keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Paolo ja Pauli

Signoralta löytyy saapasmaasta ystäviä lähes jokaisesta ihmisen elämäntilanteesta.
Signora rakastaa tehdä Suomi-Italia  -vertailuja ja ystävien avustuksella se onnistuu mainiosti.
 
Kun Pauli maailmaan putkahtaa,
voi hän viettää äitinsä kanssa kotinurkissa peräti kolmivuotiaaksi asti,
ilman että mami työpaikkaansa menettää.
Ja saapa siitä vielä korvaustakin.
 
 
Paolokin on ehkä kotona äidin hoivissa
 vaan äidin työpaikan pysyvyydestä ei kovin pitkään ole takuita.
Saati että mitään korvauksia tulisi kolmivuotiaaksi saakka.
 
Kun suomalainen Pauli viettää ensimmäiset vuotensa todennäköisesti kunnallisessa päivähoidossa,
italialainen ikätoverinsa Paolo on ollut isoäitinsä hemmoteltavana.
Tai äidin tädin, kuten eräs signoran ystävän poika.
Italiassa signoran sepustukset suomalaisesta päivähoitosysteemistä herättää hiukan kateutta.
 
Koulun alkaessa Pauli tepastelee hyvin todennäköisesti koulumatkat yksin,
popsii koulussa kunnan tarjoaman lounaan,
koulupäivän päätyttyä puuhastelee iltapäivän iltapäiväkerhossa tai suuntaa yksin kotiin,
äitiä ja isää odottelemaan.
 
 
Paolo ei yksin kouluun mene.
Noutaja on myös koulupäivän päätyttyä.
Usein koulupäivä päättyy lounasaikaan.
Joissakin kouluissa on Paololla toki mahdollisuus saada lounas,
maksua vastaan.
Useimmiten Paolo kuitenkin lounastaa mummin luona,
jossa myös nauttii isovanhempien hössötyksestä siihen saakka,
kun isä tai äiti hänet sieltä noutaa.
Tai ehkä mummin pestiä hoitaa aupair.
Niin ja Paoloparka joutuu kouluun myös lauantaisin.
 
Pauli aikuistuessaan hän hommaa hyvin nopeaan oman kämpän.
itsenäistymistä ei kovin paljoa hidasta edes se, että mahdollisesti ei ole töitä.
Periaatteessa työttömyyspäivärahalla, asumis- ja toimeentulotuella pärjää,
kun Pauli oikein nuukasti elää.
Eikä ole ehtinyt velkaa tehdä.
 
Paolo asua nyhjöttää pitkään vanhempien nurkissa.
Jos töitä ei ole, omilleen muuttaminen on lähes mahdottomuus.
Italiassa kun asumistuki taitaa olla aika tuntematon käsite.
Ja vaikka töitä  löytyisikin,
 ei sekään välttämättä tuo mahdollisuutta omaan vuokrakämppään.
Palkat eivät ole hääppöisiä.
Vuokrat sen sijaan ovat.
Yksi signoran tuttu maksaa Roomassa kimppakämpän
yhdestä pikkuruisesta huoneesta 500 €/kuussa.
 
 Pauli pistää hynttyyt yhteen oman mielitiettynsä kanssa.
Naimisiinkiin tulee mentyä.
Jossain vaiheessa pariskunnan sukset sitten menevät ristiin.
Pariskunta päättää jatkaa eri teitä.
Ero on simppeli juttu.
Täytetään vaan hakemus ja kiikutetaan se käräjäoikeuteen.
Puolen vuoden päästä hakemus uusitaan ja se on siinä.
Kiitos ja näkemiin.
Ja jos jossain vaiheessa haluaa homman uusiksi, no problem.
Siis sen avioliiton.
 
