maanantai 14. marraskuuta 2016

Mikä seikkailu !

Perjantainen rahkapähkäily kirvoitti signoran pohtimaan ( jälleen kerran)
ruokakuvioita laajemminkin Suomi-Italia  -sekamelskassa.
Ihan ensi alkuun on parasta tarkentaa,
että signora ei pidä itseään sen kummemmin suomalaisen kuin italiaisen ruokakulttuurin guruna.
Pohdinnat tulevat vain ja ainostaan signoran omista ruokailutavoista
ja oman italialaisen lähipiirin tarkkailusta.

Signoralle ehkä yksi hämmentävimmistä asioista on ollut erilaiset "säännöt",
Non si fa cosí, signora on usein kuullut.

Tätä signora on usein pähkäillyt.
Ja yrittänyt kysellä.
Selkeää vastausta ei signora ole kuitenkaan saanut.

Olisiko kyse siitä, 
että täydellistä makuyhdistelmää ei haluta riskeetata poikkeamalla jostain hyväksi koetusta ?
Tämä kuulostaa ainakin signoran päässä loogiselta.

Jos esimerkiksi joku leipätyyppi on todettu hyväksi aterian kokonaisuuden kannalta, 
ei siitä poiketa ?

Signoran Italian kodissa on aina samaa hiivaleipää.
Signoran mielestä aika mautonta ja vähän kuivahkoakin.
Kerran tuo leipä oli loppu.
Lounaaksi oli kuitenkin ruokaa, jonka kanssa kuuluu syödä leipää.
Mielitietty pähkäili, miten nyt syö.
Signora tarjosi omaa aamupalaleipäänsä.
Mehevää ja maukasta.
Hetken epäröityään mielitietty tarttui tajoukseen,
haukkasi leipää.
"Ma che buono questo pane" !

Signora pongasi välittömästi tämän leivän kehumisen ja kysäisi,
että onkos se parempaa, kuin "normaali leipä".
Ja olihan se, myönsi mielitietty.

Signora tästä innostuneena ehdotti, että mielitiettyhän voi ostaa tätä nyt sitten jatkossakin.
"Oh, no, totesi mielitietty.
Kyllä hän jatkossakin ostaa sitä tuttua leipää.
Signora vielä yritti kysyä, että miksi, jos tämä toinen leipä on parempaa.
Se nyt vain on tapana ostaa tätä, oli vastaus.
Mitä siihen sitten enää suomalainen mitään lisäämään ?

Italiassa keskustellaan ruoasta ja syömisistä paljon.
Varsinkin, jos ollaan syöty vähän jotain normaaliarjesta poikkeavaa.
Elokuisen kesälomareissun jälkeen mielitietyn veli sai seikkaperäisen selvityksen,
mitä kaikkea pariskunta oli reissun aikana syönyt.
Eikä näyttänyt edes tylsistyneeltä ruokalistan kuultuaan.
Pariskunnan syömingeistä kehkeytyi pitkä keskustelu veljesten välille.

Eikä keskustelun aloitukseen tarvita edes ns ulkona syömistä.
Myös kotikokkauksista keskustellaan.
Signora onkin leikitellyt ajatuksella,
että joku päivä töissä aamukahvilla täräyttäisi,
että minäpä tein eilen nakkikeittoa!

Mahtaisi työkaverit ihmetellä.
Signoran työyhteisössä ei pahemmin kokkauksista keskustella,
Ei, vaikka kaikki ovatkin naisia.
Italiassa signora on törmännyt siihen, että jopa miehet jutustelevat syömisistä.

Aivan oman keskusteluaiheensa Italiassa on luonut signoran kokkailut.
Ykköslistaa pitää sekä makaroonilaatikko että juustoinen kalakeitto.

Jotkus signoran ystävistä ehkä muistavatkin, 
että makaroonilaatikon teko meinasi tyssätä ihan alkuunsa.
Signora erehtyi tarvikeostoksille mielitetty vanavedessä.
Pastahyllyjen välillä käytiin kiivasta keskustelua.
Signora oli löytänyt pastapaketin, 
jonka sisältä muistutti suomalaisen makaroonilaation makaroonia.

Mielitietty pudisteli päätään.
Eihän uuniin voi laittaa pientä pastaa!
Signora päätti unohtaa löytämänsä makaroonipaketin
ja soveltaa lootan tekoon jotain muuta pastaa.
Vähän isompaa.
Vaan ei käy.
Ei käy kolmaskaan vaihtoehto.
Signora on tunnetusti lyhytpinnainen tyyppi.
Jääkööt sitten koko laatikko tekemättä.
Lopulta mielitietty nappasi hyllyltä signoran ensimmäisen löydön.
 
