden,
joka tänä aamuna vähän signoran alaspäin roikkuneita suupieliä ylös kiskoi.
" Mikä on yleisin työ Suomessa" ?
Mitä sinä vastaisit?
Mukavaa päivän jatkoa!
Signora jatkaa tätä keskiviikkoa tällä kertaa peräti kolmen takaisinsoiton loukussa.
Signoran kotikaupungissa ei oikein mihinkään numeroihin enää voi soittaa suoraan.
Kaikkiin pitää jättää soittopyyntö.
Ja sitten kuljeskella kännykkä, kynä ja paperi kädessä koko päivä.