Paolon tie on hiukan pidempi.
Kun on kerran katolisessa kirkossa sanonut Sí, lo voglio,
ei sen peruminen kovin simppeli ja nopea juttu olekaan.
Signora tietää tapauksia, joissa pariskunta on jo vuosikausia elellyt erossa,
mutta virallista prosessia ei ole käynnistetty.
Jotkut hoitavat homman loppuun asti vasta siinä vaiheessa,
kun uutta liittoa haikailee.
Vaan se uusi onkin sitten hoidettava siiviilisti.
Kirkkoon ei uudestaan ole mitään asiaa.
 
Vuodet vierii ja Paulille koittaa lähdön aika.
Viimeiset jäähyväiset jätetään  keskimäärin 2-3 viikon päästä.
 
 
Paolo siunataan heti, päivän parin päästä.
Sitä ennen Paolon omaisten kotiin kerääntyy iso joukko läheisiä.
 
Semmoista se on,
Paulin ja Paolon elämä.


8 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus, signora!
    Onko muuten tietoa, mistä tuo pitkä odotusaika ennen hautajaisia Suomessa johtuu, tai onko se suomalainen tapa ylipäätään? Sitä on nimittäin moni kummastellut, myös hollantilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, Iivika. Yritin googlettaa tuota asiaa, mutta en oikein löytänyt mitään selkeää vastausta. Yhdellä sivustolla sanottiin, että hautajaiset suositellaan pidettäväksi vasta hiukan myöhemmin, jotta tilanne olisi omaisille hiukan helpompi. Sitä en tiedä, kuinka pian viranomais- ja muiden asioiden johdosta olisi mahdollista siunaus järjestää.

      Poista
  2. Oletan, että se johtuu ilmastosta ja vähäisestä asukasmäärästä, että Suomessa ei ole kiirettä ja tarvetta haudata vainajia nopeasti ja arkipäivisin. Kuulemani mukaan asutuskeskuksissa joudutaan odottamaan pitkäänkin, ennen kuin vainajalle saadaan hautausvuoro lauantaina, mikä on tavallinen hautauspäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on varmaan tosiaan monia käytännön syitä. Italialaisen täti kuoli jokin aika sitten ja jo heti kuolinpäivän iltana koko suku kokoontui tädin miehen luokse koko illaksi.

      Poista
  3. Olipas hyvä ja kattava kuvaus tässä.
    Tuo on ihan totta, ei asumistukia jaeta kaikille tuosta noin vaan läheskään kaikissa muissa maissa. Päivähoito sen sijaan on joissain muissakin maissa mutta usein ilmeisesti maksaa. Italiasta monet tahtovat muuttaa työn ja sujuvan elämän perässä Saksaan sun muualle

    VastaaPoista
  4. Kyllähän Suomella menisi paremmin, jos täällä ei osa ihmisistä jo koulusta päästessään valmistuisi elämään pelkällä sosiaaliturvalla, koska heillä mielestään on siihen oikeus. Lyhytkin kurssi tai pakollinen käynti tietyissä tukeen liittyvissä toimistoissa tuntuu aivan ylivoimaiselta vaikka olisi terveet jalat ja voimia liikkumiseen. Bilekämppä kaupungin keskustassa on tietty saatava heti, kun vanhempien komennot alkaa ottaa päähän.
    Eipä ole ihme ettei rahaa sitten riitäkään sairaiden ja vanhusten hoitoon, mitä itse pidän yhteiskunnan ensisijaisena velvollisuutena. Vuodatus työuransa sosiaaliturvan parissa työskenneeltä touhua ihmettelevältä Birgitalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Birgitta. Työttömien joukosta löytyy varmaan monella eri tavalla ajattelevia ihmisiä. joillekin se on ok, että mitään ei tehdä, osa taas haluaisi , mutta kun mitään ei löydy. Minäkin tunnen useitakin työttömiä, joista osa yrittää epätoivoisesti jotain löytää, osa ottaa vähän rennommin. Osa on mieluummin töissä päivärahalla ( työkokeilu), kun joutilaana. Nämä ovat hankalia juttuja.

      Poista

Kiitos kommentistasi !