Laatikon kimppuun käytiin sitten aikanaan vähän epäileväisin mielin.
Hyvää kuulema oli.
Seuraavana iltana oli odotti pizzailta ystävien seurassa.
Signoran kokkailut nostettiin pöydälle.
Mielitietty kertoi, kuinka hän oli pistänyt uuniin pientä pastaa !
Sì ?
Ystävä halusi lisäselvitystä.
Signora ei tiennyt,
ollakko ylpeä rohkeudestaan vai toivoa voivansa vajota maan alle häpeästä.

Vielä hämmentävämpää oli signoran juustoinen kalakeitto.
Myöhemmin on signora kuullut, 
että italialainen harvemmin tuikkaa keittoihinsa juustoa.
Ja että kalakeittokin pitää sisällään muuta, kuin pakastekalaa.

Sopan raaka-aineet olivat simppelit.
Pottuja, pakastekalaa ja yrttituorejuustoa.
Mielitietty pyöritteli lusikkaansa keitossa.
Maistoi.
Maistoi uudestaan.
Ja itseasiassa taisi vähän tykätäkin, kun lisää otti.
Eikä kyseessä ollut mikään kohteliaisuus.
Mielitietty kyllä ilmoittaa, jos joku ei maistu.
Eikä taatusti ota sitä enää lisää.

Parin päivän päästä oli taas vuorossa pizzaa ystävän seurassa.
Me söimme sitten outoa keittoa, julisti mielitietty.
Taisi ystävä vähän nostella kulmiaan, kun ainekset kuuli.

Seuraavana päivänä pariskunta oli menossa lounastarvikeostoksille,
kun kaupan pihalla törmäsivät mielitietyn serkkuun.
Serkku kyseli ensin, mitä pariskunta meinaa lounaaksi kokata.
Tätä seurasi selvitys, mitä serkkua vaimoineen lounaalla odottaa.
Menuselvitysten jälkeen serkkukin sai seikkaperäisen selvityksen siitä oudosta keitosta.
Taisi hetken epäillä tarinan todenperäisyyttä.
Signora totesi siihen, että "sono finlandese".

Oletteko te törmänneet koskaan Suomessa kaupan parkkipaikalla miehiin,
jotka keskustelevat lounassuunnitelmistaan ?

Ehkä koomisin " mutta kun näin on tapana" -episodi liittyy jäätelöön.
Tämä tapahtui vuosia sitten.
Signora ja mielitetty ovat  jäätelöbaarissa.
Italiassahan jäätelö ostetaan useimmiten jäätelöbaarista.
Niitä löytyy joka kadun kulmasta ja ovat auki myöhään yöhön.
Signora ilmoittaa haluavansa suklaata.
Che altro, kysyy mielitietty.
Signora ilmoittaa, että ei mitään muuta, kuin suklaata.

Mielitetty toteaa, että on tapana ottaa myös jotain toista sorttia.
Signora tunnustaa olevansa vähän yliherkkä näille "on tapana" -jutuille.

Signora ilmoittaa tomerasti, että pelkkää suklaata.
Mielitietty ei häviä yhtään jämeryydestä,
kun toteaa uudestaan, että on tapana ottaa kahta lajia.

Taisi signora yrittää vikistä vielä kolmannen kerrankin pelkästä suklaasta,
mutta sitten päätti luovuttaa.
Ja signoran tötteröön päätyi lopulta suklaata ja pähkinää.
Signoran on myös pakko tunnustaa, että hyväähän se oli.
Kaksi eri sorttia yhdessä.

Joskus kauan sitten, kun mielitietty oli viettänyt ensimmäisen kokonaisen viikon signoran kokkauksien varasssa,
hän totesi:
"Tämä viikko on kyllä ollut aikamoinen ruokaseikkailu".

Vielä signoralle ei ole oikein selvinnyt,
oliko tuo positiivinen vai negatiivinen juttu.


4 kommenttia:

  1. Hei taas! Luin tämänkin hymyssä suin. Ja allekirjoitan kaiken, vaikken tuota kalakeittoa olekaan -vielä!- kokeillut. Linssikeitto oli sen sijaan menestys, niin että mieheni kehui sitä puhelimessa mammalleenkin. Silloinhan ollaan jo lähellä italialaisen miehen arvosteluasteikon huippua! :-D Marella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marella, kokeile ihmeessä tätä kalakeittoa joskus italialaiseen :-)

      Poista
  2. Mulla on kumppanina luova kotikokki, joten harvoin on asiaa keittiöön kokkauspuuhiin. Mutta, vähäisistä saavutuksistani voileipäkakku on päässyt suosioon. Erikoisemmista kokeiluista ovat maistuneet pinaattikeitto ja riisipuuro (kanelirisotto). Suomessa ollessa mies haluaa äitini tekemiä possunkyljyksiä, joihin paistetaan päälle ananasrengas. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä olen tehnyt kerran Italiassa voileipäkakkua. Pienen hämmennyksen ( selitin sanasta sanaan, että kyseessä on voileipäkakku ja sana kakku hämmensi italialaisia) jälkeen hyvin maistui :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi !